Herttua nousi nopeasti. Hän näytti hämmästyvän. Hänen ylpeä ilmeensä osoitti kuitenkin, että se kunnia, johon hänet täällä pakoitettiin, enemmän loukkasi kuin miellytti häntä. Kuitenkin drotsi Pietari oli hänen väkinäisessä hymyilyssään huomaavinaan nöyryytetyn ylpeyden kiusallisen tunteen, kun hän nyt oli pakoitettu kansan nähden notkistamaan polvea lapsikuninkaalle, omistaakseen arvon, jonka hänen jo aikoja sitten olisi pitänyt saada vastaanottaa. Mutta ovela herttua näytti koettavan peittää tätä sekä itseltään että ritaristolta, kiittäessään kuningasta hienolla, kohteliaalla tavallaan tästä erinomaisesta armonosoituksesta. Hän polvistui puoleksi valtaistuimen eteen. Nuori kuningas seisoi sen ylimmäisellä askeleella, lausuen sieltä tavanmukaisen kaavan, ja paljastettuaan kullatun miekkansa, hän löi sillä kolme kertaa herttuaa olkapäähän. "Ole moitteeton ritari!" — lisäsi hän. "Harrasta ritarilain mukaan tulisella innolla yleistä hyvää, valtakunnan parasta, ritariston kunniaa, kansan yksimielisyyttä ja onnea — ja laillisen kuninkaan parasta! Jumala ja meidän rakas pyhä neitsyemme ja pyhä Yrjänä antakoot teille siihen voimia ja apua!"

Tämä kehoitus lapsikuninkaan suusta, jossa herttua luuli huomaavansa drotsi Pietarin vaikutuksia, ei näyttänyt miellyttävän ylpeää, kunnianhimoista herraa. Mutta hän otti huomioon kohteliaasti ja arvokkaasti kaikki asiaankuuluvat tavat. Heti kun hän oli vastaanottanut uudet ritarilliset aseensa hypähti hän juoksijaoriinsa selkään ja esiintyi ylpeänä, ruhtinaallisen arvokkaasti ja suurella ritarillisella taitavuudella kansalle. Huimaavasti nelistäessään hän singahutti peitsensä korkealle ilmaan, ottaen sen taas kiinni ja tervehti sillävälin keveästi ja miellyttävän lempeästi kansaa. Hän saikin siten vastaanottaa osittain ne suosionosoitukset, joita hän siten oli tavoitellut, ja laskeuduttuaan hevosensa selästä sekä vastaanotettuaan ritarien ja kuninkaallisten onnentoivotukset, näytti hän hyvin iloiselta.

Näillä ritarivihkiäisillä lopetettiin Danehove ja sen asioiden käsittely, yleiseksi tyytyväisyydeksi, niinkuin ainakin näytti. Kuninkaalliset palasivat herttuan ja muiden ruhtinaallisten herrojen kanssa juhlakulussa linnaan, jossa kuningas jakeli runsaita kunnialahjoja sekä herttualle, markkreivi Otolle, kreivi Gerhardille ja tanskalaisille ritareille. Ei siellä säästelty juhlahevosia, kultapäitsiä eikä komeita vaippoja tai aseita, vaan jokainen, jolla tässä juhlatilaisuudessa oli ollut jokin tehtävä, sai tämän päivän muistoksi anteliaalta kuninkaalta arvokkaan lahjan. Ei unohdettu myöskään Åke Jonsonia: Kuningas antoi hänelle kullatun, jalokivillä koristetun miekan, johon oli kaiverrettu: "Kuninkaan puolustaja." Hänen uskollisuudestaan murhattua, kuningasta kohtaan olisi Eerik mielellään tahtonut antaa tälle lapsuutensa uskolliselle leikkitoverille ritarilyönnin. Mutta se poikkeustapaus, joka iän suhteen oli tapahtunut alaikäiselle kuninkaalle itselleen, ei voinut ulottua keneenkään halvempaan, ei edes prinssi Kristofferiin, joka ilmeillään ja käytöksellään kylläkin osoitti, että hän luuli voivansa olla ritari ja kuningas yhtähyvin kuin hänen veljensä.

Tärkeä valtionhoitajanvaali ja ruhtinaallinen ritarivihkiminen vietettiin suurilla juhlallisuuksilla linnassa myöhään yöhön.

