He olivat ratsastaneet Eteläportin ja Siltakadun kautta. Drotsi ratsasti nyt oikealle niinkutsutulle Luostariportille, josta ajettiin nelistä suuren niityn poikki satamaan. Kreivi ja hänen seurueensa seurasivat häntä.
Silmänräpäyksessä oli drotsi laivasillalla ja otti selvän ketä oli laivassa, joka täysin purjein poistui satamasta. "Ainakin siellä oli yksi prinsessa", mutisi vanha laivanrakentaja jatkaen välinpitämättömänä peräsimensä takomista. "Hän tuli kullatussa häkissä, neljän hevosen vetämänä. Kaupunginvouti itse seisoi hattu kourassaan, ja kaikkien täytyi seisoa varpaillaan, hänen edessään. Ruotsalaisen kanssa hän purjehti. Jos tämä tuuli pysyy, niin he ovat pian aavalla merellä; kunhan vain laiva pysyy koossa, kunnes he ehtivät maihin. Se oli kirotun mädännyt kaukalo, eikä se kestä kovinkaan monia kolahduksia. Mutta ruotsalaisen mukana hänen piti päästä, joutuipa siten vaikka hiiteen."
"Irroittakaa nopein purjelaivanne", intoili drotsi. "Minä maksan kolminkertaisesti. Mutta joutuin!"
"Lähdetäänkö neitoja takaa-ajamaan, ankara herra?" murisi vanha merimies. "No, kernaasti minun puolestani! Sen minä kyllä teistä näen, ettette tahdo tehdä ylpeälle tytölle kiusaa. Puolessa tunnissa me saavutamme laivan ja tyttö on teidän. Siinä olikin ruotsalaiselle liian hyvää rahtitavaraa."
"Hyvä on, ukkoseni, mutta rivakasti toimeen!" sanoi drotsi ojentaen hänelle kourallisen hopearahoja. Kädenkäänteessä oli laiva sillan vieressä ja sen purjeet kunnossa. Skirmen talutti hevoset siihen. Sillaikaa lausui drotsi Pietari hyvästit kreivi Gerhardille. "Jumala olkoon teidän kanssanne, jalo kreivi!" sanoi hän, pudistaen sydämellisesti tämän kättä. "Jos meidän oma toiveemme onkin pakolainen, jota me emme milloinkaan voi saavuttaa, niin maan ja valtakunnan suurta toivoa emme milloinkaan saa jättää, — elämämme tunnussanana olkoon: kuningattaren ja nuoren kuninkaan puolesta. —"
"Oikein, ystäväni", vastasi kreivi Gerhard hymyillen. "Te saatte pian kuulla minusta. Elkää vain unohtako purjehtia suorinta tietä Melfartiin!"
Pian kiiti laiva, jolla drotsi Pietari oli aseenkantajansa kanssa, täysin purjein ulos Koldingin satamasta. Kreivi Gerhard jäi seisomaan laivasillalle ja hymyili. Hän näki kepeän purjelaivan nuolennopeudella kiitävän eteenpäin ja lähestyvän sinikeltapurjeista laivaa, joka vei pois Inge neidon. Hän arveli mielihyvällä hänet siksi naiseksi, jonka kanssa drotsi Pietari oli tanssinut Riibenlinnassa. Vaikka se epäluulo, jota arpi hänen rinnassaan muistutti hänelle, jo aikoja sitten oli hälvennyt, näki hän kuitenkin vastenmielisesti ritarillisen kilpailijansa kuningattaren suosiosta nyt ritarintyttären tähden olevan unohtamaisillaan kaikki maailman kuningattaret ja kuninkaat.
Pian olivat molemmat laivat tulleet niin lähelle toisiaan, että voitiin molemmin puolin tuntea toisensa. Seistessään kepeän jahtinsa kokassa, drotsi Pietari näki kookkaan naisen, punaiseen, näädännahoilla reunustettuun vaippaan kietoutuneena, seisovan sen laivan peräkannella, jota he ajoivat takaa. Hän tunsi Inge neidon ja huusi ääneen häntä nimeltä. "Jumalan nimessä laskekaa purjeenne ja sallikaa minun saattaa teidät maihin!" huusi hän. "Teidän laivanne ei kestä myrskyssä."
Inge neito puisti päätään ja irroitti viheriän huntunsa, jolla heilutti hänelle hyvästiksi.
"Isketäänkö kiinni laivaan, ankara herra ritari!" huusi vanha merikarhu. "Töytäistään lauta poikki ruotsalaiselta, niin kyllä laskee purjeensa."