"Pois tieltä!" huusi nyt maasotilas, joka seisoi vartioiden vankitornia. "Tuki suusi senkin akka! Elä huutele tänne koko kylää. Sen, joka uskaltaa lähestyä kolmekin askelta tornia lähemmäksi, pistän minä kuoliaaksi!"
Kansa vetäytyi hiukan sivulle. Raane väistyi myöskin vähän syrjemmälle vaimonsa kanssa, joka piti kiinni häntä käsivarresta ja rukoili häntä hiljaa pitämään sanansa ja pelastamaan hänen isänsä.
"Ei, minä en tee sitä!" kuiskasi Raane. "Hän on vannonut minulle kuoleman ja häviön, sen kyllä tiedän. Auttakoon nyt itseään!" Näin sanoessaan hän aikoi irtaantua vaimostaan, mutta tämä piteli kiinni hänen käsivarrestaan. Raane painoi lakkinsa syvään otsalleen, ettei joutuisi ilmi, sillä hän näki nyt kauhukseen muutamia entisen kuninkaan palvelijoista, joille hän oli tuottanut monta harmia kuninkaan linnassa ollessaan. "Päästä minut, vaimo!" — kuiskasi hän lopulta. "Minä olen hukassa, minut on tunnettu."
Levotonta murinaa kuului joukosta. "Raane, lainsuojaton kamaripalvelija!" kuului suusta suuhun huuto.
"Sinä olet syyllinen kuolemaani, itsepäinen nainen!" huudahti Raane kiivaasti mutta hiljaa, riistäytyessään väkivaltaisesti irti vaimostaan ja lähti pakoon.
"Tarttukaa häneen! Ottakaa hänet kiinni!" huusi nyt monta ääntä. "Se on Raane — lainsuojaton kamaripalvelija! Ottakaa kiinni se petturi!" Hurjasti huutaen lähti katkeroitunut joukko häntä ajamaan takaa, uhaten repiä hänet palasiksi; mutta hän työnsi rajusti pari takaa-ajajistaan kumoon; hänen suuri koiransa puri useita ja peloitti suurimman osan, niin että Raanen onnistui päästä pakoon. Harmaaveljesten luostarin läheisyydessä oli viimeksi nähty hänet sekä hänen koiransa; mutta siellä ne molemmat olivat äkkiä kadonneet. Tämän hälinän aikana onnistui Kirsti Solkikenkä uskollisten laivamiestensä avulla pääsemään pois väentungoksesta.
Pariin päivään ei Raanen jälkiä löydetty mistään. Tiedettiin vain hänellä olevan paljon sukulaisia harmaaveljesten luostarin mahtavien hengellisten joukossa. Kuninkaan nimessä antoi drotsi Thorstenson mitä tarkimmasti tutkia luostarin; mutta siellä ei löytynyt jälkiäkään vaarallisesta pakolaisesta.
Ulkopuolella luostaria, syrjäisessä kujassa, oli kaivo aivan luostarimuurin vieressä, ulkonevan puuvajan alla. Joku tyttö, joka eräänä aamuna aikaisin oli sieltä vettä hakemassa, oli nähnyt suuren, äkäisen koiran hyppäävän ylös kaivosta. Tämän omituisen näyn hän oli kertonut monelle; kertomuksen mukaan oli se Raanen koira, joka tuona samana iltana oli puraissut niin monta ihmistä. Nyt alettiin tutkia kaivoa ja huomattiin kaivon seinämässä, luostarimuurin puolella, olevan niin suuren ontelon, että ihminen voi kömpiä sinne. Täältä johti ovi muurinläpi luostariin, mutta se oli suljettu. Ovi murrettiin auki, ja tultiin siten pieneen pimeään luolaan, joka oli luostarimuurin sisässä. Ensimäisen kimppuun, joka uskalsi tähän salaperäiseen luolaan, hyökkäsi hurjistunut koira, ja mies vetäytyi pelästyneenä takaisin. Hurjan vastarinnan jälkeen koira voitettiin ja tapettiin. Lyhtyjen avulla tutkittiin luola, mutta ei löydetty ihmistä sieltä. Luolan perällä, kosteassa sopessa, jossa vilisi hämähäkkiä ja sammakoita, oli kivi ja soraläjä; ennenkuin lähdettiin luolasta pisti eräs sotilaista keihäänsä sen sisään, jolloin kuultiin hiljaista vaikerrusta. Soraläjä tutkittiin heti, ja nyt nähtiin surkuteltava näky. Lainsuojaton Raane löydettiin luolan äärimmäisestä sopesta, niin soran ja veren tahraamana, ettei hän enää ollut ihmisen muotoinen. Hän hypähti epätoivoisena ylös, aikoen ruveta puolustautumaan tai paeta; mutta hänet otettiin heti kiinni ja vietiin Haraldsborgiin, jossa ankara drotsi Thorstenson kuninkaan nimessä tuomitsi hänet kuolemaan.
Kolme päivää senjälkeen ratsasti Roeskilden uusi tuomiorovasti myöhään yöllä kaupunkiin eräästä lähiseudun herraskartanosta, jossa hän virkansa puolesta oli ollut puhuttelemassa erästä kuolevaa Kaksi kuoripoikaa soihdut kädessä ratsastivat hänen edellään. Heidän täytyi kulkea Roeskilden kaupunginalueella olevan teloituspaikan ohi, missä Alfkreivi ja Raane aamulla olivat hirtetyt. Pojat olivat peloissaan ja pysähtyivät.
"Herra tuomiorovasti!" sanoi toinen heistä. "Tästä ei ole hyvä kulkea ohitse."