"Kreivi Jaakko! — Kreivi Jaakko itse!" kuului mutina miehestä mieheen väkijoukosta, ja kaikki näkyivät olevan hyvin hämmästyneitä.
"Niin, minä olen Hallandin Jaakko kreivi, kuningashuoneen sukulainen ja Tanskan valtakunnan sotapäällikkö", sanoi hän ylpeästi ja uhmailevasti. "Ja tässä ovat minun uskolliset ystäväni, urhoolliset ritarit Arvid Pentinpoika ja Jaakko Sinijalka, jotka minun ohellani ovat mainitut kuningas Eerik Kristofferinpojan murhaajina."
Molemmat toiset ritarit laskivat myöskin kypärisilmikkonsa alas, ja kaikki tunsivat kauhistuen syytetyt kuninkaanmurhaajat, jotka kaikesta uhmailustaan huolimatta olivat kuolonkalpeita, ja näyttivät vain puoleksi luottavan olevansa turvattuja, huolimatta siitä että heidän turvallisuudestansa oli taattu.
"Me emme tohdi kieltää sitä, minkä niin monet herrat ja ritarit ovat vannoneet!" jatkoi ylpeä kreivi Jaakko. — "Me emme kilvessämme suvaitse valheellisuutta eikä petollisuutta. Tanskalaisen rehellisyyden odotamme tapaavamme myöskin täällä. Meille on kuninkaan ja valtakunnan nimessä luvattu täältä vapaa paluu ja oikeudenmukainen kohtelu. Me emme ainoastaan vaadi saavamme esteettömästi poistua täältä, mutta me tahdomme ensiksi oikeuden tulla kuulustelluiksi. Kätemme tekoa me uskomme voivamme puolustaa suulla yhtä hyvin kuin miekalla, jos rehellisyys ja laillisuus vallitsee. Oikeudenmukainen hätäpuolustus ei ole keltään kielletty, ja siksi me kutsumme sitä oikeutta, jonka me itse otimme itsellemme rikollista väkivallantekijää vastaan, joka itse oli rikkonut kaikki lait, ennenkuin me kohotimme kätemme hänen syyllistä päätään kohti."
Tämä kuulumaton rohkeus sai kuningattaren hypähtämään paikaltaan, ja nuori kuningas oli kavahtanut ylös hämmästyneenä valtaistuimelta. Kansan katkeruus oli suuri nähdessään paljastetut kuninkaanmurhaajat keskessään. Mutta Jaakko kreivin ruhtinaallinen arvo ja hänen tunnettu taitavuutensa sotapäällikkönä sai monen vaikenemaan. Hänen rohkeutensa miellytti useita, ja toisille oli mieleistä hänen puheensa tanskalaisesta rehellisyydestä. Kapinallisilla oli myös salaisia ystäviä kansan seassa. Mutta alkoi kuulua hirvittävää murinaa jännittyneiden ja tulistuneiden porvarien ryhmistä, sillä joukko köyhempiä Nyborgin asukkaita, jotka olivat olleet hyvin kiintyneitä murhattuun kuninkaaseen, hyökkäsi hurjasti ja raivoisasti huutaen esiin repiäkseen murhaajat kuoliaiksi. Suurella ponnistuksella sai ritarijoukko pidätetyksi raivostuneen joukon, joka melusi hirvittävästi. Vihdoinkin saivat ritari Jon ja drotsi Pietari heidät rauhoitetuiksi, julistaessaan ääneen, että nyt heti ryhdyttäisiin julistamaan kuninkaanmurhaajien tuomiota, ja että he eivät jäisi rankaisematta.
"Lähettäkää heidät heti teilattaviksi!" huusi prinssi Kristoffer ja pui heille nyrkkiä.
Kuningattaren suuttumus oli myöskin suuri, mutta hän vaikeni ja vaipui kalpeana tuoliinsa. Murhaajien ja kansanjoukon hurjistuneiden kasvojen näkeminen muistutti hänelle tuskallisesti Stig-marskin peloittavaa vierailua kuninkaanmurhan jälkeisenä aamuna.
"Jos minä olisin uneksinut, että nämä herrat itse olivat osallisia murhaan, niin en totisesti olisi ottanut heitä suojaani!" sanoi herttua levottomana ja jännittyneenä. "Nyt minun täytyy sekä omani että kruunun kunnian puolesta vaatia, että he pääsevät vapaasti poistumaan täältä, olkoon heidän tuomionsa minkälainen tahansa!"
"Te olette kuitenkin oikeassa, herttua Waldemar!" sanoi nuori kuningas koettaen hillitä kiivasta vihaansa. "Jos me tahdomme olla kunniallisia ritareita, niin meidän on pysyttävä sanassamme, jonka olemme antaneet jumalattomimmillekin murhaajille, ja minä olen luvannut Jumalalle ja pyhälle neitsyelle hallita oikeudenmukaisesti. Jos te olette minun ja kruunun nimessä luvannut sen heille, niin me annamme heidän vapaasti lähteä täältä. Mutta tuomionsa he saavat ensin kuulla, ja paetkoot he kuinka kauas maailmaan tahansa, niin vanhurskas Jumala on auttava minua saavuttamaan heidät. Kuulkaamme tuomio", lisäsi hän kiivaasti, "semmoisena kun se on kirjoitettu kuningas Waldemarin lakikirjaan! Kunniansa ja henkensä menettäneiksi minä tuomitsen heidät."
"Ei mikään rangaistus ole minun mielestäni liian suuri senkaltaisille rikollisille", lisäsi herttua Waldemar ankaralla äänellä. "Mutta asiaa voi katsella eri puolilta, ja ennenkuin oikeudenmukainen ja puolueeton tuomio langetetaan, täytyy Danehoven kuunnella mitä syytetyt itse voivat sanoa puolustuksekseen, ja mitä muilla laintuntevilla tanskalaisilla on sanottavana tämän suhteen. Astukaa valtaistuimen eteen, syytetyt herrat! Kuningas ja kansa haluaa kuulla mitä tahdotte sanoa puolustukseksenne."