Thorstenson ja ritari Jon seurasivat vanhaa tanskalaista sotatapaa: he suuntasivat voimakkaan yhteishyökkäyksen vihollisen keskustaa kohti, koettaen saada sen hajoamaan, samalla koettaen tunkeutua niin lähelle vihollista kuin suinkin, ja antaen rohkeuden ja urhoollisuuden määrätä tuloksen. Tässä tarkoituksessa asettui koko kuninkaallinen laivasto taisteluasentoon Möenin rannikolle, vastapäätä herttuaa, yhdistämällä kaikki laivat yhteen ainoaan lujaan linjaan. Herttua antoi sitoa kiinni toisiinsa ainoastaan osan suurimmista pitkälaivoistaan, mutta pienemmät ja kepeämmät aluksensa asetti hän löysin purjein taistelulinjan taakse, aivan Falsterin rannikon lähelle.
Se seilikatos, joka tavallisesti suojeli laivan keskiosaa sateelta ja kylmältä, oli poistettu sekä kuninkaallisesta laivasta, että koko laivastosta. Etumaston luona seisoi kuninkaallinen lipunkantaja-ritari, voimakkaimpien ja komeimpien ritarien ympäröimänä; hän itse oli kookkain ja väkevin kaikista kuninkaan ritareista, ja hovin arvojärjestyksessä hänellä oli kolmas paikka kuninkaasta lukien. Hän kantoi murhatun kuninkaan kirjavaa lippua, mihin nuo monet avaimet, pyörät ja ihmeelliset merkit olivat kuvatut. Koko laivan keskiosa oli täynnä kansan miehiä, joilla paitsi miekkaa ja heittokeihäitä, oli myöskin sekä jousipyssyt että lingot, ja joista osa hoiti raskaita sotakoneita. Perällä seisoi perämies, jolla oli koko laivan päällikkyys käsissään. Kuninkaallinen laivan perämiehenä oli ritari Jon. Nuori kuningas ja kansleri Martinus seisoivat hänen vieressään. Kuningaslaiva oli taistelulinjan keskessä, joten täältä voi nähdä molempien laivastojen aseman.
"Mutta sanokaa minulle, vanha Jon," kysyi nuori kuningas, "minkävuoksi antaa herttua pienempien aluksiensa olla irti pitkälaivojen takana? Drotsi Pietari sanoi minulle kerran, että Waldemar Seier ja vanha kuningas Waldemar tekivät samaten silloin kun he olivat tekemisessä voimakkaamman vihollisen kanssa, ja eivät tahtoneet uskaltaa kaikkea yhdellä kertaa. Eikö herttua voi saartaa meitä ja hyökätä nopeilla aluksillaan meidän selkäämme?"
"Luulenpa, ettemme anna hänelle siihen aikaa!" vastasi vanha Jon. "Kunhan me ensiksi olemme tervehtineet häntä etempää, niin me soudamme suoraan eteenpäin, ja annamme musertajan tehdä tehtävänsä, ja luulenpa meidän lopusta suoriutuvan miekka kädessä, niinkuin maalla ollessa oikeassa taistelussa."
"Kaikkivaltias suokoon meille onnen ja voiton!" sanoi kansleri. "Ennenkuin te annatte viittauksen hyökkäykseen, antakaamme meidän sotaväkemme ajatella sielujansa ja rukoilla voiton Herran olemaan apunamme.",
"Jumalan nimeen!" vastasi ritari Jon. "Mutta tapahtukoon se heti ja lyhyesti. Tässä ei ole aikaa antaa pois montakaan hetkeä, ja Herra pitää kyllä huolen omistaan!"
Perämaston luona seisoi kanslerin kanssa muutamia pappeja; hänen käskystään virittivät nämä heti sotavirren äidinkielellä, jonka koko sotaväki tunsi ja johon he yhtyivät, ja moni heistä polvistui yhdessä kanslerin ja pappien kanssa. Myöskin nuori kuningas polvistui; mutta Jon ritarilla ei ollut siihen aikaa: hän seisoi ja piti tarkasti silmällä jokaista vihollisen liikettä.
