Paitsi noita kahtatoista veljeskunnanjäsentä, ja munkiksipukeutunutta lasta, istui pöydässä vielä eräs henkilö; hänelläkin oli yllään musta benediktinikaapu, mutta ilman kalottia ja täydellistä veljeskunnanpukua. Hän oli vieraitten saapuessa nopeasti kääntänyt kasvonsa syrjään, ja näytti aikovan poistua. Mutta heti ritari Brockin voimakkaan äänen kuullessaan, hän kääntyi äsken saapuneisiin vieraisiin päin, nyökäyttäen tuttavallisesti ritari Brockille. Nyt huomasi, ettei tällä henkilöllä ollut tonsuuria, olipa hänellä sitävastoin tuuheat, sotaiset viikset. Punakellertävä tukkansa oli vedetty silmäripsien ja otsan peitoksi.
Ritari Brock säpsähti, mutta tervehti häntä kuitenkin ääneti.
"Maailmallinen vieras, joka on etsinyt suojaa veljeskuntamme pukimissa, käyttämällä hyväkseen luostarimme suojelusoikeutta", lausui apotti. "Minä voin esittää hänet teille vain hänen nimeään mainitsematta, samoin minä myöskin vastaanotan teidät, pyhän Benediktuksen ja pyhän Pietarin nimessä, kysymättä teidän nimeänne maailmassa tai teidän matkanne tarkoitusta."
"Teidän vierasvaraisuutenne ja jalomielisyytenne on tunnettu kautta koko maan, hurskas herra!" sanoi ritari Brock uudelleen kumartaen. "Emmehän ole karkulaisia, eikä myöskään meidän matkamme tarkoitus ole mikään salaisuus. Mutta me vastaanotamme kuitenkin kiitollisuudella ja kunnioituksella sen suojaa, minkä nämä pyhät muurit tarjoavat kaikkia rajuilmoja vastaan."
"Siitä hetkestä asti, jona minä Jumalan armosta vastaanotin papinhatun ja pyhän käyräsauvan", alkoi apotti puhua kirkollisen ruhtinaan mahtavuudella, mutta pää kumarassa ja jonkinlaisella opitulla kaavamaisella äänellä. "Olkoon se sanottu ilman turhamaista itserakkautta ja ainoastaan taivaallisen Herramme kunniaksi! Siitä hetkestä asti, jolloin pyhä Pietari ja hänen pyhä perillisensä asettivat minut näiden sielujen ja tämän hurskaiden ja turvattomien suojakodin herraksi, olen minä halvan kykyni mukaan, pyhän Benediktus Nursialaisen hengessä, sekä Benediktus Anianin hurskasta tahtoa silmällä pitäen, koettanut auttaa ja suojata kaikkia matkustavia ja pyhiinvaeltajia, sekä myöskin kaikkia hätääntyneitä sieluja, niin hyvin hurjistuneita luonnonvoimia kuin inhimillistä julmuutta ja jumalattoman maailman ahdistusta vastaan. Te keskeytitte minun jumaliset selitykseni, arvoisat vieraani! Minä puhuin kirkon mahtavasta vallasta, jota maailman sokeat lapset koettavat solvaista näinä jumalattomina aikoina meidän suureksi kiusaksemme. Minä teroitin meidän pyhän veljeskuntamme velvollisuuksia näiden lasten ja minun alamaisteni mieleen, niiden julmuuksien ja taivastajärisyttävien vääryyksien johdosta, joita joka päivä saamme sekä kuulla että nähdä. Olette kai tekin kuulleet miten häpeällisesti kuninkaan miehet ovat kohdelleet lainsuojattoman Jaakko kreivin miehiä Hallannissa, ja mihin mielettömiin omavaltaisuuksiin kuninkaallinen läänitysmies Jonas Friis on äskettäin ryhtynyt täällä minun apottikuntani pyhän alueen rajalla?"
"Se minkä kuulin, on melkein uskomatonta, hurskas isä!" vastasi ritari Brock. "Vapauden ja itsevaltiuden ystävät kertovat kuitenkin asian aivan toisessa valossa. — Huhu lienee myöskin osaksi liioitellut läänitysmiehen omavaltaista käytöstä."
"Minun vieraani tässä voi todistaa sen", vastasi apotti. "Läänitysmiehen laittoman raakamaisuuden onneton uhri oli hänen hyvä ystävänsä ja toverinsa."
"Se on niin totta kuin minä tässä istun", alkoi munkinpuvussa oleva sotaisa herra puhua, nousten seisomaan. Hänen puhetapansa oli norjalaista ja tukan luisuessa silmänräpäykseksi hänen otsaltaan, huomattiin hurjasti leimuavien silmien yläpuolella harjasmaiset, melkein yhteen ulottuvat tuuheat kulmakarvat, sekä niiden yläpuolella suuri, punainen arpi. "Niin käsitellään nykyään lakia ja oikeutta Tanskassa", jatkoi hän. "Minä saavuin tänne luottaen rauhaan ja Hindsgavelin sovintoon, mutta senjälkeen kun vapauden ystävät julistettiin lainsuojattomiksi ei täällä enää tunneta lakia eikä oikeutta. Minun ystäväni oli pelastanut minun henkeni ja vapauttanut minut vankeudesta; hän oli samoin kuin minä Norjan kuninkaan palveluksessa. Kolme päivää sitten keskellä kirkkainta päivää, otti Jonas Friis itse hänet vangiksi minun rinnaltani ja laahasi hänet taloonsa. Minä pääsin pakenemaan apottikunnan rauhoitetulle alueelle. Mutta kun minä eilen hurskaan apotin miehien avulla aijoin vapauttaa ystäväni, löysimme me hänet hirtettynä Jonas Friisin lukittuun linnanporttiin."
"Aivan niin! Mitä hurjempia he ovat, sitä lähempänä on heidän loppunsa", huudahti ritari Brock voimakkaalla sankariäänellään ja kolahutti suuren miekkansa lattian liuskakiveä vasten. "Se herra, jolla on noin kiivaat palvelijat, ei pysy kauvan vallassa. Tämä väkivallanteko sytyttää — —"
"Me emme täällä välitä maailman hälinästä ja melusta", keskeytti apotti hänet äkkiä, ja annettuaan hänelle salaa varoittavan viittauksen, hän loi ankaran katseen tarkasti kuunteleviin, hämmästyneisiin munkkeihin, jotka istuivat nöyrinä, päät kumarassa, ja näyttivät enemmän pelkäävän kuin rakastavan mahtavaa päällysmiestään. "Maailmalliset asiat ovat minulle ja minun alamaisilleni vain hengellisten välikappaleina", jatkoi pappi hurskaan hartaana "ja minä sallin niistä puhuttavan vain silloin kun voimme saada niistä opetuksia pyhän Benediktuksen ja Anianin hurskaan tahdon ja käskyn mukaan. Nyt minä kiellän täällä enää puhumasta näistä asioista. Virkistäkää itseänne, minun arvoisat vieraani! Rukoile hiljainen rukous, veli vuoteenvalmistaja, ja huolehdi vieraista! Rukoilkaa hiljaisuudessa ja menkää levolle, lapset! Kukin veli menköön ilta-askareilleen! Tuntemattomat vieraani!" lisäsi hän. "Elkää uskoko näiden täällä näkemienne maallikkoveljien toimittavan yksin ne ruumiilliset työt, jotka ovat meidän kaikkien tehtävät: vain vahvistaakseni ruumista täyttämään meidän veljeskuntamme ankaria velvollisuuksia annan minä, niinkuin näette, joskus erikoisia vapautuksia vaivaisen ruumiimme halutessa liharuokia."