"Sen minä kuitenkin sanon, naapuri Henner", jatkoi aseseppä taas puhettaan — "ei ole mitään niin pahaa, ettei sillä olisi hyvääkin puolta. Jos ei mahtavilla olisi rohkeutta pitää kuningas Eerik Kristofferin poikaa kurissa, niin kävisi tässä hullusti sekä pienten että suurten. Olisi väärin sanoa, ettei kuninkaamme ole kyllin ankara silloin, kun on laadittava rangaistuslaki porvareille ja talonpojille; mutta itse hän ei välittänyt ei laeista eikä oikeuksista, ennenkuin hänet viime vuonna pakoitettiin tekemään sopimus valtakunnan oikeuksista ja jaosta. Vähäsen se ainakin auttoi: ellei marski Andersen olisi kieltäytynyt vannomasta hänelle uskollisuutta ja ajanut sitä pelkoa hänen vereensä Viborgin käräjillä, niin ei nyt kukaan meistä saisi pitää vaimoaan tai tyttäriään rauhassa häneltä."
"Se on totta, naapuri!" sanoi vanha Henner, ikäänkuin unesta havahtuen eikä näkynyt kuulleen muuta kuin viimeisen. — "Ruma oli tuo Stig Andersenin vaimon juttu, ja sen minä sanon, että jos minä olisin ollut marskin sijassa, niin tuskinpa niinkauan olisin pysynyt vain uhkauksissa. Ja kuitenkin — Herra varjelkoon kuningasta ja hänen poikaansa! sanon minä vielä, maan ja valtakunnan tähden. Isä ei kelpaa; hullu muuta sanokoon; mutta Jumala varjelkoon mädännyttä runkoa tuoreen juurivesan tähden! Pienellä Eerikillä on Waldemar Seierin kotkansilmät, ja jos taivaan isä hänet suojelee, niin vielä kannattaa rehellisen miehen elää Tanskassa. On onneksi hänelle ja valtakunnalle, että urhea drotsi Hessel on hänen asemestarinsa; ilman Pietari Hesseliä, ja vanhaa Jon Litleä, ja David Thorstensonia olisivat asiamme huonolla tolalla."
"Jos nuori, kaunis drotsi on niin erityisesti kuningattaren suosiossa, kuten sanotaan", — huomautti seppä hymyillen, — "niin eipä ole ihmettä, että hän pysyttelee pienen prinssin lähellä. Sanotaan hänen olevan viisaan ja kunnon miehen; hiukan inhimillisiä heikkouksia sitä on kärsittävä hänessä niinkuin muissakin. Ja kun kuningas Silmänräpyttäjä katselee vain muita naisia, niin eipä sovi ihmetellä kuningatarta, jos hän mielellään ratsastaa metsästämään nuoren herra drotsin kanssa."
"Uskotteko tekin noita kirottuja juoruja?" — huudahti vanhus kiivaasti ja suuttuneena. — "Kuningatar Agneksen minä olen nähnyt vain kerran, ja drotsi Pietari Hesselin kaksi kertaa; näin heidät murhatun kuningas Eerikin seurassa. Mutta liekö totta, mitä uskon, että jokaisen ihmisen tuntee silmistä, ja minä olen kohta seitsemänkymmentä vuotta tutkinut täten sekä ylhäisiä, että alhaisia, enkä luule monesti erehtyneeni: siinä suhteessa on kuningattaremme niin puhdas kuin aurinko Jumalan edessä, ja drotsi Pietari Hessel on mies kiireestä kantapäähän, joka ennemmin antaisi elämänsä ennenkuin pettäisi maansa ja kuningashuoneensa ja unohtaisi mitä vannoi tulen ääressä seurassamme. Mutta niin käy: kun pää ei kelpaa, on koko ruumis vaivainen, eikä kuningas Eerik Kristofferinpoika turhaan räpyttele pieniä pukinsilmiään."
