"Elä moiti minua, rakkahin Åse!" vastasi Skirmen alakuloisesti. "Sinä päivänä, jolloin minun rakas herrani vangittiin Skjelskörissä, hän oli lähettänyt minut tärkeälle asialle Riibeen, enkä minä ole siitä päivästä asti ajatellut muuta kuin hänen vapauttamistaan. Minä olen ollut kolme kertaa Alsissa, mutta öin ja päivin vartijoidaan sitä helvetintornia. Kaksi kertaa he saivat minut kiinni, ja kolmannella kerralla olisi minut hirtetty, ellen olisi päässyt karkuun."
"Rakas, uskollinen Skirmenini!" huudahti Åse, syleillen häntä. "Sepä olisi ollut häpeällinen kuolema aseenkantajalle, joka on niin kauvan uhkaillut pääsevänsä ritariksi", lisäsi hän veitikkamaisesti. "No, elä suutu, Skirmen! Pidänhän minä siltä aivan yhtäpaljon sinusta. Mutta kerrohan toki mitä sait kuulla imettäjältä?"
"Voi, hän on tullut höperöksi, raukka, ja päänsä on täynnä mahdottomia hullutuksia. Hän koetti kuvitella minulle olleensa kahdeksan päivää herransa vankilassa hänen sijastaan. Hän kertoi Alsin vahdin luulleen häntä noidaksi, eikä sen vuoksi ollut uskaltanut kieltää hänen käymästä vangin luona. Isäntäni oli mennyt sieltä hänen vaatteissaan, mutta oli vannonut pyhästi ja kalliisti palaavansa lunastamaan hänet ennen kahdeksaa päivää, ja siihen mennessä ei kukaan saisi nähdä hänen kasvojaan eikä tietää kuka hän oli. Sen oli akka varmasti uneksinut. Eihän se voi olla mahdollista."
"Miksei, poikani!" sanoi vanha Henner tarkkaavaisen näköisenä, "miksei se olisi voinut tapahtua. Se on ainakin sinun ritarillisen herrasi tapaista; tuota hyvää vaimoa minä en tunne. Mutta mitä apua tuosta kaikesta oli, jos sanassaan pysyvän drotsin täytyi heti kahdeksan päivän kuluttua palata noitana takaisin vankilaluolaansa?"
"Kas sitä minä en ymmärrä. Siinähän se mahdottomuus, onkin, senvuoksi minä en sitä ota uskoaksenikaan. Sitäpaitsi olisi Dorthe Feirkostin mahdotonta istua hiljaa kahdeksan vuorokautta, antamatta puheellaan tai laulullaan itseään ilmi. Mutta ihmeellisintä kuitenkin oli, että hän niin hyvin tiesi vankilanpaikan. Hän kuvaili sen minulle aivan sellaisena kuin minä olin itse sen nähnyt. Sitäpaitsi hän antoi minulle tämän avaimen, vannoen pyhästi, että sillä voi avata sisimmän vankilanoven."
"Hoh, silloinhan sinä olet epäuskoinen narri, jos vielä kauvemmin epäilet, Skirmen!" sanoi Åse iloisesti. "Sinä tunnet huonosti meidät, jos luulet ettei nainen voi vaieta silloin kun hyvän ystävän auttaminen on kysymyksessä. Ja, jos tunnen sinun isäntäsi oikein, niin osaa hän kahdeksassa päivässä toimittaa enemmän kuin moni muu kokonaisessa vuodessa. Ja onhan hänelläkin lemmittynsä mielessään. Annappas minulle avain! Osaan minäkin leikkiä noitaa ja haltijatarta. Jos Alsilaiset noin helposti uskovat noitiin, niin kyllä me keinot keksitään. Me olemme nähneet pyhän Pietarin vankilan Roomassa. Katsoppas siellä me saimme anteeksi kaikki syntimme, niin ettei meidän tarvinnutkaan vaeltaa pyhälle haudalle asti. Ja usko pois, siitä lähtien en ole erityisemmin syntiä tehnyt. Jos nyt pyhä neitsyt tai pyhä Kristian tahtovat käyttää minua vankilan avaamiseen, niin he voinevat sen tehdä, vaikka minä en olisikaan aivan enkeli —."
"Hiljaa, lapseni! Menkää syrjään!" sanoi nyt vanha Henner. "Minä kuulen ratsastettavan luostarista tulevaa tietä. Ehkä se on marski."
Åse ja Skirmen tottelivat. He piiloutuivat nopeasti järven rannalla olevaan pensaikkoon, jossa heillä oli paljon kuiskuttelemista toisilleen.
Joukko vahvasti asestettuja ratsumiehiä, kaksi ylhäistä herraa etumaisina, ratsasti Asmildin luostarilta tulevaa tietä lauttausmajalle päin. Toinen heistä oli laiha ja pitkä mies, yllään hengellinen puku; hän ratsasti ylpeänä rauhallisella juoksijallaan. Se oli uhmaileva tuomiorovasti mestari Jens Grand, joka nyt vanhan Johan Drossin kuoltua, vaikka vasten kuninkaan tahtoa, oli valittu Lundin arkkipiispaksi. Hänen seuralaisensa voimakas soturi teräshaarniska yllään, joka ratsasti levottomalla sotaoriilla, oli Stig-marski itse. He pysähtyivät tielle, miesten ratsastaessa järvelle hevosia juottamaan.
"Niinkuin minä jo sanoin teille, herra, marski", sanoi mahtava pappi, "kyllä me pakotamme heidät antamaan teille rauhanne takaisin, sekä myös omaisuutenne, kunhan te vain annatte pojan pitää valtaistuimen. Kyllä me tyydymme häneen ennemmin kuin teidän mahtavaan kuningas Papinvihaajaanne."