"Se on ymmärrettävää, jalo ritari Jon!" vastasi drotsi Pietari. "Tässä kohden saa ritarilaki väistyä sen korkeamman lain tieltä, joka perustuu kansojen hyvinvointiin ja rauhaan. Minun mielestäni alaikäisen kuninkaan ei tarvitse olla alempiarvoinen kuin hänen ritarillinen palvelijansa."
Kuningatar ja mestari Martinus kannattivat drotsi Pietarin ja nuoren kuninkaan mielipidettä, ja vanha ritari Jon myöntyi hartioitaan kohauttaen, koska ei pitänyt asiaa kovinkaan tärkeänä. Hänen mielestään oli valtakunnan suhde herttuaan vakavampi ja tärkeämpi asia. Hän esitti niin selvästi, miten tärkeää oli peittää kaikki epäluulot herttuaa kohtaan ja antaa hänelle sama osa valtakunnanhoidossa ja holhoustoimessa kuin kuningattarelle, että itse mestari Martinus, joka oli eniten sitä vastaan, ei voinut tehdä vastaväitteitä. Kuningattarella oli vähimmin arveluita tämän asian suhteen, ja drotsi Pietarin henkilökohtaisten epäluulojen täytyi väistyä välttämättömyyden ja lainkuuliaisuuden tieltä. Kun näin tärkeät asiat pidättivät valtaneuvosta, koetti drotsi Pietari turhaan saada tilaisuutta puhuakseen ritari Jonin kanssa Inge neidosta ja hänen matkastaan Ruotsiin. Joka kerran kun hän alkoi puhua siihen suuntaan keskeytti valtaneuvos hänet, niinkuin hän ei olisi mitään ymmärtänyt.
Danehoven avauspäivä oli käsissä. Kuningattaren molemmat veljet, Brandenburgin markkreivit, olivat tulleet päivää ennen Nyborgiin, jätettyään kaksi päivää sitten herttuan Riiben leiriin. Mutta herttua itse ei ollut vielä saapunut Nyborgiin. Danehoven avauksen siirtäminen hänen tuloonsa, soti valtakunnan ja kruunun arvoa vasten, ja herttuan näennäinen välinpitämättömyys näin tärkeään kokoukseen, jossa hänen läsnäolonsa ensiksi ja etupäässä oli välttämätön, ihmetytti kaikkia. Etenkin kuningatarta loukkasi tämä huomaavaisuuden puute, joka oli niin jyrkästi ristiriidassa herttuan tavallisen kohteliaisuuden ja ritarillisen käytöksen kanssa.
Danehove pidettiin kuitenkin tavalliseen tapaansa ensimäisinä helluntaipäivinä. Valtaneuvosto käsitteli valtakunnalliset ja yleiset oikeusjutut, jotka sitten sekä kuningatar, että nuori kuningas vahvistivat; jälkimäinen yhdessä äitinsä kanssa vahvisti myös kirkkojen ja luostarien lahjakirjeet, joiden alle hän kirjoitti "tanskalaisten ja slaavien kuningas, virolaisten suuriruhtinas". Mutta pääasiaa, kuninkaan holhousta ja valtakunnan hoitoa hänen alaikäisyytensä aikana, ei voitu ratkaista. Molemmat helluntaipäivät olivat ohitse, eikä herttua vielä ollut tullut.
Toisen helluntaipäivän iltana drotsi Pietari oli lähtenyt linnasta asuntoonsa, jossa hän aikoi osan yöstä järjestellä seuraavan päivän Danehoveasioita. Hän istui yksin salakammiossaan. Hän muisti vanhan Hennerin varoitukset ja kreivi Gerhardin puheet herttuasta ja hän tuli levottomaksi ja kiihtyneeksi. Hänen mieleensä välähti rohkea ajatus: ehkä nyt holhojavaalissa voisi oikeudenmukaisesti sivuuttaa herttuan. Samassa hän kuuli hevoskavioiden töminää linnanpihalta, ja linnnanvartio puhalsi käyrätorviinsa, mikä oli sallittu vain ruhtinaallisen henkilön saapuessa. Hän kiirehti ikkunaan ja näki herttuan melkoisen ritarijoukon seuraamana ratsastavan suurella komeudella linnaan. Herttuan seurassa hän näki kolme ritaria, joiden kypäränsilmikot olivat suljetut. Vaakunamerkeistä hän tunsi heidät hämmästyksellä marskin uskaliaimmiksi liittolaisiksi, joista hänellä oli varmat todistukset, että he olivat henkilökohtaisesti ottaneet osaa kuninkaanmurhaan. Hän heitti nopeasti vaippansa ylleen, tarttui höyhenhattuunsa ja kiirehti linnaan, jossa ritari Jon, henkivartiopäällikkönä jo oli vastaanottanut herttuan ja heti tämän kiivaista vaatimuksista toimittanut hänelle salaisen keskustelun kuningattaren ja hänen veljiensä kanssa.
Suurella levottomuudella kuuli drotsi Pietari tämän jo heti henkivartiosalin ovella, jossa pieni Åke Jonson seisoi vartijana kynttiläpoikien parvessa. Drotsi astui nopeasti henkivartiosaliin ja lähestyi ritari Jonia. Vanha herra asteli ajatuksiinsa vaipuneena kuninkaallisiin huoneisiin johtavan oven edessä. Hän ei näyttänyt olevan halukas ryhtymään puheisiin kenenkään kanssa. Hän kumarsi äänettömänä drotsille ja jatkoi kävelemistään. Drotsi Pietari yskähti pari kertaa ja näytti turhaan koettavan saada tilaisuutta ilmaista hänelle arveluitaan.
"Valtaneuvoston täytyy välttämättä kokoontua vielä tänään!" sanoi hän viimein hiljaa, kun ritari Jon taas kääntyi astuakseen hänen ohitsensa.
"Sen nykyinen päämies on kuningattaren luona!" vastasi vanhus, jatkaen kävelemistään.
"Eikö täällä siis voi mihinkään ryhtyä?" kuiskasi kärsimätön drotsi, kun vanhus taas kulki hänen ohitsensa. "Herttuan seurueessa on kavaltajia. — Kuningatar on soaistu. — Tänä hetkenä ehkä ratkaistaan maan ja valtakunnan kohtalo."
"Se on Jumalan kädessä!" vastasi vanha herra, ja kyynel kimalteli hänen silmissään. "Hän saattaa sokeatkin näkeviksi." Hän kääntyi ja astui takaisin saliin, jossa hän teki eräälle henkivartijoista välinpitämättömän kysymyksen ja näytti laskevan leikkiä.