"Huolimatta ujoudestanne, te ette ole kuningattarelle tuntematon, jalo kreivi!" — vastasi drotsi Pietari. "Teidän urhoollisuutenne ja vaatimattomuutenne ei jäänyt piiriratsastuksessa huomaamatta, ja olisinpa houkkio, jos tahtoisin kopeilla etuoikeudella, jonka ainoastaan satunnainen onnettomuus riisti teiltä."
"Te sanotte, että hän on puhunut minusta, ottamatta huomioon minun epäonnistunutta kunnianosoitustani, koettaessani tervehtiä häntä taistelun aikana."
"Jos hän olisikin sille hymyillyt, jalo kreivi, niin uskallan kuitenkin vakuuttaa teille, ettei pilkka eikä ylenkatse — —"
"Pilkka ja ylenkatse?" keskeytti hänet kreivi ylpeästi. — "Saatana vieköön, kuka sellaista ajattelee. Jos kristikunnan rakastettavin nainen halveksii kreivi Gerhardia, saa hän toimittaa ritarin taistelukentälle antamaan minulle sovitusta. En toki ole niin ujo, että sellaista pelkään. Mutta sanokaa minulle suoraan", jatkoi hän — "enkö ole liian paksu ja jäykkä näin kauheasti sidottuna esiintyäkseni sopivasti sellaisessa seurassa?"
"Se sopii teille mainiosti", vastasi drotsi Pietari hymyillen. "Ritarillista herraa ei kääre rinnalla rumenna, minun silmissäni suo se teille majesteetillisen ryhdin."
"Hyvä on, oiva ystäväni! Majesteetillisesta ryhdistäni saan kiittää teitä. Mutta olette oikeassa; kun ritarilla vain on selkä eheänä, niin riippukoon sydän kernaasti riekaleina ruumiista, semmoisena pitäisi hänen olla paras kaikille jaloille ja oikeamielisille naisille."
Kreivi Gerhard astui nyt reippaasti ylös portaita Jon ritarin asuntoon, drotsi Pietarin ja kahden ritarinsa seuraamana. Eteisessä vastaanottivat palvelijat heidän vaippansa, jonka jälkeen he avasivat komean holvikattoisen juhlasalin suuren tammioven. Korkeisiin, pronssisusien kannattamiin ristikkojalustoihin asetetut vahakynttilät valaisivat salin. Ritareita ja naisia seisoi iloisesti puhellen siellä täällä ryhmissä kiiltävällä tammilattialla, toisten istuessa lautapelien ja pienten kullattujen pöytien ääressä. Toisesta vielä suuremmasta salista, jonka ovi oli auki, kaikui huilujen ja viulujen soitto heitä vastaan. Siellä soitettiin erästä sankarilaulua, jota säestivät nuoren tyttöparven äänet ja sirot kepeät tanssiaskeleet. Siellä näkyi komeasti puettu ritari sulavasti liikkuvan kookkaan majesteetillisen naisen ohi, jonka yllä oli kullalla ja purppuralla koristeltu tulipunainen puku.
"Kuningatar!" kuiskasi kreivi Gerhard drotsi Pietarille korvaan ja jäi hämillään seisomaan ensimäiselle ovelle.
"Ja herttua Waldemar" — lisäsi drotsi Pietari, joka myöskin hämmästyneenä jäi seisomaan, mutta ei kuningattaren kauneuden eikä jalon olennon vuoksi, jota hän niin usein oli ihaillut, vaan nuoren herttuan rohkean ja itserakkaan käytöksen tähden, joka ensiksi pisti hänen silmiinsä. Levoton ajatus välähti salaman tavoin hänen sielunsa läpi, ja hän tarttui tahtomattaankin kreivi Gerhardia lujasti käsivarteen.
"Mikä teitä vaivaa, hyvä ystäväni?" kuiskasi kreivi Gerhard. "Huimaako teidänkin päätänne tämä näky? Minä olen jo saanut osani —, totisesti se oli ihana ilmiö."