Kuningas palasi takaisin linnaan Örekrogista olevan ritarin seurassa, ja Rimordson jäi tarkastamaan olivatko kaikki varustukset kunnossa. Kun hän näin kulki ja tarkasteli raskaita puolustuskoneita, huomasi hän pienen, paksun olennon, joka messupojan musta kaapu yllään, ja korkea hattu otsalle painettuna, kulkea nyökytteli messukirja kädessä, ollen hartaasti lukevinaan aamurukoustaan. Linnanherran silmään pisti pojan tukeva vartalo ja huojuva merimieskäynti. Hän katseli häntä tarkemmin ja luuli hämmästyksekseen tuntevansa hänet raa'aksi jaarli Vähä-Alfiksi. "Hyvää huomenta, poikani!" sanoi Rimordson astuen hänen eteensä, "mihin sinä olet näin aikaisin menossa?"
"Minä menen hakemaan viiniä papille, että hän voi rukoilla teidän sielunne puolesta!" murahti paksu messupoika syvällä, karkealla äänellä.
"Odotappas hiukan!" sanoi Rimordson, viitaten pari sotamiestä luokseen. "Minä luulen tuntevani sinut. Emmekö me molemmat istuneet samoihin aikoihin Lysen koulupenkillä. Etkö sinä silloin lyönyt meiltä kaikilta hampaita suusta ja polkenut meitä jalkoihisi? Sinä tahdoit olla kreivi ja jaarli? Oletko sinä nyt vain halpa messupoika?" Näin sanoen hän kohotti hatun hänen otsaltaan, ja katsoi häntä leveisiin häränkasvoihin.
"Pentti Rimordson, elä anna minua ilmi vanhan toveruuden nimessä!" kuiskasi paljastettu Alfkreivi. "Olemmehan me sukulaisia, ja olinhan minä koulussa niinkuin isä sinulle. Kyllä nyt on lopussa minun kreiviyteni ja jaarlin-arvoni. Minä olen nyt lainsuojaton mies, ja etsin turvani hurskaitten, veljien luota. Ole kunnon mies, Pentti. Lupaa, ettet ole tuntevinasi minua ja anna minun jänistää!"
"Sitokaa hänet, miehet!" komensi Rimordson sotamiehille. "Hän on ryöväri ja murhapolttaja!"
Voimakas viikinkipäällikkö heitti rukouskirjan ja messukaapun luotaan. Hän seisoi siinä ritaripuvussaan, hosuen hurjasti ympärilleen miekallaan; mutta sotamiehet olivat pian riisuneet hänen aseensa. Hänet pantiin heti lujasti kahleisiin; ja tekemättä siitä linnassa sen enempää melua antoi Rimordson viedä hänet tarkasti vartioituna Haraldsborgin lujaan pahantekijäintorniin. Rimordson ei tahtonut saattaa nuorta kuningasta levottomaksi, eikä tahtonut joutua moitteenalaiseksi ilmoittaessaan näin vaarallisen vihollisen päässeen tunkeutumaan linnaan. Muuten hän luuli linnan täydellisesti turvatuksi, eikä välittänyt vangitun merirosvopäällikön uhkamielisestä ja melkein pirullisesta naurusta, kun hänet, tarjottuaan Rimordsonille turhaan korkean palkinnon vapaudestaan, raahattiin ulos linnasta. Surumielisenä ja raskasmielisyytensä valtaamana Rimordson ei ollut huomannut tanskalaisella lipulla varustetun merirosvolaivan ankkuroineen yöllä Tornborgin lahteen. Ei ainoastaan uhkarohkea jaarli Vähä-Alf ollut huomaamatta päässyt linnaan. Itse Stig-marski, mukanaan joukko uskaliaita merirosvoja oli salaa noussut maihin; ja illalla seisoi Mads Jyde kuninkaallisiin huoneisiin johtavan oven edessä uskollisena vartijana, yllään kuninkaallisen henkivartijan puku. Linnassa näytti rauhalliselta, ja kaikki paneutuivat levolle.
Keskellä yötä nuori kuningas heräsi hirveään meluun. Koko linna oli ilmitulessa hänen ympärillään ja kaikkialta kaikui hätääntyneiden ja hämmästyneiden sotilaiden kauhunhuuto: "Marski, marski! — Lainsuojattomat!" Joka puolelta kaikui huutoja ja kuului aseiden helinää, ja nuori kuningas seisoi yksin puolialasti makuuhuoneessaan, jota jo savu ja liekit ympäröivät. "Armias Jumala!" huudahti hän. "Annanko isäni murhaajien nyt polttaa itseni!" Hän heitti kiireesti viitan hartioilleen, tarttui pieneen miekkaansa ja aikoi syöstä ulos ovesta liekkien halki. Hän kuuli Åke Jonsonin äänen aseiden melusta huoneensa ulkopuolelta; mutta liekit tunkivat sisään joka puolelta, — savu pyörrytti häntä, ja hän löysi tuskin ovelle. Samassa hän tunsi voimakkaan, rautaisen käsivarren tarttuvan itseensä; hän pudotti miekkansa ja meni tainnoksiin. Kun hän taas toipui, huomasi hän olevansa pienessä, avoimessa purjeveneessä, joka nuolennopeudella kiiti eteenpäin pimeän ja myrskyn vallitessa.
"Missä minä olen?" kysyi hän. "Olenko isäni murhaajien käsissä?"
"Uskollisien alamaisten ja hyvien ystävien turvissa!" vastasi ystävällinen ääni hänen vierestään, ja hän eroitti pimeästä vierellään istuvan ritarin, täydet rautavarustukset yllä.
"Drotsi Pietari, kaikkien pyhimysten nimessä, tekö olette täällä!" huudahti hän sydämestään iloiten.