"Kuinka?" kysyi kuningatar hymyillen. "Voitteko te tulla hoikaksi mielenne mukaan? Kernaasti suon teidän säilyttävän iloisuutenne." — Tahtomatta kauvemmin kuulla avomielisen kreivi Gerhardin sydänsalaisuuksia, ja vähemmin sopivaa puhetta omasta persoonastaan, keskeytti kuningatar äkkiä keskustelun muutamilla ylimalkaisilla kysymyksillä, joihin kreivi jotenkin hämillään vastasi, peläten sanoneensa jotakin sopimatonta. Ritari Abilgaard ja Cecilia neiti olivat jo vähän ennen poistuneet tanssisalista ja seisoivat ikkunansyvennyksessä innokkaasti keskustellen. Nyt alkoivat viulut ja huilut reippaan ja vilkkaan soiton, ja nuoret tytöt lauloivat kuningattaren lempilaulun kuningas Didrikin ja leijonan taistelusta lohikäärmeen kanssa.
"Siitä laulusta minä pidän!" sanoi kuningatar. "Kullakin ajalla on minun luullakseni lohikäärmeensä. Mutta kun kuningas ja leijona ovat liitossa, silloin eivät matelijat voi mitään."
"Se oli totuuden sana, jalo kuningatar!" vastasi kreivi osanottavasti, huomaten täydellisesti sivutarkoituksen. "Vielä vartioivat leijonat Tanskan valtaistuinta, mutta luulenpa heidän meidän ritarillisina aikoinamme mieluummin palvelevan kuningattaria kuin kuninkaita."
"Jos haluatte, niin alamme tanssin yhdessä tämän laulun mukaan!" lisäsi kuningatar keskeyttäen hänet.
Kreivi Gerhard joutui taas hämilleen, mutta hän turvautui tavalliseen keinoonsa ja astui rohkein hyökkäys-askelin keskilattialle, taluttaen kuningatarta kädestä. Hän ei tuntenut vähimmässäkään määrässä tanssia, mutta liikkui niin hyvin kuin taisi kuningattaren mukaan, jäljitellen mitä tarkkaavaisimmalla jännityksellä hänen jokaista käännähdystään vastakkaiseen suuntaan. Kaikeksi onneksi oli tanssi itsessään aivan yksinkertainen, ja hänellä oli luonnostaan hyvä tahti ja sävelkorva. Huolimatta jäykistä liikkeistään, ja vaikka hän polkea komisteli lattiaan saappaittensa koroilla, niin että kannukset helähtivät, ei hän näyttänyt niinkään hullulta, ainakin hän oli komean ja majesteetillisen näköinen. Kun ensimäinen askel oli uskallettu, katosi kaikki jäykkyys hänen olennostaan. Reipas laulu ja kuningattaren hyväntahtoinen hymyily rohkaisivat häntä, hänen hyvänsuovista kasvoistaan loisti raitis ja vilkas ilo, ja hän levitti Mahtavasti käsivartensa tyttöjen laulaessa:
Mestari Didrik kuningas tutkia tahtoi säilänsä tehon, löi sen kovaan kallioon, hulmahutti vuori tulen ehon
Hän tanssi vielä mitä onnellisin ilme kasvoillaan, kun laulettiin laulun 33:tta värssyä:
Leijona kaivoi ja Didrik löi vuorta, mi leiskui ja säkenöi, häntä jos leijona ei saanut pois, suruhunsa kuollut se ois.
Mutta nyt hän näki äkkiä kuningattaren kalpenevan ja kuuli huudahduksen: "minun Jumalani! Hänestä vuotaa verta!" Ja nyt hän vasta huomasi itsekin, että veri valui virtanaan jälleen auenneesta haavasta hänen rinnassaan. "Anteeksi, teidän armonne!" sanoi hän äkkiä peitellen käsivarrellaan tulvehtivaa verivirtaa. — "Minun olisi oikeastaan pitänyt vielä maata pari päivää pienen asemittelyn jälkeen, mutta sitten en olisi saanut olla tässä juhlassa. Minä tanssin ensi kertaa elämässäni, mutta teidän armonne tekee minulle kaikki mahdolliseksi. Ja tämä on ehkä ainoa kerta, jolloin minun suodaan vuodattaa vereni kauneimman ja jaloimman naisen tähden." Hän teki liikkeen ikäänkuin hyvästi sanoakseen, mutta huomasi samassa jalkojensa horjuvan. Hän valahti kuolonkalpeaksi. Drotsi Pietari ja kreivin omat ritarit kiirehtivät nopeasti häntä auttamaan, taluttaen hänet ulos salista. Hän heitti vielä kunnioittavan katseen takaisin kuningattareen, joka oli hyvin levoton. Tiedotonna hänet kannettiin drotsi Pietarin asuntoon, jossa säälivä hovinarri vastaanotti hänet pelästyksestä huutaen, ja jossa heti haavalääkäri ja hänen huolestunut ystävänsä mitä suurimmalla huolella hoitivat häntä.
Juhla Jon ritarin luona keskeytyi tämän onnettomuustapahtuman johdosta. Kuningatar oli heti sen jälkeen poistunut seurasta. Aikaiseen seuraavana aamuna lähetti hän kysymään kreivi Gerhardin vointia. Haavalääkärin selityksen mukaan ei ollut enää vaaraa pelättävissä, vaikka hän ei vielä ollut herännyt kokonaan tainnoksista, eikä pitkiin aikoihin saisi nousta vuoteesta.