"Minä en pyydä päästä ritariksi niiden suoparuukkujeni vuoksi, herra kuningas!" sanoi vanha Henner, "mutta uskonpa suovan olleen hyvää, — ja sellaiset miehet tarvitsevat sekä suopaa että lipeää".
"Jos sinä et tahdo tulla ritariksi, hyvä vanhus!" vastasi kuningas, "niin sinä voit tulla perämieheksi, ja se sinä olet tästä päivästä lähtien".
Vanha Henner näytti äkkiä liikutetulta: Hän ei vastannut sanallakaan; mutta hän taivutti polvensa ja suuteli nuoren kuninkaan kättä. Kuningas veti äkkiä pois kätensä; kyynel oli tipahtanut sille vanhan sankarin silmästä, ja hänen mielestään se poltti.
Yleisen ilon vallitessa saapui myöskin kreivi Gerhard kuningaslaivaan. Hän oli sydämellisesti syleillyt drotsi Pietaria, ja sekä hän että Thorstenson olivat vastaanottaneet kuninkaan kiitokset heidän urhoollisuudestaan. Kun kuningas Eerik nyt lähemmin oli kuullut taistelusta kreivin laivalla, ja mitenkä herttua Pitkäsääri oli hypännyt mereen, ojensi hän urhealle kreivi Gerhardille kätensä ja sanoi: "Ottakaa nopein alus, kreivi Gerhard, ja purjehtikaa Helsingborgiin! Siellä odottaa minun äitini, kuningatar, tietoja meiltä. Viekää hänelle viesti meidän voitostamme. Ja minä lupaan teille, että se mikä kauan on ollut hartain toivonne, tulee täyttymään!"
Näytti siltä kuin nämät sanat olisivat saaneet urhean kreivi Gerhardin pään kokonaan pyörälle; yhdessä hyräyksessä hän syleili kuningasta, drotsi Pietaria, vanhaa Henneriä, hovinarria; hän oli vähällä nostaa nuoren kuninkaan käsivarsilleen ja tanssia hänen kanssaan ilossaan. "Totisesti!" huudahti hän. — "Kyllä nyt pannaan tanssiksi Helsingborgissa, ja siellä minäkin otan osaa tanssiin!" Heti senjälkeen hän oli jo Hennerin kalastajaveneessä. "Te viette minut Helsingborgiin. Ei kukaan ole parempi purjeiden ohjaaja kuin te!"
"Hyvä!" sanoi Henner ja laskeutui veneeseen. "Olenhan minä luvannut tuon yhden silmänne tuottavan teille onnea. Näettehän, että minä pidän sanani."
Vene alkoi jo irtautua kuningaslaivasta. Silloin raapaisi pitkäsääri veneen laitaa ja toinen seurasi heti jälestä. Pitkäsäärinen hovinarri tahtoi seurata ylen onnellista isäntäänsä.
VIIDESKYMMENESYHDES LUKU.
Huhu siitä suuresta meritaistelusta, jota odotettiin Grönsundissa, oli jo saapunut Helsingborgiin samana päivänä, jona tappelu oli. Illalla istui Agnes kuningatar mitä levottomimmassa jännityksessä huoneessansa linnassa, nousten aina vähänpäästä ompelupöytänsä äärestä, katsoakseen parvekkeelta salmelle päin. Hän tiesi nuoren kuninkaan olevan laivaston mukana, ja uskollisen kreivi Gerhardin kiirehtineen hänelle avuksi, ja hän tiesi myöskin innokkaan ritarinsa ja kosijansa uskaltavan kaikkensa hänen tähtensä. Samana päivänä, jona kreivi Gerhard oli lähtenyt Kielistä, yhtyäkseen laivastoon, oli hän lähettänyt muodollisen kosimakirjeen kuningattarelle. Tämän lempeä vastaus siihen oli hänen edessään pöydällä, sulettuna hänen suurella kuningatarsinetillään ja määrätty lähetettäväksi hänelle seuraavana päivänä. Kuningatar oli lähettänyt kolme purjehtijaa toisensa jälestä hakemaan tietoja Grönsundista; mutta heillä oli myrskyinen vastatuuli salmessa, ja ne risteilivät vielä kaikki kolme Dragörin kohdalla, kreivi Gerhardin purjehtiessa Henner Friserin pienessä kalastajaveneessä heidän ohitsensa. "Jumala varjelkoon, — nuo hukkuvat!" huusivat Helsingborgin merimiehet nähdessään pienen kalastajalaivan kuutamossa, heistä näytti niinkuin avonainen vene joka silmänräpäyksessä katoaisi aaltojen kuohuihin.
Tätä kosijansa vaarallista retkeä ei kuningatar osannut ajatella; mutta myrskyn voima yltyi, lisäten hänen levottomia aavistuksiaan meritaistelusta. Peittääkseen levottomuuttaan hän oli antanut naistensa poistua. Hänestä tuntui yön yksinäisyydessä, että sekä hänen omansa että Tanskan kohtalo riippui siitä tiedosta, jota hän tänä yönä odotti. Kaikki hänen vaihtelevan elämänsä mustat ja synkät muistot yhdistyivät ikäänkuin yhteen ainoaan tapahtumaan — musertaakseen hänen sydämensä kokonaan — tai sulautuakseen valoisaksi kuvaksi, joka antaisi hänelle palkan ja lohdutuksen kaikista kärsimyksistään. Jos oli jouduttu tappiolle, ja nuori kuningas kaatunut, silloin ei ollut enää Tanskan vapaudesta puhetta, ja hänen äidinsydämensä värähteli levottomuudesta,— ja jos uskollinen kreivi Gerhard oli kaatunut — silloin oli kuningattaren vastaus hänen kosimakirjeeseensä vain surullisena osoituksena siitä, miten suuren ja todellisen onnen hän oli kadottanut.