Kreivi Jaakko ja Arvid Pentinpoika jäivät seisomaan paikoilleen, mutta Jaakko Sinijalka, joka oli tunnettu kaunopuheliaisuudestaan, astui tämän kehoituksen johdosta valtaistuimen eteen. Veri oli palannut hänen ruskeille poskilleen; hän tervehti joka puolelle ritarillisella arvokkaisuudella ja vaimenti heti kansan levottoman sorinan lyhyellä, mielistelevällä puheella, jossa hän kiitti tanskalaisten lakien oikeutta, sekä kansan rohkeaa vapaudentuntoa ja ylevämielisyyttä. Sen jälkeen hän myönsi rohkeasti syytökset tosiksi, mutta esitti kuninkaanmurhan suurena ja rohkeana sankaritekona, uhkarohkeana uhrauksena kansanvapauden puolesta, sekä aivan oikeudenmukaisena ja laillisena tekona. Hän luetteli kaikki ne eri teot, joilla murhattu kuningas oli rikkonut kuningasvalansa tai "valtakunnan asetukset ja lait", ja joiden kautta, hänen rohkean väitöksensä mukaan, kuningas oli menettänyt kruununsa ja itse asettunut samalle asteelle kuin muut valtakunnan ritarit ja aatelismiehet, vaikka hän tekemättä majesteettirikosta voi puolustaa kunniaansa ja oikeuksiansa vertaisiaan vastaan. Ja nyt hän esiintoi räikein sanoin ne kovat vääryydet, joita maan etevimmät aatelismiehet olivat saaneet kärsiä. Hän kuvasi erityisen voimakkailla väreillä kuningas Eerik Kristofferinpojan rikosta Stig-marskia ja hänen vaimoaan kohtaan sekä sen kaikkia hirvittäviä seurauksia, ja hän vaati kuningasta ja kansaa tässä asiassa julistamaan syyttömiksi isänmaan suurimman sotapäällikön, kuuluisan Stig-marskin, maansa ansiokkaimman miehen, sekä hänen vääryyttä kärsineet ystävänsä ja sukulaisensa, niin totta kuin Tanskassa vielä kunnioitettiin oikeutta, kunniaa ja vapautta.
Hänen sanansa vaikuttivat moneen eikä ollut niinkään vähän rohkeita ääniä, jotka pitivät syytettyjen puolta.
Kuningatar oli heittänyt harson kasvoilleen. Nuoren kuninkaan täytyi syvästä suuttumuksestaan ja tuskastaan huolimatta punastua häpeästä kuullessaan syytökset onnetonta isäänsä vastaan, ja kirkkaat, katkerat kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä. "Puhukaa, puhukaa, drotsi Pietari!" huusi hän kiivaasti. "Eikö jo riitä, että he ovat murhanneet minun isäni? Täytyykö minun istua Tanskan valtaistuimella ja sallia heidän häväistä häntä hänen haudassaan?" Tämän alaikäisen kuninkaan sydäntä vihlovan huudon kuultuaan drotsi Pietari astui esiin. Hänen vakavilla kasvoillaan ilmeni syvä liikutus, ja kesti hetken ennenkuin hän sai äänensä valtoihinsa.
"Siitä, mitä meidän murhattu herramme ja kuninkaamme ihmisenä rikkoi tässä maailmassa", sanoi hän, "on hän mennyt tiliä tekemään kuninkaitten kuninkaalle. Kaikkivoipa sovittaja olkoon hänelle ja meille kaikille armelias tuomari! — Vain luonnottomat ihmiset voivat vaatia, että hänen poikansa ja alamaisensa nyt puhdistaisivat hänen elämänsä ja puolustaisivat hänen muistoansa hänen murhaajilleen. Te ette puhu täällä ihmisestä Eerik Kristofferinpojasta, vaan Tanskan kuninkaasta ja Tanskan kruunusta, jonka koskematonta majesteettia ja pyhyyttä on verisin ja häpeämättömin käsin hätyytetty. Täällä tuomittava rikos on rikkomus kansan ja valtakunnan voideltua päätä vastaan." Koskettelematta kuningasta henkilönä, kuvasi hän nyt kuninkaanmurhan kataluuden niin voimakkain ja elävin värein, että itse murhaajatkin loivat alas katseensa, ja monet murhatun kuninkaan pahimmista solvaisijoista, jotka äsken kovaäänisesti osoittivat suosiotaan Jaakko Sinijalalle, käänsivät inholla kasvonsa noista kolmesta verityöntekijästä. Kaunopuhelias drotsi jatkoi; hän mainitsi muutamia murhatun kuninkaan hyödyllisiä toimenpiteitä, huomauttaen erityisesti miten paljosta tämä uskollinen kaupunki sai kiittää hänen armeliaisuuttaan ja lempeyttään. Hän mainitsi monta hyväätyötä, jotka nämä kapinalliset aatelismiehet itse olivat saaneet vastaanottaa siltä herralta, jonka he murhasivat, ja hänen onnistui liikuttaa monta sydäntä ja melkein kokonaan poistaa kuninkaanmurhaajan puheen vaikutukset. Hän käytti hyväkseen tätä tilaisuutta avatakseen kansan silmät näkemään isänmaan vaarallisen aseman, ja kehoitti voimakkain sanoin kuninkaan ja isänmaan uskollisia miehiä ihmispelotta ylläpitämään kansan arvoa sekä kruunun pyhyyttä, paljastamalla jokaisen salaisen maankavaltajan, joka oli osallinen tähän katalaan tekoon. Sanottuaan tämän säihkyvin silmin, kääntyi hän äkkiä herttuan puoleen, sen miehen, joka pyhien sukulaissiteiden kautta oli lähinnä kuningashuonetta ja kehoitti häntä kansan nimessä uuden arvonsa nojalla ensiksi lausumaan syyllisten tuomion säätyjen vahvistettavaksi.
