"Miksen uskaltaisi?" vastasi Else, kohauttaen niskaansa. "Sen minä olen sanonut hänelle monta kertaa. Jos ei Mads Jyde olisi joutunut osalliseksi herransa onnettomuuksista, ja jos hänestä ei olisi tullut niin julmaa rannikkorosvoa, niin en minä olisi pelännyt ottaa häntä miehekseni. Nyt varjelkoon Jumala minua hänestä!"
"Huh, huh!" sanoi kyökkipalvelijatar. "Hän lyö kuoliaaksi jokaisen, joka sanoo ainoankaan pahan sanan hänen herrastaan. Hän on oikea paholainen!"
"Elä sano niin!" vastasi Else. "Hän on julma, se on totta, mutta hän on kuitenkin rehellinen mies. Herralleen hän on, häpeä sanoa, uskollinen kuin koira, enkä minä kärsi kenenkään puhuvan pahaa hänestä."
"Vanha rakkaus ei ruostu!" huomautti joku miehistä. "Mutta jos Mads Jyde tietäisi, että sinä et ole hänelle enää uskollinen, pikku Else, niin kyllä hän tulisi puraisemaan sinulta pään poikki."
"Vielä mitä!" vastasi Else. "Minä olen hänelle kuitenkin paljon uskollisempi, kuin te ja monet muut Fyenin tytöt sulhasilleen. Minulla on kuitenkin aina vain yksi kerrallaan!"
"Mutta jos sinä tahdot nähdä saattueen, Else, niin kiiruhda, ennenkuin se on kulkenut ohitse!" kehoitti karjatyttö. "Se kulki kirkkomaata kohti, ja minä luulen melkein nähneeni valon kuorinikkunoissa."
"Herättäkää isäntä!" sanoi kyökkipalvelijatar, "sehän on kauheaa! Siellä voi olla kirkonvarkaita, ja jos ne ovat kummituksia niin manaa pastori ne tiehensä."
"Se on totta!" sanoi yksi tytöistä ja meni heti herättämään isäntäväkeään.
"Se on paremminkin lainsuojaton marski, joka menee katsomaan Eskebjergissä olevaa aarrekammiotaan", sanoi yksi miehistä. "Siellähän hänellä on suurimmat aarteensa."
"No, miten kauan sinä epäröit, Else!" sanoi kyökkipalvelijatar. "Olethan sinä ollut oikeassa linnoituksessa. Silloin Flynderborgissa ollessasi sinä näit sekä sotamiehiä että ryöväreitä, ja sinä olit yhtä rohkea kuin emäntäsi."