Tässä suuressa juhlassa oli koko Tanskan ja Ruotsin hovi läsnä. Täällä näyttäytyi nuori Eerik kuningas koko ritariloistossaan tulevalle kuningattarelleen, ihanalle Ingeborg prinsessalle. Kaikki kiittivät kilvan pienen, rakastettavan prinsessan lapsellista kauneutta ja hyvyyttä. Innostuneet tanskalaiset runoniekat antoivat hänelle jo lauluissaan nimen Danebod eli Tanskan lohdutus.
Turnajaiset vietettiin mahdollisimman komeasti ja samaan tapaan kuin Ranskassa ja Saksassa. Päivää ennen turnajaisia olivat kaikkien ritarien aseet asetetut dominikaaniluostarin ristikäytävään, jossa komea airut julisti niiden nimet, joille kilvet kuuluivat. Kuningatar Agnes, Ruotsin kuningatar Hedvig, kreivi Gerhardin sisar, sekä prinsessat ja kaikki ylhäiset ritarinaiset kulkivat sinä päivänä juhlasaattueessa ristikäytävän läpi kilpien ohitse, ja nähdessään jonkun kelvottoman ritarin kilven, oli heillä oikeus viitata siihen, jolloin tämä ritari vaadittiin edesvastuuseen eikä saanut olla osallisena ritarileikeissä. Kahden ritarin kilpeä kosketettiin. Toinen oli mahtavan ruotsalaisen ritarin, herra Kaarlo Algotsonin, joka jaarli Vähä-Alfin avulla oli väkivallalla ryöstänyt ritari Thorstensonin rikkaan ja ylhäisen morsiamen, Ingrid neidon. [Ritari Algotson vangittiin seuraavana vuonna ja mestattiin samalla paikalla, jossa ryöstö oli tapahtunut. Thorstensonin ryöstetty morsian meni sittemmin Vreta luostarin päänunnaksi.] Tanskan kuningatar oli koskettanut hänen kilpeään. Hän tunsi tapahtuman ja uskollisen Thorstensonin sydänsurun. Airue otti heti pois kilven, ja Ruotsin ankara kuningas käski ottaa asian ankarasti tutkittavaksi. Toinen kilpi, johon ritarinaiset syyttäen koskettivat oli erään tanskalaisen ritarin: uskollisen Pentti Rimordsonin toisen veljen, ritari Jon Rimordsonin. Vaikka hän oli Agnes kuningattaren sukulainen, täytyi hänen heti poistua ritarileikeistä. Hän koetti pakenemalla pelastua, mutta hänet tuomittiin menettämään henkensä naishäväisemisestä ja murhasta. [Kerran ollessaan myrskyssä merellä hän tuomittiin salaisena rikollisena arvanheitolla kuolemaan. Hän tunnusti pahat tekonsa mastossa olevan kristinkuvan edessä ja hyppäsi mereen. Siitä on olemassa kansanlaulu: Jon Rimordsonin tunnustus.]
Turnajaiset vietettiin mitä suurimmalla komeudella ja juhlallisuuksilla. Juhlan kuningatar, pieni vaaleatukkainen Ingeborg prinsessa, istui lempeänä ja lapsellisen iloisena kuninkaallisella parvekkeella Agnes kuningattaren vieressä; hänen toisella puolellaan istui hänen äitinsä, iloinen hyvänsuopa Hedvig kuningatar, joka muistutti hyvin paljon veljeään, urheaa kreivi Gerhardia. Kuningattaren oikealla puolen istui ankaran ja majesteetillisen näköisenä Ruotsin mahtava kuningas Maunu Latolukko. Hänellä oli yllään näädännahoilla reunustettu, ja kultakruunuilla kirjailtu purppuraviitta. Ingeborg prinsessan hovinaisissa oli monta, joihin ruotsalaiset ja tanskalaiset ritarit heittivät ihailevia silmäyksiä. Mutta kuninkaallisia lähinnä istuva kookas hiljainen neito herätti kuitenkin suurinta huomiota. Se oli neiti Inge Litle. Surumielisesti hän katseli uljaitten aseleikkien valmistuksia. Hänen katseensa harhaili ritarien jonossa, mutta hän ei nähnyt drotsi Pietaria kuninkaallisten ritarien joukossa. Hän tunsi onnettomuuden, joka oli drotsia kohdannut, ja tiesi, ettei ollut toivoa hänen vapauttamisestaan Nordborgin vankilasta niinkauan kuin kireät välit herttua Waldemarin ja kuninkaallisen perheen välillä kestivät. Toinen vieläkin syvempi suru kalvoi tarmokasta ritarintytärtä. Hän tiesi onnettoman isänsä, vaarallisena valtionkavaltajana istuvan vangittuna Kallundborgin linnassa odottamassa tuomiotaan. Mutta katsellessaan prinsessa Ingeborgia ja nuorta Eerik kuningasta näyttivät hänen kasvonsa kirkastuvan: silloin hän unohti omat sydänsurunsa ja hänen korvissaan kaikui taas laulu:
"Nuoren Eerik kuninkaamme eestä!"
