Veljeskunnan jäsenet ja munkkipukuiset pojat liittivät nyt kätensä yhteen ja mumisivat rukouksen. Kun he kaikki syvään ja nöyrästi kumartaen olivat suudelleet apotin kättä, joka sitä varten oli ojennettu tuolinkaiteelle, poistuivat he ääneti huoneesta. Itse hän jäi istumaan korkeaan nojatuoliinsa ja tarkasti vieraitaan tutkivin katsein. "Te olette tervetulleet, ritari Niilo Brock ja Juhana Pape!" sanoi hän nyt tuttavallisella äänellä, vilkaisten sivulleen herra Palleen. "Tätä herraa minä en tunne. Mutta toivottavasti te ette ole tuoneet mukananne muita kuin teidän uskotuimpia ystäviänne."
"Hänen ylhäisyytensä junkkari Kristofferin kamaripalvelija, ritari Palle, saattaa meidät Vordingborgiin herransa käskystä", sanoi ritari Brock nopeasti, "mutta me emme voi kehua tuntevamme häntä tarkemmin."
"Vai niin! Olkaa tervetullut, ritari Palle!" lausui apotti ylpeän kohteliaasti, ja hänellä oli jälleen entinen mahtava prelatinilmeensä —. "Teidän herranne, hänen ylhäisyytensä junkkari Kristoffer, kuuluu nyt katkerasti katuvan meidän oppineelle ja hurskaalle arkkipiispallemme osoittamaansa kovuutta, haluten rauhaa ja sovintoa pyhän kirkon kanssa. Kaikista erehdyksistään huolimatta näyttää hänellä kuitenkin olevan taipuisampi luonne kuin hänen veljellään, ja se voi olla hänelle vielä hyväksi. Sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armonsa."
"Niin, minun herra junkkarini on varmasti muuttanut mielensä, hurskas isä!" vastasi Palle, ja pisti suuren lihapalasen suuhunsa, ollen siten estetty jatkamasta puhettaan.
"Hyvän herra Pallen ruumiinrakennus on enimmäkseen virkistyksen ja levon tarpeessa", vastasi ritari Brock huomattavalla painolla. "Hänen selitystensä mukaan vallitsee nyt junkkarin ja hänen veljensä välillä mitä parhain sovinto."
"Vai niin, hm — no niin! Sehän on hurskasta, että veljet sopivat, kun se vain tapahtuu sydämenpohjasta", keskeytti prelati hänen puheensa. Senjälkeen puhuttiin vain vähän ja aivan mitättömistä asioista. Ritari Pallen ruokahalu näytti huomattavasti vähentyneen huomatessaan keskustelun käyvän varovaiseksi ja nähdessään munkinkauhtanaan pukeutuneen pakolaisen, joka oli jäänyt istumaan pöydän vähemmän valaistuun päähän, tuijottavan terävästi ja taukoamatta häneen. Kun ei kukaan enää syönyt eikä juonut, liitti apotti yhteen kätensä ja mumisi latinalaisen rukouksen. Sitten hän soitti pienellä hopeakellolla, ja isä taloudenhoitaja astui sisään.
"Tämä herra haluaa heti päästä levolle", sanoi apotti viitaten Palleen. "Ehkä te haluatte olla hänen conturbenaliksenaan [conturbenalis = makuutoveri] tuolla ylhäällä." Näin sanoen hän viittasi ritari Papaelle, ja tämä harvapuheinen herra seurasi heti Pallea ja hovimestaria luostaripihan poikki syrjempänä olevaan vierastaloon. Niin pian kun apotti oli jäänyt yksin ritari Brockin ja valepukuisen luostarivieraan kanssa, antoi hän heille salaisen viittauksen ja nousi. Hän otti lampun käteensä ja avasi seinässä olevan salaoven, josta tultiin pitkään, holvattuun munkkikäytävään. Itse hän astui edeltä, ja he seurasivat häntä ääneti munkkikäytävän läpi ja kiertoportaita luostarikirjastoon ja prelatin salakammioon; hän avasi itse kaikki ovet ja lukitsi jokaisen tarkasti jälestään.
Herra Pallen mukavuudenhalu sekä hänen uteliaisuutensa ja salainen pelkonsa näyttivät joutuneen keskenään ristiriitaan. "Kenenkä luulette tuon teräväsilmäisen pakolaisen olleen, ritari Papae?" kysyi Palle vaiteliaalta huonetoveriltaan heti kun isä taloudenhoitaja oli jättänyt heidät kahdenkesken heidän makuuhuoneeseensa.
"Se on minulle yhdentekevää", vastasi ritari nyreästi ja alkoi riisuutua.
"Hän oli varmasti joku lainsuojattomista", jatkoi Palle levottomana. "Ei ole hyvä asia istua samassa pöydässä ja nukkua saman katon alla senlaisen miehen kanssa: se voisi herättää epäilyksiä."