Tuskin olivat juhlallisen sotavirren viimeiset sävelet kajahtaneet, kun lipunkantajaritari, Jon-ritarin käskystä heilautti kuninkaallista lippua kolme kertaa päänsä yli. Tällä merkillä alettiin taistelu: Ilman pimensivät nuolet ja kivet, jotka yhdellä kertaa suhahtivat jousista ja lingoista kuninkaallisilta laivoilta. Oli kirkkain keskipäivä, mutta näytti siltä kuin olisi äkkiä illaksi pimennyt. Tähän vastattiin samanlaisella tervehdyksellä herttuan laivastosta, sitä säestivät hänen monien vieraiden sotilaittensa hurjat hyökkäyshuudot.
Ritari Jon oli antanut ympäröidä nuoren kuninkaan ja papit kilpimuurilla; mutta monen kilven lävistivät nuolet, ja kivet putosivat kamalasti romahtaen kilpikatolle. Kuningaslaivaan yksin lensi niin paljon kiviä, että näytti siltä kuin herttuan päähyökkäys olisi ollut suunnattu vain tähän yhteen kohtaan. Muutamia miehiä oli kaatunut ja monta oli haavoittunut; mutta etäisyys oli vielä siksi suuri, että nämä aseet eivät voineet vaikuttaa koko voimallaan. Nyt heilautti lippuritari kuningaslaivalla taas lippua; koko kuninkaallinen laivasto souti voimakkain vedoin eteenpäin, ja raskaat merisotakoneet pantiin käyntiin. Kuningaslaivan etumaston luona oli äärettömän suuri haka-iskijä, jonka teräväpiikkiset rautakammat suunnattiin herttuan laivaa kohti, jonka se ensi sysäyksellä irroitti viereisestä pitkälaivasta. Nyt pantiin merimusertaja liikkeeseen, se oli rakennettu raskaista, raudoitetuista hirsistä, jotka riippuivat rautaketjuista mastossa, ja heilauttamalla ne suunnattiin musertamaan laivoja ja vihollisen miehistöä. Herttuan laivassa ei ollut ollenkaan tällaisia raskaita sotakoneita, jo ensi hyökkäyksellä olivat kuninkaalliset huomattavasti vahvempia. Vihollisten laivastosta, joka oli melkein kokonaan hajallaan, kuului kovaa huutoa. Mutta pian huomattiin, ettei herttua kepeämmillä aseillaan ollut sen vaarattomampi. Hajallaan olevilla laivoillaan hän voi väistää raskasta, eteenpäinryntäävää laivalinjaa, kuitenkaan keskeyttämättä puolustamistaan ja hyökkäystään. Hänen laivastaan heitettiin paitsi nuolia, kiviä ja heittokeihäitä myöskin tulikuulia, jotka olivat täytetyt piillä, tulikivellä ja öljyllä. Nämä pommit sytytettiin tappuroilla, ja minne ne putosivat, levisivät liekit, jotka heti sytyttivät purjeet ja nuorat. Näillä tähän asti tuntemattomilla tuliaseilla sai herttua aikaan suuria vaurioita kuninkaallisessa laivastossa, synnyttäen hämmennyksen, jota hän heti käytti hyväkseen, antamalla pienempien laivojen hyökätä kuninkaallisen laivaston selkään. Heti huudoista huomattuaan hyökkäyksen onnistuneen ja nähtyään että vihollisen täytyi taistella molemmille puolille jaetuin voimin, antoi hän pitkälaivansa laskea aivan kuningaslaivan viereen. Thorstenson oli heti huomannut vihollisen juonen ja antanut lyödä poikki kuninkaallista laivastoa yhdistävät köydet, voittaakseen edullisemman aseman. Mutta nuo kammottavat tulipommit olivat sytyttäneet melkein koko kuninkaallisen laivaston tuleen. Nyt ei voinut ajatella muuta kuin tulen sammuttamista ja puolustautumista molemmilta puolilta uhkaavaa hyökkäystä vastaan. Tässä mellakassa seisoi nuori kuningas kanslerin vieressä kultainen ritarimiekkansa yhdessä kädessään ja heittokeihäs toisessa; hän näki herttuan edessään valmiina hyökkäämään palavaan kuningaslaivaan. "Sinun juonesi oli epäritarillinen, herttua Waldemar!" huusi hän suuttuneena ja heitti keihäänsä häntä kohti. Se irroitti sulkatöyhdön herttuan kypärästä ja riipaisi irti kypäräkoristeet.
— Raikas ilohuuto kajahti kuningaslaivalta, ja välittämättä enää sen enempää tulesta, hyökkäsivät kaikki miehet nyt anastamaan herttuan laivaa.