Kaikkien näiden juhlallisuuksien kestäessä jätti herttua tuskin hetkeksikään kuninkaallisia henkilöitä, eikä kukaan vetänyt hänelle vertoja ritarillisessa kohteliaisuudessa ja hienossa seurustelutaidossa. Kuningatar, joka luotti häneen, luuli nyt olevansa velvollinen korvaamaan häneen kohdistetut alentavat syytökset, teki nyt päätöksen, joka aivan soti valtaneuvoston toivomuksia vastaan. Herttua oli selittänyt hänelle ja hänen veljilleen, ettei näin vakavina aikoina ollut sopivaa ajatella enempiä juhlallisuuksia, oli vain ryhdyttävä huolehtimaan kuningashuoneen turvallisuudesta. Sensijaan, että annettaisiin heti juhlia nuorta kuningasta Själlannissa, jonka kautta matkustettaisiin Lundin kruunausjuhlallisuuksiin, olivat uudet valtakunnan johtajat yksimielisesti päättäneet viedä kuninkaan Viborgin lujaan linnaan, sekä siirtää matkan Själlandiin ja Skåneen, sillä Stig-marski, lainsuojattomat, sekä norjalaiset merirosvot voivat tehdä Beltin ja salmet epävarmoiksi. Kuningatar ilmoitti illalla tämän päätöksen drotsi Pietarille ja Jon-ritarille herttuan läsnäollessa, tehden sen niin jyrkästi, etteivät mitkään vastaväitteet tulleet kysymykseen.

Drotsi Pietari oli toivoton. Hän tunsi herttuan taas tekevän uuden yrityksen saadakseen kuninkaalliset omaan tai lainsuojattomien valtaan, ja ehkä hän myöskin aikoi estää uskollisuusvalan vannomista ja saada kruunauksen siirretyksi siksi kunnes hän itse saisi valtakunnan anastetuksi. Näytti siltä kuin drotsi Pietarin olisi ollut kovin vaikeaa väistyä voimakkaan petturin tieltä ja osoittaa minkä syyn herttuan poissaoloon Danehovelta hän tiesi olevan todellisen. Mutta ritari Jon loi häneen ankaran, varoittavan katseen — ja hän vaikeni. Matka Viborgiin määrättiin seuraavaksi aamuksi. Hoviseurue hajosi.

NELJÄSKYMMENESYHDES LUKU.

Oli jo myöhäinen ilta. Hovimarsalkan määräyksestä linnanpalvelijat olivat ryhtyneet matkavalmistuksiin, ja linnan pihalta kuului kuninkaallisen keittiön pakkausvaunujen kolinaa. Herttua seurueineen oli vetäytynyt huoneisiinsa; mutta huomattiin muutamien hänen miestensä poistuvan linnasta ja ratsastavan kovalla kiireellä Middelfartiin vievää tietä. Nuori kuningas oli heti paneutunut levolle. Brandenburgin markkreivit olivat äsken jättäneet kuningattaren hänen sisimpään huoneeseensa. Hän oli sanonut hyvästi veljilleen, jotka vielä samana iltana läksivät Tanskasta, aikoen keisari Rudolfin luo, koettaakseen taivuttaa hänet julistamaan kuninkaanmurhaajat lainsuojattomiksi myöskin Saksassa. He olivat uskoneet tämän heidän matkansa tarkoituksen ainoastaan kuningattarelle.

