Se rehellinen avomielisyys, jolla hän sanoi nämä sanat, sai sekä kuningattaren, että drotsi Pietarin unohtamaan sen hienotunteisuuden ja soveliaisuuden puutteen, jolla hän tässä tilaisuudessa esiintoi sydämensä asiat. Kuningattaren kasvojenilmeistä voi kuitenkin huomata, että hän toivoi tämän odottamattoman käynnin ja sen suunnan, johon keskustelu näkyi osuneen, keskeytyvän. Nuori kuningas oli jännittävän tarkkaavaisesti kuunnellut, eikä hänenkään mielestään nämä puheet koskeneet sitä vaarallista asiaa, jonka vuoksi he olivat tulleet tänne. "Antaa nyt sen asian olla, kreivi Gerhard!" sanoi hän kärsimättömästi. — "Minun äitini tulee kyllä taas iloiseksi, kunhan maa ja valtakunta ovat turvatut, ja me olemme keksineet keinon herttuan petollisuutta vastaan. Viborgiin me siis emme matkusta huomenna — sanoittehan te hänen kavaltaja-joukkonsa leiriytyneen sinne. Jos minä olen Tanskan kuningas, niin minä tahdon nyt tulla voidelluksi ja kruunatuksi mitä pikemmin sitä parempi. Jos on Jumalan tahto, että minut petetään ja murhataan niinkuin minun isäni, ja isoisäni niin minä kuitenkin kuolen oikeana kuninkaana, eikä niille pettureille käy hyvästi, jotka uskaltavat ryhtyä Herran voideltuun, olkoon hän kuinka pieni tahansa!"
"Sinun tahtosi on toteutuva, minun poikani!" vastasi kuningatar, taputtaen hänen hehkuvaa poskeansa. "Sinun toiveesi oli myöskin ritari Jonin ja koko valtaneuvoston, mutta minä uskoin sokeudessani herttuan liukkaat sanat hartaan kiintymyksen osoitukseksi. Me matkustamme huomenna Skjelskjoriin Viborgin asemasta. Niinpian kuin sinulle on uskollisuusvala vannottu Själlandissa, me lähdemme kruunaukseen Lundiin, mutta kukaan ei puhu tästä mitään. Antakaa minun määrätä. Herttua seuratkoon minua kohteliaimpana ritarinani. Elköön hän huomatko vähintäkään muutosta meissä. Huolenpidon meidän turvallisuudestamme matkalla minä uskon teille, hyvät herrat!"
"Niin, olkoon siten!" sanoi nuori kuningas iloisesti. "Kaikkivoipa Jumala ja meidän rakas, pyhä neitsyemme suojelee kyllä meitä. Hyvää yötä, rakas äiti! Te voitte nyt nukkua rauhallisesti. Ritari Jon on henkivartiosalissa valvomassa vartioimista, ja nämä uskolliset herrat jäävät yöksi linnaan."
"Jumalan käsi sinua suojelkoon, poikani!" vastasi kuningatar ja suuteli sydämellisesti liikutettuna häntä otsalle. "Kiitetty olkoon Kaikkivaltias, joka on suonut meille niin uskolliset ystävät meidän hädässämme ja vaarassamme!"
Jalolla, kuninkaallisella arvokkaisuudella hän sanoi hyvästi molemmille ritareille, ja he poistuivat nuoren kuninkaan kanssa kuningattaren salakammiosta samaa salaista tietä, jota olivat tulleetkin.
NELJÄSKYMMENESKAHDES LUKU.
Seuraavana aamuna aikaisin seisoivat kuningattaren kuuden maidonkarvaisen hevosen vetämät vaunut linnanportaiden edessä, monen koreapukuisen eturatsastajan ja tallirengin ympäröimänä. Suuri joukko aseenkantajia seisoi linnanportaiden ympärillä, pidellen suitsista herrojensa hevosia, ja etumaisena heistä seisoi slesvigiläisellä vaakunaleijonalla koristetussa loistavassa puvussa herttuan aseenkantaja, joka ylvästellen antoi komeasti satuloidun ylpeän oriin kierrellä linnanpihaa. Lähinnä häntä seisoi Pitkäsääri vanhus, kreivi Gerhardin vaatimaton nokkoslehtikilpi kädessään, pidellen kiinni voimakasta, ruskeaa hevosta päitsistä. Skirmen seisoi herransa kilpeä ja vaippaa pidellen drotsi Pietarin ratsun vieressä, ja näkyi syventyneen katselemaan herttuallisten kilpileijonien onnettomia päitä, jotka enemmän muistuttivat susia kuin leijonia. Hän käänsi pärskyävän hevosen rantaan päin, mistä hän suureksi ilokseen huomasi liikettä lauttamiesten kesken ja huomasi kuninkaallista lippua kannettavan kylä vanhuksen talosta.
"Mehän aiomme Melfartiin ja Juutinmaalle päin!" sanoi Pitkäsääri Skirmenille. — "Luulinpa toki sinun herrallasi olleen hienommankin nenän."
"Jos sinä olisit puoleksikaan niin hienonenäinen, Pitkäsääri". — vastasi Skirmen — "niin et nyt antaisi herrasi hevosen kääntää häntäänsä sitä tietä kohti, jota hänen pitää ratsastaa."
"Sen ainakin minä tiedän ettei ratsasteta eikä ajeta Ison-Beltin yli toukokuussa!" vastasi vanha hovinarri. "Mutta taitaisipa se olla yhtä viisasta niinkauan kuin tuuli puhaltaa siltä kulmalta."