"Jos ei täällä tapahdu ihmeitä", sanoi drotsi Pietari kiivaasti, kun vanha valtaneuvos taas seisattui hänen viereensä, "niin täytyy teidän tai minun avata ajoissa kuningattaren ja kansan silmät!"
"Hurja mies, mitä te ajattelette?" kuiskasi Jon ritari kiivaasti. "Aiotteko te syöstä koko maan onnettomuuteen kiihkossanne? — Rauhoittukaa, nuori ystäväni!" lisäsi hän nopeasti? tarttuen hänen käteensä ja vetäen hänet nopeasti syrjempään. "Muuten te teette onnettomuuden vieläkin suuremmaksi. Sanotaan muutamien marskin ystävien olevan täällä muka heidän asiaansa puoltamassa. Vaikka me tietäisimmekin varmasti, mitä me nyt vain pelkäämme — niin täytyy meidän vaieta ja olla varovaisia."
"Mitenkä? Sittenkin, vaikka minä huomenna voisin ilmaista kuningattarelle ja koko kansalle meidän uuden valtakunnanhoitajamme olevan maankavaltajan?"
"Silloinkin! Tänä hetkenä on valtakunnan kohtalo hänen käsissään. Jos me julkisesti rikomme välimme hänen kanssaan, niin me asetamme itse hänet kapinallisten etunenään. Nyt täytyy hänen, vastoin omaa tahtoaan, meidän kanssamme tuomita heidät. Siksi kunnes Stig-marski on voitettu, jääköön herttua paikoilleen! Häntä on kunnioitettava valtaistuimen tukena, vaikka hän olisikin meidän pahin vihollisemme. Ainoa, minkä me voimme tehdä, on varoittaa kuningatarta ja vartioida häntä ja nuorta kuningasta. Olkaa nyt rauhallinen niinkuin minä — ja iloinen, jos voitte!"
Tämä salainen puhelu tuli äkkiä keskeytetyksi, sillä kuningattaren hovimarsalkka astui henkivartiosaliin, pyytäen ritari Jonia ja drotsi Pietaria saapumaan illallisille, jotka kuningattaren käskystä vietettäisiin herttuan tervetulijaisjuhlana.
"Siinä te näitte!" sanoi drotsi Pietari hovimarsalkan mentyä. "Meidän oivallinen, kaunopuhelias valtakunnanhoitajamme on korkeimmassa suosiossa."
"Se on ehkä kylläkin viisasta!" vastasi ritari Jon. "Ei ole niinkään helppoa pettää meidän jaloa valtijatartamme. Joka tapauksessa meidän täytyy koettaa esiintyä tyyninä ja iloisina. Suokaa minun siinä taidossa olla teidän opettajananne! Jos te tahdotte olla valtiomies, drotsi Pietari, niin täytyy teidän ensi sijassa olla kasvojenne herra." Näennäisesti tyynenä ja lausuen jonkun leikillisen sanan, ritari Jon jätti nuoren, vakavan ystävänsä ja lähetti toisen päällikön paikalleen. Senjälkeen hän poistui drotsin kanssa kuninkaallisiin huoneisiin johtavasta ovesta.
Pian kokoontuivat kaikki hovin virkamiehet, valtaneuvokset ja Danehoven arvokkaimmat miehet suureen ritarisaliin, jossa kuningattaren hovinaiset jo odottivat häntä, ja minne kuningatar vähän senjälkeen saapui, komea surupuku yllään, veljiensä ja nuoren Eerik kuninkaan seurassa. Herttua esiintyi kuningattaren vasemmalla puolen. Hänellä oli myöskin komea surupuku. Hänen rohkeasta vallitsijakatseestaan ilmeni suuri määrä itserakkautta, ja hän näytti peittävän iloansa onnesta, jota hän ei enää epäillyt, vaikka hän sen vielä näkikin etäisyydessä kajastavan. Ritari Jon tervehti häntä ritarillisella kohteliaisuudella, iloiseen ja luontevaan tapaansa, drotsi Pietarin ottaessa huomioon vain välttämättömimmän kohteliaisuuden vaatimukset. Mutta muut valtaneuvokset osoittivat hänelle kunnioitusta, josta ilmeni enemmän pelkoa kuin mielisuosiota.
Drotsi Pietari katseli kuningatarta tarkkaavaisesti. Hän luuli näkevänsä hänen kasvoillaan rauhallisen tyytyväisyyden ilmeen, jonka jalo arvokkaisuus ja puoleksi surumielinen sävy eivät olleet räikeässä ristiriidassa hänen surupukunsa kanssa. Hän loi vakavan katseen drotsi Pietariin, ja tämä oli siitä lukevinaan moitteen epäluuloistaan kuningattaren viisauden ja ihmistuntemuksen suhteen. Hänestä tuntui niinkuin kuningatar tahtoisi koko käytöksellään saattaa häpeään ja poistaa kuningashuoneen ystävien kaikki epäilykset ruhtinaallisen herran oikeamielisyydestä, jonka hän ilman epäluuloja uskalsi osoittaa olevan maan tärkeimmän miehen.
Niin pian kuin yleinen tervehtiminen oli ohitse ja tavalliset hovitavan vaatimat kohteliaisuussäännöt olivat täytetyt, vei hän itse herttuan valtakunnan huomattavimpien miesten joukkoon, jotka hän muutamin sanoin esitti hänelle. Sen jälkeen hän kääntyi ritari Jonin ja muiden valtaneuvosten puoleen. "Meidän ruhtinaallinen ystävämme ja sukulaisemme", sanoi hän, "huolehtiessaan maan ja kuningashuoneen parhaasta, on jalomielisyydessään joutunut sekä minun että teidän väärinkäsityksen alaiseksi. Hän on kieltäytynyt vastaanottamasta valtakunnanhoitajan tointa tällä Danehovella, niiden huhujen tähden, jotka hänen vihollisensa ovat levittäneet siitä epäluulosta, joka täällä vallitsee häntä kohtaan, ja puolueesta, joka sen tähden tahtoo kiihoittaa kansaa täällä Danehovella ja aikaansaada riitaisuuksia valtakunnassa. Kuultuaan kuitenkin tämän huhun perättömäksi hän ei ole kauempaa arvellut tulemasta tänne, voidakseen kaikissa suhteissa puhdistautua. Hän tuo meille sitäpaitsi sen tärkeän ja rauhoittavan tiedon, että marski Stig on nöyrtynyt ja jättänyt oman ja kanssarikollistensa asian Danehoven käsiteltäväksi. Herttua on viisaasti koettanut välttää turmiollista kansalaissotaa ahdistamatta kapinallisia, vaan hän on kokoomalla lukuisan sotajoukon peloittanut heidät. Hän on itse uskaltanut tunkeutua marskin varustusten sisään koettaen häntä taivuttaa hyvällä tottelemaan maalakia. Hän tuo tälle Danehovelle suojassaan kolme marskin ystävää, niin ettei voitaisi sanoa meidän vaarallisimpienkaan ystäviemme tulleen tuomituiksi kuulustelematta ja puolustamatta. Minun mielestäni tämä toimenpide on yhtä kiitettävä ja oikeudenmukainen kuin rohkea, ja minä iloitsen, voidessani vilpittömästi onnitella meitä ja Tanskaa, lausuessani jalon herttua Waldemarin tervetulleeksi meidän keskeemme!"