Nuori, kaunis leski istui surupuvussaan, käsi posken alla, suuren marmoripöydän ääressä, jolla paloi kaksi vahakynttilää. Musta suruharso oli heitetty syrjään, ruskeat palmikot solahtivat käsivarsien ylitse marmoripöydälle. Hänen hienot, valkeat sormensa selailivat siroa käsikirjoitusta. Se oli pieni pergamenttikirja, jonka lehdille hän hopeaneulalla piirteli ristejä ja merkkejä. Tänne hän oli yksinäisinä hetkinään purkanut sydämensä ajatukset, kirjoittanut omakätisesti jokaisen merkillisemmän tapahtuman elämästään. Kuin puoleksi hämärtävinä paratiisinmuistelmina olivat sinne kuvatut hänen ihanat, raikkaat lapsuusunelmansa. Hänen nöyryyttävä lapsikihlauksensa ne pian hävitti. Sodassa herttua Waldemarin isää vastaan oli tämä aikainen, valtiollinen kihlaus ollut kuningas Eerik Kristofferin vapauttamisen salaisena ehtona, hänen vankeudestaan Nordborgin linnasta. Muistelmat tämän tapahtuman syistä olivat vain ohimennen mainitut, eikä hän silloin näy tunteneen asiaa sen lähemmin. Mutta raskain mielin ja kyynelin oli se päivä kuvattu, jolloin hän, vielä melkein lapsi, sokeasti totellen ja velvollisuuden tunnosta antoi koristaa itsensä kuningasmorsiameksi, joutuen rauhansopimuksen ja kylmän valtiollisen harkinnan tahdottomaksi uhriksi. Hänen rakkaudettomasta avioliitostaan olivat muistiinpanot laajat. Tänä aikana vasta näkyi hänelle selvinneen elämän tarkoitus ja tietoisuus omasta arvostaan. Keskellä suuren maailman hälinää hän oli usein tuntenut itsensä yksinäiseksi ja hyljätyksi, mutta hän käytti kuitenkin nuorekkaalla elämänhalulla korkean asemansa ilon ja rauhan levittämiseksi ympärilleen. Hän onnistui näyttämään onnelliselta, ja sekä vaikutusvoimallaan että kruunun suoman ylentävän loiston avulla hän oli pyrkinyt vastustamaan sitä vaarallista, kapinallista mielialaa, joka uhkasi kuningasta ja kruunua perikadolla. Hänen ystävyydentunteensa drotsi Pietaria kohtaan oli ensimäinen valokohta tässä hänen sisäisen elämänsä synkässä osassa. Tämän reipas, ritarillinen mieli, ja se ihailu, minkä drotsi osoitti hänelle, oli suonut hänen naisellisuudelleen vapaamman lennon. Hän oli älykkäästi ja hienotunteisesti osannut salata kaikki vaimona kärsimänsä loukkaukset ritarinaisen ja majesteetin oivallisen naamion taakse. Hän selaili nopeasti elämänkirjaansa, antaen entisyyden kulkea ohitsensa kuin utukuvina. Kuvatessaan vilkkaasti Helsingborgin turnajaisia, hän ensi kerran tapaa kreivi Gerhardin nimen, leikillisesti mainiten hänen onnistumattoman kunniatervehdyksensä. Hän selaili edelleen pari lehteä, ja luki katkerin tuntein tuon loukkaavan huhun, joka oli levitetty hänen drotsi Pietarille osoittamastaan suosiosta, ja sen päätöksensä, että vastaisuudessa välttäisi kaikkea lähempää tuttavallisuutta tämän hänen uskollisen ja luotettavan ritarinsa kanssa. Lukiessaan muistiinpanot juhlasta ritari Jonin luona, ja tanssista haavoitetun kreivi Gerhardin kanssa, kohosi hieno puna hänen poskilleen, ja hän tunsi nyt tuon rohkean, hyväsydämisen tanssijan tehneen valtavamman vaikutuksen häneen kuin mitä hän silloisessa asemassaan oli uskaltanut itselleen tunnustaa. Se nöyrä uskollisuus, jolla hän tänäkin päivänä ainoalla rehellisellä silmällään oli katsellut häntä, näkyi tehneen hänen kuvansa hänelle vielä entistäkin kauniimmaksi. Aikoja sitten kirjoittamansa arvostelu hänestä ja hienosta, kohteliaasta herttuasta kiinnitti myöskin hänen huomiotaan. Hän oli antanut etusijan herttualle ritarillisessa käytöksessä ja seurustelutaidossa, mutta hän oli herttuassa kaivannut sitä rehellisyyttä ja sydämenhyvyyttä, joka kreivi Gerhardin teki niin miellyttäväksi ja kauniiksi. — Hän sulki käsikirjoituksen ja vaipui syviin ajatuksiin. Hän tarttui vihdoinkin pöydällä olevaan hopeakelloon kutsuakseen kamarineitoja ja mennäkseen levolle, mutta vetäisi äkkiä pois kätensä ja kuunteli. Hänestä tuntui niin kuin koputettaisiin hiljaa salaovelle, joka johti hänen huoneestaan nuoren kuninkaan huoneisiin, ja jota ainoastaan kuninkaallisen perheen jäsenet käyttivät. "Astu sisään, poikani!" sanoi kuningatar ja kääntyi ovea kohti. Se avattiin hiljaa, ja kuninkaan uskollinen suosikki, aseenkantaja Åke Jonson, astui ujosti kynnyksen yli. Hän jäi kunnioittavasti seisomaan etemmäksi ja tervehti. "Suokaa anteeksi minulle rohkeuteni, armollisin kuningatar!" sanoi hän hiljaisella äänellä, — "minun herrani, kuningas, on käskenyt minun avaamaan tämän oven, katsoakseni onko teidän armonne täällä, ja onko ketään teidän luonanne. Hän pyytää hyvin tärkeiden syiden perusteella teidän suomaan hänelle ja drotsille keskustelun täällä todistajitta."

"Drotsi Hessel?" kysyi kuningatar pelästyneenä, — "tätä tietä, ja tähän aikaan? — mahdotonta! — mitä tämä merkitsee?"