He eivät olleet kaukana Koldingjoelta ja ratsastivat juuri niinkutsutun Brometsän läpi. Suurella nostosillalla, joka täällä eroitti pohjoisen ja eteläisen Juutinmaan, näkivät he nyt neljän hevosen vetämän tyhjän matkavaunun, kahdentoista ratsumiehen saattamana, vierivän heitä kohti.
"Tuolla hänen vaununsa palaavat", sanoi Skirmen ratsastettuaan nopeasti herransa luokse. "Te ehditte vielä tavata hänet, hän ei ole vielä ehtinyt ulos vuonosta."
"Minä näytän teille linnan toisen kerran, jalo kreivi", sanoi drotsi Pietari nopeasti matkatoverilleen, kannustaessaan hevostaan. "Ehkä minä sensijaan voin näyttää teille kauniimman ja ylevämmän kuvan, jonka mieluummin kantaisin kilvessäni ja sinetissäni kuin kaikki maailman kotkat ja linnat."
"Mitä hemmettiä!" huudahti kreivi Gerhard nauraen. "Ratsastanko minä tässä hevoseni väsyneeksi rakastunutta seikkailijaritaria seuratessani? Olkoon menneeksi, hyvä ystäväni, jos itse drotsi Hessel voi ajatella mokomia hullutuksia näin vakavana aikana, niin en minä enää ole ainoa narri seurueessamme."
He ratsastivat tyhjien matkavaunujen ohi, mutta heidän täytyi pysähtyä sillan luo, sillä se oli taas vedetty ylös. Drotsin toimesta oli tänne asetettu tärkeä ja tuottava tulliasema, ja sen tarkan valvonnan tähden hän äskettäin oli käskenyt pitämään tuota siltaa ylösvedettynä niinkuin sota-aikoina. Siitä aiheutui matkustaville viivytystä ja vastustusta. Kiihkeässä kiireessään alkoi drotsi itse purkaa kiivasta vihaansa porvarisvartion johtajaan, joka ennenkuin silta laskettiin vaati ankarasti selvittämään millä oikeudella nämä tuntemattomat ritarit vaativat pääsyä toiselle puolen, mukanaan näin paljon sotamiehiä. Kuultuaan drotsin nimen totteli linnanpäällikkö kunnioittavasti, mutta ei unohtanut kuitenkaan hienosti huomauttaa, että hän täytti tässä drotsin oman käskyn.
"Te olette oikeassa, hyvä ystävä," vastasi drotsi Pietari tyyntyneenä, keveän punan kohotessa hänen poskilleen. "Te olette tehnyt velvollisuutenne, eikä minulla ollut oikeutta moittia teitä."
Leppynyt päällikkö tervehti ystävällisesti drotsia ja sitten he ratsastivat laskusillan yli.
Lyhyen pysähdyksen kestäessä kreivi Gerhardin oli ollut vaikeanlaista pidättää sydämellistä naurua, joka nyt vasta pääsi valloilleen hänen ratsastaessaan sillan yli ja nähdessään drotsin tuijottavan rannalla olevaan laivaan. "Nytpä saittekin itse kokea mikä kiusankappale tuo teidän tullisäädöksenne on, arvoisa omantunnontarkka drotsini", sanoi hän. "Ettepä tainnut ajatella rakastavien kiirettä silloin kun tämän sillan salpasitte tullilla."
"Näkyypä olevan vettä teidän myllyssänne", vastasi drotsi hiukan närkästyneenä, mutta ei voinut kuitenkaan olla nauramatta kreivi Gerhardin hyvänsuovalle leikinlaskulle. "Jos te nyt ette saisikaan nähdä tuota ihanaa neitosta, jonka vuoksi olitte vähällä ratsastaa kuoliaaksi monta oivallista hevosta", jatkoi kreivi samaan leikilliseen tapaansa, "niin se on kylläkin surullista, ja te saatte siten kuitenkin tavallaan maksaa sakkoa päästäksenne tämän kirotun vesiojan yli. Minulle ja minun kunnon holsteinilaisilleni se maksaa enemmän hopeaäyreissä kuin mitä koko tämän kauppakylän arvo on. Mutta minun täytyy kuitenkin nauraa suuttumuksestani huolimatta —"
"Kyllä jo riittää kerraksi, kreivi Gerhard", sanoi drotsi nopeasti. "Jos minä näen oikein, lähtee joku laiva juuri satamasta. Jos tietäisitte mitä tämä kirottu viivytys minulle maksaa, ei teillä olisi sydäntä nauraa."