"Luulenpa teidän lukevan enemmän yhdestä silmästä, naapuri Henner, kuin moni pappi paksusta kirjasta, ja arvellaan teidän syystä kyllä ymmärtävän vähän enemmänkin kuin isämeitänne. Teillä on myöskin omat syynne" — jatkoi seppä hymyillen, "jonka vuoksi aina sulette kauniin pikku Åse tyttönne telkien taakse, joka kerran kun Eerik Silmänräpyttäjä matkustaa Beltin ylitse. Minä näin tytön seisovan eilen ruokasäiliön ikkunassa, kun kuningas nousi hevosensa selkään teidän talonne edustalla."
"Vai niin, huomasitteko sen, hyvä Troels!" — vastasi vanha soturi hiukan ärtyisästi. — "Hullutusta se on; mutta kerronpa teille asian oikean laidan. Hän on nähnyt tytön kerran, ja on katsellut häntä hiukan enemmän kuin minusta on tarpeellista. Hän on minun tyttärentyttäreni ja minun silmäteräni, tietäkää se. Onhan itsestään selvää, että suljen lintuhäkin kun kissa on tuvassa, vaikka, en minä siltä pelkää tarttua vahvinta uroskissaa niskasta heittääkseni sen ulos ikkunasta, jos se rupeaa niskoittelemaan. Tämän lisäksi on pikku Åseni sunnuntailapsi, jonka ehkä olette huomannut; sen hänestä heti näkee. Hän on joskus vähän kalpea, ja vaikka tyttö onkin vallaton ja iloinen, on hänellä aina välillä jonkinlainen unitauti; mutta ehkä se menee ohi, kunhan hän vanhenee. Niin oli hänen äidilläänkin, ja taitaa olla suvussa; enpä ole itsekään siitä vapaa. En minä niistä unista paljoakaan välitä; mutta hän ei milloinkaan ole sanonut siinä tilassa sellaista, joka ei jollakin tavalla olisi toteutunut, vaikkei hän pidä eroa yön ei päivän välillä, ei menneen eikä nykyisen ajan, tai niinkuin muuten erotellaan järkevästi puhuessa."
"Herrajumala! Eikö teidän pikku Åsenne ole oikein täysijärkinen?" kysyi seppä osanottavasti, koskettaen sormellaan otsaansa.
"Minusta hän ennemmin on ikäisekseen liiankin viisas" — vastasi vanhus — "ja se ei ole hyväksi tässä maailmassa. Mutta kunhan hän kerran joutuu naimisiin ja saa muuta ajattelemista, niin kyllä hän siitä pääsee. Muuten hän on hyvä ja raitisluontoinen. Mutta minun piti kertoa teille noista unennäkemisistä: Eilistä vasten yöllä hän kulki unissaan ja tuli minun luokseni. Hän oli pelästynyt ja sanoi kuninkaan tulevan metsästämästä kuolleen pää hatun alla ja tahtovan hänen luokseen. Minä sain hänet herätetyksi, eikä hän tiennyt itse mitään unesta; hän nauroi sille ja juoksi huoletonna takaisin sänkyynsä. Etten pelottaisi tyttöä, vältin kertoa hänelle mitä hän oli sanonut. Mutta minä en myöskään olisi suonut kuninkaan näkevän Åsea eilen, jos hänelle olisi pistänyt päähän astua kynnykseni yli vaatteita muuttamaan; katsokaa, senvuoksi telkesin tytön sinne kuin erehdyksestä."
"Se ei teitä paljoakaan auttanut, varovainen naapuri!" — sanoi seppä hymyillen. "Viisas kana hautoo vaikka nokkosten keskellä. Kuningas näki hänet kuitenkin: ratsastaessaan sieltä, kurkisti soma tyttärentyttärenne uteliaana ruokasäiliönne ikkunaluukun ristikkojen takaa, ja samassa hypähti kuninkaan hevonen sivulle. Minä näin hänen silmiensä siristelystä, että hän oli nähnyt tytön, ja hän katsoi kaksi kertaa taakseen ikkunaan, vaikka tytön pienet, somat kasvot olivat jo vetäytyneet pois sieltä."
"Typerää, kirotun typerää!" mutisi vanhus. — "Se ei tule toista kertaa tapahtumaan, siitä hän saa olla varma. Elkää, naapuri hyvä, puhuko siitä kellenkään, se vain antaisi aihetta juoruihin. Lapsesta itsestään olen levollinen. Antaa nyt sen linnun lentää!"