"Ei, ei!" kielsi drotsi. "Ei väkivaltaa. Hänellä on vapautensa. Ohjaa ohitse, mutta niin läheltä kuin mahdollista." Silmänräpäyksen ajan laivat kulkivat vierekkäin. Drotsi Pietari seisoi levitetyin käsivarsin parin askeleen päässä kookkaasta ritarintyttärestä, jonka katseesta loisti sanomaton rakkaus. "Eerik kuninkaan puolesta!" sanoi hän viitaten eteenpäin ja irroitti nopeasti viheriän huntunsa, jonka antoi hulmahtaa ritarilleen. Osa edellisen illan tanssijaisten voittoseppeleestä seurasi liehuvaa huntua tarttuen ritarin hatuntöyhtöön. Samassa etenivät laivat toisistaan, ja leveä, syvä kuilu eroitti rakastavaiset. Drotsi Pietari luuli nähneensä kyynelen ylpeän tytön silmässä. Mutta se katse, jonka tyttö oli häneen kiinnittänyt, oli täyttänyt hänen sielunsa iloisimmilla toiveilla ja omituisella luottamuksella reippaan tytön onneen sekä kunnioituksella hänen lujaan, järkähtämättömään tahtoonsa. Hän tarttui viheriään huntuun ja painoi sen huulilleen. "Ohjaa Melfartiin!" huusi hän perämiehelle. "Jumala ja pyhät enkelit ovat tämän neidon kanssa; me emme tohdi hänen matkaansa estää."
Laivat olivat jo etäällä toisistaan. Drotsi Pietari seisoi vielä kokassa tuiottaen vieraaseen laivaan, jolta hän vielä kauan oli eroittavinaan Inge neidon vaipan. Surumielisenä, mutta rakastavan jäähyväistervehdyksen vahvistamana ja innostamana jatkoi hän luottamuksella edelleen määrättyä tietään.
KOLMASKYMMENESYHDEKSÄS LUKU.
Pian oli melkein koko valtakuntaan levinnyt tuo aivan uskomaton huhu, että Riibenlinna oli valloitettu tanssien ja leikkien, ja neitosten laulu: "Nuoren Eerik kuninkaamme eestä!" oli pian yleisenä kansanlauluna. Tieto tästä oli ilahduttanut sekä kuningatarta että nuorta kuningasta, ja tämän sanoman ensimäisenä tuojana drotsi Pietari oli vastaanotettu kaksinkertaisella ilolla Nyborgin linnassa, jossa tärkeät asiat vaativat hänen läsnäoloaan valtaneuvostossa. Myöskin matkansa päätarkoitukseen nähden, toi drotsi Pietari parempia tietoja kuin mitä oli odotettu. Hän oli huomannut kansan enimmäkseen olevan uskollisen kuningashuoneelle ja vihaavan Stig-marskia ja hänen liittolaisiaan. Hän toi tärkeitä tietoja, jotka koskivat salakapinoitsijoita ja kuninkaanmurhaajia. Silminnäkijänä hän voi kuvata marskin varustukset Helgenaesissä ja Hjelmissä, ja huomattiin, etteivät ne olleet läheskään niin peloittavia kuin miksi herttuan kertomukset ja epämääräiset, levottomuutta herättävät huhut ne kuvasivat.
Sillaikaa kun muhkeasti varustauduttiin Nyborgissa pidettävää Danehovea varten, joilla nuori kuningas ensi kertaa tulisi esiintymään tuomarinistuimella, kokoontui valtaneuvosto joka päivä. Drotsi Pietari ei salannut epäilevänsä herttuan hankkeita. Hänen haavoittunut käsivartensa oli herättänyt osanottoa, ja hänen kertomuksensa ryövärien hyökkäyksestä tiellä antoi aihetta monenlaisiin arveluihin, jotka hänen mielestänsä vielä olivat jotensakin epävarmoja, ja joihin hän ei pannut minkäänlaista merkitystä. Vanha ritari Jon ja mestari Martinus saivat tässä lisää vahviketta epäilyksiinsä herttuasta, jotka yhdessä Viborgissa tapahtuneitten epäilyttävien liikkeitten kanssa olivat aiheuttaneet heidän ja kuninkaallisen perheen äkkinäisen ja salaisen matkan Nyborgiin. Näitä epäluuloja piti kuningatar arvottomina ja aivan perättöminä, ja hänen osanottava puheensa herttuasta saattoi drotsi Pietarin hyvin levottomaan mielentilaan.
Nuoren, ritarillismielisen kuninkaan mielestä oltiin myöskin liian arkoja ja varovaisia. "Onhan minun sukulaiseni, herttua, sekä ritari että ruhtinas", sanoi hän taas eräänä päivänä, asian ollessa esillä valtaneuvostossa. "Tietäähän hän, että rikkoessaan lakia ja asetuksia, hän kadottaa kunniansa ja joutuu kaikkien pilkattavaksi!"
"Jos hän ei tottele Jumalan lakia omassa sydämessään, nuori herrani ja kuninkaani", vastasi mestari Martinus, "niin ei ainakaan ritarilaki häntä sido, sillä tämä laki ei vielä oikeastaan ulotu häneen. Hän on kyllä ruhtinas ja hänessä on kuninkaallista verta, mutta ritarilyöntiä hän ei vielä koskaan ole muodollisesti vastaanottanut. Teidän korkeastiautuas isänne, jonka kädestä yksin hän arvonsa mukaisesti olisi voinut sen vastaanottaa, siirsi ehkä tämän suosionosoituksen kauemmaksi kuin mitä näinkin kireissä suhteissa olisi ollut tarpeellista."
"Hyvä, silloin minä annan hänelle ritarilyönnin heti kun itse olen sen vastaanottanut ja olen oikeutettu sitä jakamaan!" sanoi pieni kuningas. — "Otto-sedän täytyy lyödä minut ritariksi ennen kruunausta. Täytyyhän minun ensiksi päästä jalon ritarisäädyn jäseneksi, ennenkuin minut kruunataan Tanskan kuninkaaksi."
Ritari Jon hymyili ja pudisti harmaata päätään, mutta drotsi Pietari silmäili kuninkaallista oppilastaan ilolla. Hänen mielestään nuoren kuninkaan toivomus osoitti hänen kunnioittavan sekä kruunua että ritarisäätyä, ja hän huomautti, ettei se ollut harvinaista alaikäisten kuninkaiden ja ruhtinaiden kesken, ja että jo Kaarlo Suuren ja hänen poikansa ajoilta oli olemassa esimerkki, jota ritarisääty kunnioitti ja seurasi.
"Mutta ritarilyönnin ohella alaikäisyys loppuu, ritarilain mukaisesti", huomautti vanha Jon Litle, "ja valtakunnan perustuslait kieltävät meitä julistamasta kuningasta lailliseen ikään ennenkuin hän on saavuttanut määrätyn ikävuoden".