"Vai siinäkö ollaan!" vastasi marski. "Te pelkäätte Papinvihaajaa! Sitä nimeä hän ei ole ansainnut. Häntä voimakkaampaa ja suurempaa kuningasta ei Norjassa ole ollut. Hän on ylevä ja jalo. Milloinka ennen täällä Pohjolassa on kuningas suvainnut vierellään niin mahtavaa veljeä kuin herttua Haakon, tuntematta pelkoa ja pikkumaista kateutta? Sellaisen kuninkaan hallitessa tulee Tanskasta ja Norjasta kuningaskunta, jonka vertaa ei ole maailmassa. Suokaa minun vain kymmenen vuotta kantaa sotapäällikkösauvaa, teidän kantaessa piispanhiippaa, niin saatte nähdä ettei Skjalm Hviden suku ole huonontunut Absalonin päivistä asti. Myöskin Ruotsin valtaistuimella istuu lapsikuningas, josta ei milloinkaan tule miestä. Mitä te sanoisitte maallisesta kolmiyhteydestä, kunnianarvoisa herra?"
"Te jännitätte jousen niin kireälle, että se katkee!" vastasi arkkipiispa. "Muistakaa, että te olette lainsuojaton mies, jonka suuret tilukset ovat langenneet valtiolle."
"Rauhan minä vielä voin hankkia itselleni tällä miekallani", vastasi marski, "ja tiluksia on minulla ja minun ystävilläni kylliksi siksi kunnes Tanskan kaikki tilukset ovat meidän käsissämme".
"Mutta muistakaa, marski Stig", vastasi arkkipiispa painokkaasti, "te olette pannaan julistettu mies. Jos te tahdotte minun toimittamaan teidät siitä vapaaksi niin elkää kutsuko minun ja Tanskan kuninkaaksi tuota Papinvihaajaa. Ennen voitte itse olla herrana maassa, — se olisi teille melkein yhtä helppoa."
"Aiotteko te saattaa minut kiusaukseen, Grand!" sanoi marski hymyillen. "Jos Stig-marski istuu Tanskan valtaistuimella, silloin täytyy mestari Grandin istua pyhän Pietarin istuimella rukoillakseen kuninkaallisen sukulaisensa puolesta."
"Se ei ole tarpeen!" vastasi mahtava arkkipiispa. "Te ette ylenkatso kirkkoa ja sen päämiestä niinkuin tämä ylpeä norjalainen. Te olette liian viisas kieltäytyäksenne osoittamasta Pohjolan mahtavimmalle kirkonmiehelle sitä kuuliaisuutta ja kunnioitusta, jonka hän vaatii. Mutta kiusaukseen minä en tahdo saattaa teitä; päinvastoin minä kunnioitan teidän itsehillitsemiskykyänne ja ylevämielisyyttänne. Kuitenkin on minun asiani eikä teidän siirtää kruunu, silloin kun sen voi ja täytyy muuttaa. Minä olen teidän ystävänne, Stig-marski!" jatkoi hän ylpeästi. "Sen minä olen teille osoittanut. Minä olen nyt lähinnä kuningasta ensimäinen mies Tanskassa. Hän on vapauttanut minut mitä teidän asiaanne tulee. Hän on itse osoittanut minulle luottamusta uskoessaan minulle sovinnon ja rauhan sopimuksen aikaansaamisen Norjan kanssa. Minä teen sen — ja innolla, en kuninkaan tähden, vaan valtakunnan ja kirkon tähden. Minä tiedän kyllä hyvästi, että te voitte yhdellä sanalla tehdä tyhjäksi sovittelun. Mutta elkää sitä tehkö, Stig-marski! Minä neuvon teitä olemaan sitä tekemättä! Pyytäkää mitä haluatte, ja luottakaa minuun, mutta muistakaa, että minä olen se, joka tästä lähtien kruunaan Tanskan kuninkaat, enkä minä tarvitse pyhän Pietarin istuinta sitoakseni ja irroittaakseni sekä kuninkaan että meidän ritariemme sieluja."
Marski katseli ihmeissään rohkeaa pappia. "Totta on, että te olette mahtava mies!" sanoi hän. "Mutta minä uskoin varmasti, ettei Eerik Silmänräpyttäjän pojalla ollut Tanskassa katkerampaa vihollista kuin te. Te ette anna hänen uskollisille miehilleen rauhaa edes haudassa. Te annatte kaivaa heidän ruumiinsa teidän kirkkomaastanne haudataksenne heidät kuin koirat roistojen kuoppaan. Mitenkä te nyt olette näin alkanut suosia poikahallitusta?"
"Onhan poika nyt voideltu ja kruunattu."
"Vaikka hän olisi voideltu tuhannen kertaa, niin minä kuitenkin vannoisin hänen perikatonsa, ja hänen tai minun täytyy kaatua. Minä luotin teihin, Grand! Mutta nyt minä huomaan, että Lundin arkkipiispa ei ajattele samalla lailla kuin Roeskilden tuomiorovasti. Tuolla paikan muutolla näkyy olevan omituinen vaikutus, niin minusta näyttää, ja ylhäistä väkeä alkaa pian huimata heidän korkeutensa. Oletteko te arkkipiispan istuimella unohtanut minkä te lupasitte minulle papinkauhtanassa?"
"Sitä en ole, rohkea marski!" vastasi Grand. — "Mutta oletteko te unohtanut mitä me molemmat lupasimme herttua Waldemarille? Hänen kaltaisensa mies on ansainnut uskollisempia ystäviä kuin sen, joka lupasi Papinvihaajalle Tanskan kruunun. Minä olen kyllin selvästi osoittanut etten puolusta kruunua lapsikuninkaan vuoksi, enkä minä ollut teidän mukananne silloin kun te rikoitte herttualle antamanne lupauksen."