Lähinnä aitausta istuivat ruotsalaiset ja tanskalaiset ritarit palkintotuomareina, ja ensimäisenä heidän joukossaan nähtiin vanha ritari Jon. Turnajaiskentällä asteli komea asekuningas ja joukko airueita valkoiset sauvat ja töyhtöhatut kädessä. Näiden piti yhdessä apulaistensa, niin kutsuttujen persevantien kanssa, ylläpitää järjestystä, pitää silmällä taistelevien jokaista keihäänheittoa ja jokaista liikettä.
Tanskan kuningas Eerik ja pieni Birger prinssi alottivat ritarileikit ratsain, ja käyttäen tylppäpäisiä keihäitä. He olivat melkein samanikäisiä ja yhdenkokoisia, käyttäen pieniä, kepeitä aseita, jotka soveltuivat heidän ikäisilleen. Tanskan kuninkaalla oli prinsessa Ingeborgin taivaansiniset värit, ja hänen pieni hansikkaansa oli kiinnitetty hänen töyhtökypäräänsä. Birger prinssillä oli myöskin morsiamensa värit, ja hänen varustuksensa olivat valkoiset kuin Merete prinsessan silkkihame. Molemmat osottautuivat reippaiksi ja taitaviksi ritarillisessa aseenkäytössä. Mutta molemminpuolinen kohteliaisuus vaati, ettei toista pidetty toisen voittajana.
Ritarileikkien ohella oli laulua ja soittoa, ja tanskalaiset ja ruotsalaiset runoniekat ylistivät kilvan lauluissaan ritarien urotöitä. Melkein jokaisella ritarilla oli haarniskaansa tai kypäräänsä kiinnitetty hansikas, harso, helminauha tai jokin muu naiskoriste, ja taistellessa he usein huudahtivat hämäriä ja omituisia sanoja, joiden merkityksen ainoastaan heidän naisensa ymmärsivät. Monta keihästä taitettiin, ja moni ritari suistui satulasta, mutta taisteltiin tylsillä keihäillä, eikä senvuoksi kukaan vaarallisemmin haavoittunut. Näytti siltä kuin ruotsalaiset ja tanskalaiset, ritarit tänä rauhallisena ilojuhlana olisivat kilpailleet kohteliaisuudesta ja ritarillisuudesta.
Holsteinin kreivi Gerhard oli se, joka eniten kunnosti itseään näissä turnajaisissa, hyvänsuovan leikillisesti hän syöksi kuusi ritaria satulasta, pysyen itse järkyttämättä ratsunsa selässä. Hän näytti voittamattomalta kantaessaan ihanan Agnes kuningattaren mustaa harsoa rintahaarniskaansa kiinnitettynä. Hänen tunnuslauseenaan oli säe eräästä laulusta, jota hän oli kuullut laulettavan Jon ritarin luona tuona iltana, jolloin hän ensi kerran oli puhutellut kuningatarta ja tanssinut ensi kerran elämässään. Hän muutti siinä vain yhden sanan, ja joka kerran syöstessään ritarin satulasta, hän huusi iloisesti:
"Mua hallitsevi valtijatar vieno."
Kun ei kukaan enää tahtonut kilpailla hänen kanssaan, julistettiin hänet ritarileikkien voittajaksi. Hän hypähti iloisena ratsunsa selästä ja vastaanotti polvistuen palkinnon kuningatar Agneksen kädestä.