"Kyllä se menee ohi", sanoi hän synkästi ja heittäytyi nojatuoliin. "Tee niinkuin minä sanon, ja pysy huoneessasi siksi kunnes minä kutsun sinua! — Jumala sinua siunatkoon!"
Kyynelsilmin hiljainen Margareta poistui huoneesta. Vähän senjälkeen astui lyhyenläntä, aran näköinen pappi sisään ja kumarsi syvään linnanherralle, sanomatta sanaakaan.
"Minä en elä kauan!" sanoi marski. "Valmista minua kuolemaan, pappi, jos voit! Anna minulle pyhä ehtoollinen! Täytyyhän tässä ajatella Jumalaakin ja huolehtia sielunsa rauhasta. Minä en tahdo ripittää itseäni!" jatkoi hän. "Koko maailma tietää mitä minä olen tehnyt ja parhaiten sen tietää kaikkitietävä Jumala!"
Pelästynyt pappi alkoi väräjävällä äänellä ladella tavallista saarnaansa seitsemästä kuolemansynnistä, jonka hän tavallisesti tämänlaisessa tilaisuudessa esitti, mutta marski keskeytti hänet kärsimättömänä: "Tuo loru ei minua auta!" sanoi hän. "Minä tahdon kuulla Jumalan sanaa, enkä sinun sanojasi, pappi! Tuo tänne sakramentti, sillä on parempi voima. — Kuningas Eerik ei saanut sitä ennen äkillistä kuolemaansa", lisäsi hän hiljaa, "mutta hän sai sen ainakin mukaansa hautaan. — Joutuun pappi, mitä sinä siinä viivyttelet?"
"Oi, ankara herra marski!" änkytti pappi. "Minä en voi — minä en uskalla mitenkään! — Kanoninen laki, — kapituli ja pyhä isä kiroovat minut, jos minä ojennan pannaanjulistetulle miehelle kaikkeinpyhimmän."
"Kuolema ja kirous! Sinä tottelet minua, tai saat hengelläsi sen maksaa!" huusi marski, tarttuen miekkaansa.
"Oi, armollisin herra, sillä ei ole minkäänlaista voimaa niinkauan kuin te olette kirkonkiroukseen julistettu — —"
"Saatana, mitä sinä sanot? Eikö ole voimaa? Me kuitenkin koetamme, mene heti hakemaan se — tai sinä olet kuoleman oma!"
Vapiseva pappi poistui heti nöyrän näköisenä; mutta hän ei tullut takaisin, hän kiirehti suinpäin ulos linnasta ja pakeni.
Marski kalpeni yhä enemmän. Hän tuijotti ovelle, josta pappi oli poistunut, niinkuin se olisi ollut taivaan ovi, josta enkeli toisi hänelle pelastuksen; mutta ovi ei auennut. Hän koetti nousta, mutta vaipui voimatonna takaisin. Hän koetti huutaa, mutta äänensä oli heikko, eikä kukaan tuntunut sitä kuulevan. Viimeinkin astui hänen aseenkantajansa, Mads Jyde, sisään. Voimakas mies ei heti huomannut herransa tilaa. "Täällä on eräs vieras, ylhäinen herra, ankara herra marski!" ilmoitti hän rauhallisesti, jääden jäykkänä seisomaan ovelle, käsi teräslakin laidassa. "Hän tahtoo väkisin tunkeutua tänne sisään."