Oli myöhäistä yöllä. Vahakynttilät lepattivat pöydällä, ja myrsky ulisi ulkona. Kuningatar katseli surumielisenä kreivi Gerhardin kirjeessä olevaa suurta, pyöreää vahasinettiä. Sinettiin oli hän itse kuvattu, polvistuneena Kristuslasta kantavan neitsyt Maarian kuvan eteen; polvistuvan kuningattaren yläpuolella piteli lentävä enkeli kruunua.
"Ota kruunu, Herra, ja varjele sitä!" kuiskasi hän. "Mutta elä anna enkelin lentää pois! Anna sen suojella minua ja häntä, joka on minulle kaikkia maailman kruunuja rakkaampi!"
Hän oli ottanut esille pienen, siron elämäkertakirjansa. Selvin sanoin ei siihen ollut kirjoitettu hänen elämänsä rakkainta ja kauneinta tunnustusta. Mutta viimeiset kirjoitetut lehdet sisälsivät paljon enemmän kreivi Gerhardista, kuin kuningattaresta, erittäinkin siitä hetkestä, jolloin hän oli vastaanottanut kuningattaren harson ja oli lupautunut hänen uskolliseksi ritarikseen ja suojelijakseen.
Kuva hänen uskollisesta ritaristaan ja kosijastaan oli voittoisasti syrjäyttänyt tuskallisen levottomuuden kauniin kuningattaren sydämestä. Samassa hän hypähti ylös kuullessaan kovaa hälinää satamasta aivan ikkunansa alta. Hän astui parvekkeelle ja näki kuutamossa suuren joukon ihmisiä laivasillalla. Luotsit ohjasivat paraillaan pientä purjelaivaa hyrskyjen läpi, ja hän kuuli huudettavan: "Voitto, voitto! — Kreivi, — yksisilmäinen kreivi!" Hän liitti yhteen kätensä ja astui ilosta horjuen rukoustuoliinsa sisimpään huoneeseensa. Pian kajahtelivat koko linnassa iloiset voittouutiset. Tunnin kuluttua seisoi kuningatar, koko hovinsa ympäröimänä komeasti valaistussa juhlasalissa, jossa uutisen onnellinen tuoja polvistuen laski miekkansa ja ryöstetyn lipun kuningattaren jalkoihin.
Kun koko linna loisti valomerenä ja kajahteli juhlivien ilohälinästä, ja kun Helsingborgin uskolliset porvarit tekivät yöstä päivän, silloin kreivi Gerhard sai kuningattaren omasta suusta kuulla sen mikä oli kirjoitettu suuren punaisen vahasinetin koristamaan kirjeeseen kuningattaren pöydällä. Eikä ollut kukaan kreivi Gerhardia onnellisempi.
* * * * *
Kuninkaan iloa voitosta lisäsi vähän sen jälkeen saapunut tieto, että kuninkaalliset olivat valloittanet Hunehalsin Hallandissa, ja ylpeä Jaakko kreivi oli otettu vangiksi. Grönsundin luona saavutetulla voitolla oli se seuraus, että Norjan kuningas, joka tuli liian myöhään laivastoineen, luopui vihamielisistä aikeistaan Tanskaa vastaan. Molemmat kuninkaat tapasivat senjälkeen toisensa kaikessa rauhassa Hindsgafvelissä, jossa päätettiin rauhanehdoista, ne olivat, molemmille valtakunnille yhtä edulliset. Herttua Waldemar antoi lähettiläittensä kautta tehdä sovintotarjouksen, ja niihin suostuttiin. Hindsgafvelissä tehdyn sopimuksen mukaan ei lainsuojattomia enää ahdistettaisi, mutta ei kukaan kuningas Eerikin vielä elävistä murhaajista saanut koskaan tulla Tanskan kuninkaan silmien eteen.
Eräänä kauniina syyspäivänä oli suuret ilojuhlat Helsingborgin linnassa. Oli kreivi Gerhardin ja kauniin Agnes-kuningattaren hääpäivä. Kreivi Gerhardin sisar, Ruotsin leskikuningatar Hedvig, oli läsnä juhlallisuuksissa, sekä koko Ruotsin ja Tanskan hovi. Juhlan ohella, joka samalla oli voiton- ja rauhanjuhla, pidettiin myöskin turnajaiset. Kreivi Gerhard ei ottanut tällä kertaa osaa ritarileikkeihin. Hän istui kuninkaallisella, lehterillä Agnes-kuningattaren vieressä. Hänen rehellinen silmänsä säteili ilosta, ja hän istui siellä komeasti puettuna vaikka hiukan jäykkänä sulhaspuvussaan, mutta niin onnellisen näköisenä kuin olisi taivas avoinna hänen edessään. Majesteetillinen kuningatarmorsian näytti hyvin vilkkaalta ja iloiselta, eikä kukaan ollut milloinkaan ennen nähnyt kauniimpaa ilmettä hänen viisailla, jaloilla kasvoillaan. Lähinnä häntä oli pieni prinsessa Ingeborg, Tanskan tuleva kuningatar, ritarien ja kansan yleisen ihailun esineenä. Ritarileikkien kestäessä hän istui ystävällisenä ja iloisena ritarillisen Eerik kuninkaan vieressä. He puhelivat keskenään kuin rakkaat sisarukset. Tavantakaa vanha ritari Jon pyyhkäisi kädellään naarmua otsallaan ja karkoitti kyyneleen iloisista ukonsilmistään, katsellessaan näitä nuoria kihlautuneita, jotka viattoman lapsellisesti leikkivät sulhasta ja morsianta, tuntematta muuta rakkautta, kuin sen, joka yhdisti heidät siihen maahan ja kansaan, jonka isäksi ja äidiksi heidät niin ihmeellisesti oli valittu.
Ruotsalaiset herrat ja ritarit näkivät saman näyn katsellessaan nuorta kuningas Birgeriä ja pientä tanskalaista prinsessaa, Mereteä, jotka myöskin kihlattuina istuivat vierekkäin ritarileikkejä katsellen.
Näissä turnajaisissa voitti palkinnon drotsi Pietari Hessel, ja hän vastaanotti sen kuningatar Agneksen kädestä. Hän kumarsi syvään ihanalle kuningatarmorsiamelle. Mutta hänen katseensa kääntyi ikävöivänä kookkaaseen naiseen, joka istui ensimäisenä prinsessa Ingeborgin naisten joukossa. Se oli neiti Ingeborg Litle. Hän ei ollut nähnyt häntä senjälkeen kun he erosivat Koldingin vuonolla, mittaamattoman syvyyden levitessä heidän välilleen. Hän tiesi hänen isänsä vielä istuvan elinkautisvankina Kallundborgin linnassa. Vasta tänä hetkenä näyttäytyi Inge neito turnajaisissa. Drotsi Pietari oli turhaan kysellyt häntä; ei kukaan voinut sanoa kuuluiko hän prinsessa Ingeborgin seurueeseen. Suureksi ilokseen hän nyt huomasi hänet, mutta tuskallisen levottomana hän näki syvän surun kuvastuvan hänen ihanilla kasvoillaan; hänen katseensa väisti häntä ja oli maahan luotuna. Drotsi Pietari poistui nopeasti turnajaispaikalta ja ritarien joukosta. Hän astui hiljaa, ajatuksiinsa vaipuneena salmelle, kuninkaallisten ja ritarien saatellessa kreivi Gerhardia ja hänen morsiantaan ritarisaliin, niissä loistavaa juhlaa jatkettaisiin tanssilla.