"Jumala taivaassa tietää mitä se vaitiolo minulle maksoi, jalo kuningatar!" vastasi drotsi käsi rinnallaan, "mutta vanha Jon ritari oli oikeassa; kunnes Stig-marski on kukistettu, seisokoon herttua koskemattomana valtaistuimen sivulla ja pakoitettakoon hänet taistelemaan lainsuojattomia vastaan. Sinä hetkenä, jolloin hänen täytyy heittää naamarinsa, on hän meidän julkinen vihollisemme, — silloin hän on lainsuojattomien johtaja, — ja kapinallisilla on kuningas."
"Te olette oikeassa!" sanoi kuningatar hetken mietittyään. "Nyt minä ymmärrän ritari Jonin tämänpäiväisen taipuvaisuuden. Suuri Jumala! Onko milloinkaan petturi turvallisemmin seisonut näin lähellä Tanskan valtaistuinta? — Antakaa kreivi Gerhardin astua sisään!"
Drotsi Pietari poistui salaoven kautta ja palasi heti mukanaan kreivi Gerhard, joka ujona ja kunnioittavasti jäi seisomaan ovelle, kumartaen jäykästi.
"Tulkaa lähemmäksi, jalo kreivi Gerhard!" sanoi kuningatar, astuen posket hehkuvina häntä vastaan. — "Te olette ehkä pelastanut valtakunnan ja kuningashuoneen perikadosta; mutta sanokaa minulle miten oli mahdollista, että te voitte aavistaa marskin aikeet, ja miten voitte luulla herttuan noin petolliseksi?"
"Jalo kuningatar, minä en tahdo kerskata omasta viisaudestani!" vastasi kreivi Gerhard ja astui reippaasti lähemmäksi. — "Se ei minua huvittaisi. Suurimmasta osasta näitä tietoja saan kiittää erästä vanhaa kunnon pyhiinvaeltajaa, jonka tapasin Riibessä, ja joka näkyi tuntevan maailman paremmin kuin se tunsi hänet. Minä olin jo huomannut kaikenlaisia epäilyttäviä asioita, ja pari viittausta teki minut selvänäköiseksi. Hienon herttua Waldemarin kanssa minä uskallan yhtävähän kilpailla valtioviisaudessa kuin kohteliaisuudessa ja hienoissa tavoissa; mutta siitä kuitenkin voin antaa kaulani pantiksi, että kun tuo mies uskoi tulevansa Tanskan kuninkaaksi kättään liikauttamatta ja teeskentelemällä olevansa kansan ja valtakunnan uskollinen ystävä, niin antoi hän kernaasti marskin tehdä valtakunnanhoitajan vaalinsa turhaksi ja välitti viis siitä onnesta, että sai olla teidän armonne ja kuningashuoneen turvana. Tämä oli vain minun halpa mielipiteeni, teidän armonne", lisäsi hän hiukan hämillään, tukahuttaen huokauksensa. "Mutta siitä minä olen vakuutettu, että herttualla oli pahat aikeet mielessä silloinkin kun hän tunsi omaavansa teidän luottamuksenne."
Kuningatar säpsähti, ja kreivi Gerhard jatkoi: "Paha kyllä, ettei minulla ole muita todisteita asiasta kuin oma sanani ja miekkani, sekä uskollisen hovinarrini kertomus. Mutta se ainakin on varmaa, että näinä päivinä moni marskin kätyreistä koetti päästä tälle puolen Danehovelle, mutta minä estin heidät tulemasta. Se on myöskin tunnettu asia, että herttua todellakin oli Schleswigissä ensimäisenä Danehoven päivänä, huolehtien itse siitä, että se voitaisiin todistaa. Missä tarkoituksessa hän oli siellä, ja olisiko täällä todellakin syttynyt kapina, jos ei olisi aavistettu pahaa, sitä ei voida todistaa. Minun huolenpitoni teistä ja kuningashuoneesta, jalo kuningatar, olivat siis hyvin vähäpätöiset. Minä olen vain varoittanut teitä ja nuorta kuningasta kuuntelemasta herttuan neuvoja, näyttäkööt ne sitten vaikka kuinka edullisilta maalle ja valtakunnalle."
