Kun juhlallinen Te Deum oli laulettu loppuun, näkivät ja tunsivat kaikki ritarillisen drotsi Pietarin, joka kalastajaveneellä kiirehti Thorstensonin pitkälaivalta, yhdessä Thorstensonin kanssa, kuningaslaivaa kohti. Vanha Henner Friser ja Skirmen olivat hänen mukanaan. Drotsi Pietari hypähti laivaan ja riensi onnittelemaan kuningasta voitosta. Iloisesti huudahtaen lensi nuori voitonsaaja hänen syliinsä.
"Sinähän olitkin rakas drotsi Pietari!" huudahti nuori Eerik kuningas. "Sinä toit minulle voiton isoisäni lipulla!"
Drotsi Pietari kohotti juhlallisesti kätensä taivasta kohti.
"Niin, Jumalalle kiitos. Häneltä yksin saamme voiton!" huudahti kuningas liikutettuna ja sulki taas uskollisen ystävänsä syliinsä.
Drotsi Pietari oli hyvin rasittunut, ei niinkään paljon taistelusta kuin nopeasta matkustamisesta ja siitä jännityksestä, jossa hän oli ollut. Paetessaan vankilasta hän oli kyllä syyllä pelännyt joutuvansa myöhään taistelupaikalle sen ajanhukan vuoksi, joka häneltä meni tärkeää lippua anastaessa. Mutta valtakunnan lipun vaikutus kansaan oli jo Waldemar Seierin ajoista asti tunnettu, ja herkkäuskoisen kansan ei tarvinnut muuta kuin nähdä se, niin se kannusti heidät voittoon. Herttua Waldemariin oli tällä tapahtumalla omituinen vaikutus. Siitä hetkestä, jona drotsi Pietari oli antanut hänelle näin takaisin kavaltajatikarin, jossa kuningas Eerik Kristofferinpojan sydänveren ruostepilkku ruskotti, oli hänen oikea käsivartensa halvautunut, ja toivottiin nyt senvuoksi syyllä, ettei hän enää koskaan kohottaisi halvautunutta kättään Tanskan kruunua vastaan.
Drotsi Pietarin odottamaton saapuminen kuningaslaivaan tuotti sinne suuren ilon. Kaikki tunkeilivat hänen ympärilleen, kun hän muutamin sanoin kertoi mitenkä vanha Henner ja Åse ovelasti olivat pelastaneet hänet Nordborgin linnan vankilasta ja auttaneet häntä anastamaan valtakunnanlipun herttuan hallusta. Senjälkeen hän esitti kuninkaalle vanhan, uskollisen Hennerin ja urhoollisen aseenkantajansa, jotka molemmat olivat olleet avullisia voiton saavuttamiseen. Skirmen oli ollut se uskalias uimari, joka oli porannut vihollisten laivat upoksiin. Hennerin keksimää oli suopa ja kalkki, joka kuninkaan mielestä kyllä oli ollut hyödyksi, mutta se ei ollut hänestä ritarillista sodankäyntitapaa.
"Polvistu!" sanoi nuori kuningas Skirmenille, — "minä tahdon lyödä sinut ritariksi, sinä olet sen ansainnut. Minä vapautan sinut kaikista kokeista."
"Minun herrani ja kuninkaani!" huudahti Skirmen, ilokyynelten kimallellessa hänen tummissa silmissään, ja hän polvistui vastaanottamaan ritarilyönnin Jumalan ja pyhän neitsyen nimeen.
Heti kun Skirmen oli noussut, ritarina, viittasi kuningas Åke Jonsonille, jonka lukemattomat ja vaarattomat haavat olivat sidotut. "Sinut myöskin!" sanoi kuningas "Sinä olet sankarin lailla puolustanut minun henkeäni sekä täällä että Tornborgissa."
Åke polvistui ääneti ja vastaanotti ritarilyönnin.