"Mutta mitä tekemistä on kuninkaan kamaripalvelijalla vielä kaupungissa?" — kysyi seppä.
"Kamaripalvelija Raanellako?" — huudahti Henner hämmästyneenä, — "eikö hän seurannut eilen kuningasta?"
"Kyllä tietenkin, mutta aamulla minä näin hänen ja kaksi pitkää kuninkaallista aseenkantajaa kulkevan talonne ohitse. He seisoivat hiljaa päätyikkunan takana, kuiskutellen keskenään, ja tänne tullessamme näin heidän hevosensa takaporttinne luona."
"Vai niin!" — murahti vanhus, hän nousi äkisti ja hänen silmänsä salamoivat. "Sen olisitte kyllä jo ennemmin voinut sanoa minulle."
"Luulin heillä olleen asiaa teille, rakas Henner! ettehän ole suvainnut nenäkkäitä kysymyksiä."
Vanha Henner heitti vielä kerran terävän katseen myrskyävälle Beltille. — "Laiva on turvassa!" — sanoi hän hiljaisella äänellä, josta kajahti voimakkaasti hillitty suuttumus: — "He hinaavat sitä perässään. Tule, naapuri! Ei ole aikaa kauemmin seisoa tässä, kun on semmoisia vieraita kotona."
Pitkin, voimakkain askelin kiiruhti reipas vanhus eteenpäin tietä pitkin siihen osaan Middelfartia, joka oli laivasillan lähellä, ja jossa hänen asuntonsa sijaitsi. Sinne oli puolen neljänneksen matka Gremermosesillalta. Tuskin jaksoi voimakas, kymmentä vuotta nuorempi aseseppä seurata häntä. Kumpikaan ei puhunut sanaakaan ennenkuin saapuivat jalkapolulle, joka oikaisi pellon poikki Henner Friserin asunnolle. Siinä hän pysähtyi ja katseli tarkkaavaisesti pieneen asuntonsa päätyikkunaan, jonka hämärässä tuskin eroitti. Myrsky ajeli yhä pilviä kuun eteen, joka nyt valaisi hänen talonsa päädyn. — "Hm! — ei valoa!" mutisi hän. — "Ei ole asiat oikein." Hän kiirehti askeliaan, mutta pysähtyi taas äkkiä. "Ettekö kuule kavionkapsetta Hegnesmetsän kivitieltä? Naapuri! — aivan varmasti. Ketä he ovat? Sillä väellä on kiire. Saaneeko kuninkaan vouti Hegnesgaveliin näin myöhällä vieraita Middelfartista? — Menkää te meille naapuri! Katsokaa onko Åse kotona pitänyt huolta kiltaveljistä! Ellei hän ole kotona, enkä minä palaa, niin sanokaa mitä tietä läksin! Olen vain hiukan utelias." Tämän sanottuaan hän juoksi vastakkaiseen suuntaan takaisin tielle, ja sieltä kahden ojan ja aidan ylitse sivutielle, joka johti Middelfartista Hegnesmetsään, ja josta ratsastajien, joiden oli kuullut ajavan kaupungin lähellä, välttämättä täytyi kiertää, jos he aikoivat linnaan. Tietämättään hän oli ottanut esille suuren merisian-tappopuukkonsa, jota hän aina kantoi pitkien kalastussaappaittensa varressa. Se kädessään hän seisoi silmänräpäyksen hiljaa ojassa kapean tien vieressä, jonka hän voi puoleksi sulkea pitkillä käsivarsillaan. Hän kuuli hevosten lähenemistään lähenevän ja voi nyt askeleista eroittaa kolmen hevosen kavioiden kapseen. Taas peitti paksu pilvi kuun, ja oli pilkkoisen pimeää. Henner oli kiireissään pudottanut hylkeennahkalakkinsa, ja myrsky pyöritteli hänen harmaita ohuita hiuksiaan. Hän kuuli ratsumiesten pysähtyvän vähän etemmäksi. Tuuli kuletti heidän puheensa hänen kuuluvilleen.
"Antaa hevosten hengähtää, että meidän tulomme linnaan olisi remakampi!" — sanoi kimakka miehenääni. — "Nyt olemme turvassa, ja tässä on hyvä tie. Ravakasti nelistäen joudumme linnaan ennenkuin tuo vanha saatana joutuu kotiin sillalta."
"Kuolema ja helvetti!" — mutisi vanhus. — "Se oli pitkän kamaripalvelija Raanen kukonpoika-ääni."
"Tiedättehän tunnuslauseen ja merkin?" — jatkoi ohut ääni: — "kuninkaan nimessä ja kolme lyöntiä merkiksi portille! Jos joku aikoo meidät pysäyttää, hänet lyökää maahan! Minä vastaan seurauksista."