"Vastaanottakaa tästä tärkeästä varoituksesta minun sydämellisimmät kiitokseni, jalo kreivi!" vastasi kuningatar ojentaen hänelle kätensä, jonka tämä intohimoisesti painoi huulilleen, notkistaessaan nöyrästi polveaan. Senjälkeen hän taas poistui entiselle paikalleen kunnioittavaan etäisyyteen. "Sen minkä me hovinarrini kanssa olemme onnistuneet saamaan selville, täytyy kuitenkin jäädä salaisuudeksi, jalo kuningatar", alkoi kreivi taas puhua. "Oikeuskäräjillä, jossa taistellaan vain sanoilla, minä en kelpaa mihinkään, sitävastoin minä haluaisin mielelläni taistella elämästä ja kuolemasta herttuan kanssa minä hetkenä tahansa, ja tahtoisinpa hyvällä miekallani näyttää koko ritaristolle hänen olevan konnan ja petturin; mutta minä voisin siten saattaa teidät ja valtakunnan mitä suurimpaan vaaraan. Minä huomaan itsekin nykyhetkenä tärkeämmäksi sekä teille että Tanskalle olemaan sovinnossa hänen kanssaan, senpävuoksi jääköön hän minultakin rauhaan. Mutta suokaa minun, jalo kuningatar, tästä hetkestä asti liittyä teidän ja nuoren kuninkaan henkivartijoihin, ja osaksi myöskin ottaa omaksi asiakseni teidän kuninkaallisen armonne vartioimisen!"
"Minä valitsen teidät ritarikseni ja suojelijakseni, urhokas kreivi Gerhard!" vastasi kuningatar sydämellisesti. "Ottakaa tämä muistiksi minun vaikeasta asemastani Tanskan valtaistuimen ääressä!" Näin sanoen hän irroitti mustan, läpikuultavan harsonsa ja ojensi sen kreivi Gerhardille. Tämä notkisti jalon ritarin tavalla polvensa, ja painettuaan arvokkaan luottamuspantin huulilleen, kätki hän sen povelleen. "Minun värini oli ennen aamuruskonpunerva!" lisäsi kuningatar surumielisesti, katsahtaen ystävällisesti drotsi Pietariin. "Tämä kuningashuoneen uskollinen ystävä kantoi sitä kerran, niinkuin te hyvinkin muistatte, mutta minun värilläni ei ollut onnea: se olikin lainattu eikä vastannut todellisuudessa minun elämääni. Senvuoksi minä päätinkin ettei ainoakaan mies maailmassa saisi kantaa sitä minun suostumuksellani. Nyt on yön ja kieltäymyksen väri tullut minun omakseni niinkuin se on Tanskankin. Jos te ette sitä pelkää, kreivi Gerhard, niin kantakaa sitä minun ja maamme uskollisena ystävänä, kunnes taas aamu koittaa Tanskassa!" Kreivi Gerhard oli taas heti noussut, mutta hän oli kuin huumaantunut ilosta ja niin liikutettu, ettei sellaista ollut koskaan ennen tuntenut. "Niinkauan kuin Jumala suo minun elää tässä kauniissa ja ihmeellisessä maailmassa", huudahti hän nyt, ja kyynel kimalteli hänen tulisessa silmässään, "niinkauan, jalo kuningatar, minä tahdon koettaa olla teidän luottamuksenne arvoinen ja koko sydämestäni pysyn teidän ja Tanskan kruunun uskollisena ystävänä. Sen olen jo aikoja sitten luvannut tälle teidän uskolliselle ritarillenne", tässä hän tarttui drotsi Pietarin käteen. — "Hän kantaa vielä salassa ruusunpunaista väriä, mutta siitä minä en enää tappele hänen kanssaan, kuultuani sen olevan Inge neidon pantin ja hiusnauhan."
Drotsi Pietarin posket sävähtivät punaisiksi, ja kuningatarkin näytti olevan hämillään suorasukaisen kreivi Gerhardin avomielisyydestä.
"Se nyt ei kuulu tähän asiaan, se on totta!" jatkoi kreivi Gerhard nähtyään toisten joutuneen hämilleen. "Ehkä se olikin salaisuus, josta minun olisi pitänyt vaieta. Mutta minä tahdoin vain sanoa teille, jalo kuningatar, että lähinnä minua teillä ei koko maailmassa ole rehellisempää ihailijaa kuin drotsi Pietari Hessel. Me molemmat tahdomme nyt vakavasti kilpailla näyttääksemme kumpi meistä lopulta on oikeutettu kantamaan teidän väriänne. Minusta on sama onko se musta vai punainen, kunhan se vain on teidän; mutta sen minä tiedän: jos joku ihminen maailmassa voisi antaa teidän elämällenne oikean värinsä takaisin, ja saattaa teidät taas iloiseksi, jalo kuningatar, joksi te varmasti olette syntynyt ja luotu —, niin minä varmasti antaisin vielä ainoankin silmäni. Ja vaikka minä en koskaan enää voisi nähdä teidän suloisia kasvojanne ja ihanaa vartaloanne, niin minä tuntisin itseni kuitenkin onnelliseksi tietäessäni teidän olevan tyytyväisen sokeaan kreivi Gerhardiin."