Tarkkaava vanhus luuli kuulevansa tukahdetun naisäänen valitusta, joka sekaantui myrskyn ulvontaan, ja hänen terävä katseensa huomasi kuunvalossa valkoisen naispukimen liehuvan keskimäisen ratsastajan satulan ylitse. Nyt ne alkoivat nelistää eteenpäin. Yhdellä harppauksella oli vanhus keskellä tietä. "Seis!" — huusi hän hirvittävällä äänellä, hyökäten ratsastajia kohti. Pitkä metsästyspuukko välkkyi hänen oikeassa kädessään, vasemmalla hän tarttui keskimäisen hevosen päitsiin. Hevonen kohosi takajaloilleen ja korskui. Miekanisku sattui vanhan soturin vasempaan käsivarteen; mutta suonenvedontapaisella voimalla piti hän kiinni päitsistä ja hapuili veitsellään puolipimeässä, tohtimatta iskeä, peläten haavoittavansa naisolentoa, joka näytti hänestä makaavan tainnuksissa ratsastajan vasemmalla käsivarrella.
"Eteenpäin! Saatana vieköön! Lyökää!" — kaikui taas kimakka miehen ääni ratsastajan takaa. Vanhus sai vielä yhden sysäyksen olkapäähänsä, ja samassa silmänräpäyksessä potkasi hevonen etujalallaan häntä voimakkaasti rintaan. Suitset irtaantuivat hänen kädestään, hän suistui maahan, ja hevonen hyppäsi hänen ylitsensä. Epätoivoisella voimalla nousi hän puoleksi ylös ja heitti metsästyspuukkonsa huimaavalla vauhdilla lähimmän ratsastajan jälkeen. Samassa musteni maailma hänen silmissään. Hän kuuli vihlovan miesäänen huudon, ja hän oli eroittavinaan kaukaa epäselvästi Åsen äänen huutavan: "Auta, isoisä! Auta!" ja ääni hälveni myrskyn kohinaan ja hevosten kavioiden kapseeseen. Vanhus kaatui uupuneena veriinsä ja meni tainnoksiin. Kahdenkymmenen askeleen päässä hänestä korisi kuolevan ääni, ja hurjistunut hevonen juoksi tyhjin satuloin tietä myöten.
TOINEN LUKU.
Ainakin puolen tuntia oli vanha Henner maannut tainnoksissa tiellä. Tointuessaan hän kuuli ympäriltään äänten sorinaa. Hän avasi silmänsä ja näki olevansa rakkaitten ystäviensä, nuorten merisianpyydystäjien ympäröimänä. He seisoivat lyhtyineen ja keppineen hänen vieressään, yhdessä asesepän ja muutaman kaupungin porvarin kanssa, ja auttoivat häntä nousemaan, osanottavasti hälyten ja huudahdellen. Teräsharmaan, korkean oriin selässä, keskellä tietä, istui nuori ritari, tulipunainen, näädännahalla reunustettu viitta hartioilla, ja valkeatöyhtöinen hattu päässä. Ritarin vieressä seisoi pieni tummaverinen aseenkantaja, pidellen toisella kädellään suitsista norlantilaistaan ja toisella kannattaen loimuavaa tulisoihtua. Myrsky oli lakannut riehumasta; soihtu paloi kirkkaammin tyynessä ilmassa, valaisten rauhattoman ja meluavan joukon.
"Kuulkaahan miehet! Mitä siellä on tekeillä?" — kysyi ritari. "Onko näillä seuduilla rosvoja? Tai onko Niilo Rauhaton teitä hätyytellyt?"
"Totta totisesti, rosvoja täällä on käynyt, jalo ritari!" — vastasi vanha Henner, kohoten vaivoin nuorten kalastajien avulla, jotka jo hätäisesti olivat sitoneet hänen käsivartensa ja olkapäänsä, ja nyt kunnioituksesta vanhusta ja ylhäistä vierasta kohtaan, koettivat pidättää osanottavia huudahduksiaan. "Sen kirotut roistot!" jatkoi Henner — "he ovat väkivallalla ryöstäneet lapsenlapseni, pikku Åseni, minun ainoan turvani ja vanhuuteni ilon. Jos en olisi pelännyt tappavani viatonta lasta, loikoilisivat nyt nuo kaikki kolme roistoa nenä taivasta kohti tuossa, missä äsken makasin. Jos tahdotte tietää mihin ryövärijoukkoon he kuuluvat, herra ritari, niin ratsastakaa vain parikymmentä askelta eteenpäin tietä pitkin, sieltä kyllä löydätte yhden heistä selkärangassaan minun merisikaveitseni. Maan ja kruunun kunnian vuoksi toivoisin hänen olevan Niilo Rauhattoman eikä suinkaan jonkun muun hienomman roiston." Suuttumukseltaan hän tuskin sai hengitetyksi.
"Ryöstetty?" — kysyi ritari — "ja väkivallalla? — siis kuitenkin ryöväreitä —"
"Parittajia, sielunmurhaajia, kirottuja saatanoita. — Mutta, jos olette rehellinen tanskalainen ritari, niin autatte minua pelastamaan viattoman lapsiparkani. Hänet on viety tuonne niemelle, helvetin huuhkajanpesään, häväistäväksi."
"Hegnesgaveliinko?" kysyi ritari kalveten. Samassa valaisi soihdun valo hänen kauniit nuoret kasvonsa.
"Mitä näen, drotsi Pietari Hessel!" — huudahti vanhus äkkiä iloisesti ja juoksi häntä kohti. — "Tekö täällä! Kiitettyjä olkoot nyt pyhä Kristian ja Eerik pyhimys! Jos he ovat lähettäneet teidät minulle avuksi hädässäni ja onnettomuudessani, niin kyllä pian ryöstämme lampaan suden kynsistä, vaikka olisi itse kuningas Silmänräpyttäjä heidän joukossaan!"