"Jos teidän uutisenne ovat hyviä, ritari Rimordson, niin suokaa meidän kuulla ne heti!" sanoi nuori kuningas. "Ei sentään", jatkoi hän huomattuaan vanhan Jon ritarin iskevän hänelle silmää, — "tämä ei ole siihen sovelias paikka".
Vanha ritari Jon oli heti huomannut ritari Rimordsonin huolestuneen ilmeen, ja sekä hän että kansleri olivat nähneet herttuan ja mestari Grandin vaihtavan levottoman ja merkitsevän katseen, kun nämä herrat huomasivat anastetun merirosvolaivan vuonossa. Sillaikaa kun kuninkaalliset porvarien iloisten tervehdyshuutojen saattamina lähtivät linnaan, vei Rimordson drotsi Pietarin syrjään. "Täällä kaupungissa on kavaltajia liikkeellä!" kuiskasi hän. "Vartioikaa tarkasti kuningasta, ja pitäkää silmällä herttuaa! Jos olisitte tänäpäivänä kulkeneet Vähä-Beltin yli, niin olisitte joutuneet marskin käsiin. — Ekerön luona on norjalainen laivasto, Norjan kuningas kuuluu itse olevan mukana. Marski on tällä hetkellä kukaties sytyttänyt puolen Fyeniä tuleen." —
"Suuri Jumala!" huudahti drotsi Pietari. "Onko Tanskan kuningas milloinkaan ollut näin petturien ja vihollisten saartama! Kun hän vain olisi voideltu ja kruunattu!"
"Kunhan herttua ei milloinkaan olisi päässyt Sjöborgin tornista!" kuiskasi Rimordson.
"Hän voi vielä sinne joutua!" vastasi drotsi ja silmänsä säihkyivät.
He kuulivat samassa herttuan äänen aivan vierestään ja keskeyttivät äkkiä salaisen keskustelunsa.
Heti kun kuninkaalliset olivat yksin linnassa, antoivat he kutsua Rimordsonin ja kuulivat häneltä saman minkä hän äsken oli uskonut drotsi Pietarille. Hän jätti heille sitäpaitsi käärön anastettuja kirjeitä drotsi Tyko Abilgaardilta Norjasta ja Stig-marskilta herttua Waldemarille, mestari Grandille ja Hallandin Jaakko kreiville, joista selvästi huomattiin lainsuojattomien liittoutuminen norjalaisten kanssa, ja heidän aikeensa kumota Tanskan valtaistuin. Herttuan drotsin kirjeet olivat hengellisten miesten sineteillä varustettuna osoitetut Roeskilden tuomiorovasti Grandille, jonka tuli toimittaa ne edelleen herttualle ja valtakunnan kapinoiville aatelismiehille. Näistä kirjeestä ilmeni selvästi, että marski Stig ja lainsuojattomat aikoivat asettaa herttuan valtaistuimelle, jos hän uskollisesti auttaisi heitä ja hankkisi heille tilaisuuden saamaan kuninkaalliset henkilöt valtaansa. Kreivi Jaakolle osoitetuista kirjeistä sitävastoin ilmeni että marski ja lainsuojattomat eivät luottaneet herttuaan, vaan olivat luvanneet Tanskan kruunun norjalaisten kuninkaalle, jos tämä lupasi täyttää heidän vaatimuksensa, ja auttaa heitä laivastollaan. Nämä tärkeät kirjeet olivat löydetyt siltä anastetulta merirosvolaivalta, jonka vangittu miehistö nyt istui sulettuna linnantorniin.
Mitä suurimmalla hämmästyksellä kuulivat kuningatar ja nuori kuningas nämä peloittavat uutiset. He antoivat heti salaisesti kutsua luokseen Jon ritarin, drotsi Pietarin ja mestari Martinuksen. Ryhdyttiin heti mitä ankarimpiin varakeinoihin, mutta Jon ritarin neuvosta uskottaisiin asia näön vuoksi ja ainoastaan puoleksi myöskin herttualle. Ne anastetut kirjeet, jotka ilmaisivat hänen yhteytensä lainsuojattomiin salattiin huolellisesti, ja ainoastaan kirjeet kreivi Jaakolle, joissa puhuttiin marskin uhkarohkeasta lupauksesta norjalaiselle kuninkaalle, katsottiin tarpeellisiksi näyttää hänelle. Heti tämän päätöksen tehtyä kutsuttiin herttua. Hänen hämmästyksensä saamistaan tiedoista oli todellinen ja luonnollinen. Mitä voimakkaimmin sanoin hän ilmitoi katkeruutensa Stig-marskia ja lainsuojattomia kohtaan, sekä hyväksyi täydellisesti valtaneuvoston esittämät toimenpiteet maanpuolustukseksi norjalaisia vastaan. Sillaikaa oli kreivi Gerhard antanut viedä maihin koko kuninkaallisen sotaväen ja sijoittanut ne kaupunkiin. Hän oli asettanut vahvan vartion linnan ympärille ja itse hän oli ottanut henkivartiopäällikkyyden etusalissa.
Drotsi Pietari poistui Jon ritarin kanssa kuninkaallisesta salakammiosta, ja he kulkivat aution käytävän kautta henkivartiosaliin. Drotsin posket hehkuivat suuttumuksesta, ja hänen leimuava katseensa osoitti hänen suunnittelevan uhkarohkeaa yritystä. "Kurjaa heikkoutta!" huudahti hän. "Eikö meillä nyt jo ole kylliksi todisteita hänen petollisuudestaan? Mikä estää meitä heti paikalla vangitsemasta hänet maankavaltajana?"
"Järkevyys, nuori ystäväni, ja varovaisuus", vastasi vanha Jon miettiväisen näköisenä.