"Pysy täällä, Skirmen!" vastasi vanhus. — "Kyllä me voimme täälläkin levätä. Sitten kun me viimeksi tapasimme, olemme me valvoneet monta yötä Jumalan vapaan taivaan alla. Minun katumusmatkani ei ole lopussa ennenkuin olen nähnyt röyhkeän marskin ja sanonut hänelle sanottavani. Ja minä olen luvannut ja vannonut, etten sitä ennen nuku katoksen alla!"
"Mutta, rakas isä Henner!" sanoi Skirmen. "Mitä asiaa teillä on tänne Viborgiin? Jos ei pannaan julistettu marski ole joissakin ryövärilinnoistaan Hjelmillä tai Språlla, niin hän on varmasti taas ryöstämässä tai polttamassa kuninkaan kaupunkeja ja linnoja. Stegen linnaan hän ei uskaltanut", jatkoi hän kun vanhus ei vastannut, "mutta sekä Skjelskjörin että Samsilla olevan linnan kävi samoin kuin Tornborgin. Voi, Jumala meitä auttakoon!" lisäsi hän kiivaasti, musertaen kädessään olevan järviruo'on. "Nyt kun mahtava kuningas Maunu Latolukkokin on kuollut, ei ole ainoatakaan kuningasta maailmassa, jota marski pelkäisi, kaikkein vähiten meidän nuorta kuningastamme."
"Kyllä, poikani, yksi kuningas on olemassa, jota ei marski eikä kukaan ihminen rankaisematta uhmaile, ja jos Hän on meidän nuoren kuninkaamme kanssa, niin ei marski voi enempää kuin tuo ruoko, jota siinä musertelet." Näin sanoen vanha Henner katseli tarkkaavasti taivasta. "Minun täytyy pian tavata hänet!" jatkoi hän hetken mietittyään. "Hän on ehkä lähempänä meitä kuin sinä uskotkaan. Hjelmillä hän ei ole; hän aikoo Hallandiin hyvän ystävänsä, uuden arkkipiispan kanssa. Heidän piti tavata Viborgissa tai Asmildin luostarissa. Hm! Ehkä he juuri tällä hetkellä neuvottelevat siellä maan turmiosta."
"Minä luulen, että sinä olet kaikkitietävä, isä Henner!" sanoi Skirmen hämmästyneenä. — "Mitä tekemistä marskilla on Hallandissa. Aikooko hän Hunehalsiin kreivi Jaakon avuksi?"
"Etkö sinä tiedä sen enemmän asioista, Skirmen, vaikka sinun isäntäsi on valtiomies. He aikovat Varbergiin, sovinnonhierontaan Norjan kuninkaan kanssa, eikä se tapahdu ilman marskin suostumusta. Sen murhapolttajan kädessä on nyt kahden ehkä kolmenkin valtakunnan kohtalot. On jo aika hänen saada viesti kuninkaitten herralta."
Vanhus vaipui taas syviin ajatuksiin, ja Åse kuiskaili muutamia helliä sanoja rakastajalleen, kuitenkin häiritsemättä totista vanhusta.
"Hm! Olipa omituista, että me tapasimme, poikani!" alkoi vanha Henner taas puhua ja katseli lempeästi molempia nuoria ihmisiä. "Näenpä, että te olette Åsen kanssa yhtä hyviä ystäviä kuin ennenkin. Etpä taida voida liikoja kehua onneasi, Skirmen! Kultakannukset eivät kasva puussa, ja ritari sinun täytyy olla ennenkuin hänet saat. Rohkeutta vain, poikani! Jos ei pyhä Yrjänä sinua auta, niin ainakin pyhä Kristian. Pidä sinä minun pyhiinvaeltajamiekkani, sitä kuuluu onni seuraavan: Pyhä Mikael on satoja vuosija kantanut sitä erään kirkontornin huipulla. Mutta tanssiin tarvitaan muutakin kuin punaiset kengät, ymmärräthän, eikä kissa kaloja saa käpäliään kastelematta. Mitä sinä olet tehnyt Harrestrupissa sillaikaa kun herrasi istuu kahlehdittuna Nordborgin vankiluolassa?"
"Oi, rakas isä Henner!" vastasi Skirmen. "Ei ole hätää niin suurta, ettei siitä koettaisi selviytyä. Minun isäntäni vanha imettäjä makaa sairaana Harrestrupissa. Hän lähetti sanan minulle, että hänellä olisi minulle jokin tärkeä asia uskottavana — —"
"Hm. Ei ole apua akkojen puheista!" murisi vanhus.
"No, mitä sinä siellä sait kuulla?" kysyi Åse uteliaana. "Vanha vaimo on tainnut tehdä sinusta pilaa, koska et uskalla kertoa. Hän on kai huolehtinut paremmin isännästään kuin sinä — —"