Drotsi lopetti puheensa. Herttua oli valahtanut kalpeaksi. Jännittävä äänettömyys seurasi. Mutta nyt nousi herttua rivakasti ja heitti salamoivan katseen drotsi Pietariin. Hän kumarsi kunnioittavasti kuningattarelle ja pyysi häntä lausumaan minkä tuomion hän ja valtaneuvosto katsoivat lailliseksi.
"Hyvä on!" sanoi kuningatar heittäen hunnun kasvoiltaan, ja nousi varmana ja rauhallisena. "Siis minä tahdon ensiksi julkilausua sen minkä valtakunnanneuvosto minun kanssani on katsonut lailliseksi ja oikeudenmukaiseksi, ja johon heidät jokainen tanskalainen nainen ja mies, Jumalan lain mukaan sydämessään tuomitsee: kunniaton kuolema on maankavaltajien ja kuninkaanmurhaajien rangaistus jumalallisen ja inhimillisen lain mukaan. Kruunun ja valtakunnan turvallisuuden takaamiseksi minä en ehdoita minkäänlaista armahdusta."
"Onko kenelläkään tähän minkäänlaista laillista vastaväitettä?" kysyi herttua, ja hänen katseensa osui tuomiorovasti Grandiin, joka näkyi vain odottaneen tätä kehoitusta saadakseen astua esiin.
"Totuuden ja oikeuden nimessä minä vaadin tulla kuulluksi!" — huusi itsetietoinen tuomiorovasti, astuessaan esiin avattu lakikirja kädessään. "Tässä on lakipykälä, jonka mukaan ainoastaan syytetyt voidaan tuomita, ellei heitä, minun mielipiteeni mukaan, suuremmalla oikeudella ja kohtuudella julisteta syyttömiksi. Jos murha olisi tehty Herran huoneessa tai murhatun omassa talossa, niin silloin olisi kuolemantuomio laillinen; mutta koska on todistettu, ettei näin ole tapahtunut, voidaan syytetyt korkeintaan tuomita lainsuojattomiksi, ja heidän omaisuutensa lankeaa kruunulle. Jos lain sana, eikä väärä, intohimoinen sukulaisviha, saa täällä langettaa tuomiota, niin sitä ei voida langettaa, ankarammin."
Tämä rohkea lausunto synnytti kiivaan väittelyn, ja moni hyväksyi sen. Viimein pyysi herttua hiljaisuutta ja, selitti yhtyvänsä lain lempeämpään tulkitsemiseen, viitaten mielistelevästi kansan ja säätyjen suuriin oikeuksiin ja kuningasvalan rikkomisiin. Drotsi Pietari vastusti häntä kiihkeästi. Mutta silloin alkoi ritari Jon, drotsin ja nuoren kuninkaan hämmästykseksi puhua, väittäen ettei lain puustavin eikä tunnettujen olosuhteiden vuoksi voitu käydä rikoksellisiin käsiksi. "Lainsuojattomuus", lisäsi hän, "oli sitäpaitsi rangaistus, jota ei mitenkään voitu pitää vähäisenä, koska siihen sisältyy porvarillinen kuolema, alituinen hengenvaara sekä kaikkien kansalais- ja ihmisoikeuksien riistäminen".
Vanhan valtaneuvoksen sanat vaikuttivat voimakkaasti kaikkiin. Drotsi Pietari ja kaikki kuningashuoneen ystävät huomasivat heti, että vanha valtiomies ainoastaan erityisen tärkeistä ja painavista syistä täällä puolusti mielipidettä, jota hän itse pari päivää sitten valtaneuvostossa oli vastustanut.