"Vai niin! Nyt vasta minä teidät ymmärrän perinpohjin, kunnianarvoisa herra. Minä olin unohtaa, että te olette herttuan rippi-isä. Jos te vaaditte, että minun tai jonkun rehellisen miehen pitäisi luottaa tähän hienoon herraan, niin olisitte saanut paremmin kasvattaa rippilapsenne. Koska hän oli niin raukkamainen ja uskoton, että hän kirjoitti minun lainsuojattomuus tuomioni alle, niin ei hän suinkaan epäröi allekirjoittaa minun kuolemantuomiotani."
"Saatte kiittää minua, että pääsitte niinkin helpolla", vastasi Grand. "Herttua toimi teidän viisaimpana ystävänänne allekirjoittaessaan tuomionne. Valtionhoitajana hän voi peruuttaa maallisen tuomionne, kun aika on sovelias. Ja jos te saatte aikaan sovinnon Norjan kanssa, niin te ette ole kauvemmin pannaan julistettu mies! Voi tulla aika, jolloin te kaipaatte autuaaksi tekevän kirkon siunausta ja kammoatte sen kirousta. Elkää ylenkatsoko pyhää salamaa, urhea marski, se on ennenkin sulattanut kruunuja ja kaatanut sankareita, jotka olivat voimakkaimpia kuin te."
"Haa, olkaa puhumatta pannasäteistänne!" vastasi marski suuttuneena, kohottaessaan ylpeästi päätään ja ratsasti eteenpäin. "Näettehän te minusta, että kunnon mies pysyy lujana ja voimakkaana, luettakoon hänelle vaikka kuinka monta kirousta Lundin tuomiokirkosta. Taivaalliset aseet eivät tehoa minuun; ne eivät saa Stig-marskia väistymään hiuksenvertaa hänen tieltään!"
Hänen ääneen ja ylpeästi lausuessaan nämä sanat, kaikuivat sielumessun sävelet murhatun kuninkaan haudasta ihmeellisen voimakkaina tyynen järven yli.
"Mitä se oli?" sanoi marski pysähtyen.
"Se oli sinun kuninkaasi veri, joka huusi kostoa taivasta kohti!" vastasi kaamea ääni aivan hänen vierestään, ja Henner Friser pyhiinvaeltajapuvussaan nousi kumoonkaadetulta veneeltä, seisoen uhkaavana kuunvalossa hänen edessään.
Tuntui kuin veri olisi hyytynyt jääksi voimakkaan sotapäällikön suonissa. Hän tuijotti pyhiinvaeltajaan kuin pelottavaan haamuun, noiden omituisen tuskallisesti värähtelevien äänien taas kaikuessa järven yli kuningashaudasta.
"Kuule, kuule!" sanoi pyhiinvaeltaja. "Siihen asti kaikuu tuo valittava ääni kunnes Eerik kuningas ja hänen murhaajansa seisovat Jumalan tuomioistuimen edessä viimeisenä päivänä!"
"Saatana, kuka sinä olet?" huusi marski, vetäisten miekkansa.
"Kuninkaanmurhaaja niinkuin sinäkin!" kuului vastaus. "Mutta minä olen katunut syntini. Minä tuon sinulle nyt viimeisen varoituksen. Elä ylenkatso kirousta! Elä halveksi taivaallisia aseita, marski Stig! Ihmisvoima on heikko: mutta Herran käsi on väkevä, ja hänen on kosto. Muuta mielesi, Stig Andersen, sillä sinun loppusi lähenee. Pyhä isä käski minun varoittaa sinua. — Pese kätesi kuninkaanverestä ja tee katumus! Tai järjestä asiasi ja odota kuolemaa ja kirousta! — Sinun sielusi on punnittu ja liian köykäiseksi havaittu. Eikä ole sinulla enää pitkältä elon aikaa!"