Kreivi Gerhard aikoi jäädä vielä muutamiksi päiviksi sinne, ja samoin Langelandin herttua, joka oli erittäin tyytyväinen kuninkaan oikeudenmukaisuuteen ja yleensä koko sopimukseen. Mutta hänen veljensä Slesvigin herttua jätti heti koko seurueineen linnan, eikä hänellä näyttänyt olevan vähääkään halua ottaa osaa tätä seuraaviin juhliin. Hän jätti Vordingborgin hattu painettuna syvään silmille, eikä koskaan oltu nähty häntä niin masentuneena ja nöyryytettynä. Junkkari Kristoffer seurasi häntä jonkun matkaa, näyttäen tässä tilaisuudessa tahtovan voittaa itse kuninkaankin jalomielisessä osanotossa ja kohteliaisuudessa tätä harmin ja petetyn kunnianhimon musertamaa Tanskan kruunun kilpailijaa kohtaan. Junkkarin seurueeseen liittyivät ritari Brock ja herra Papae, jotka mielellään käyttivät jokaista tilaisuutta hyväkseen ollakseen junkkarin läheisyydessä.
Vasta myöhään illalla palasi junkkari Kristoffer takaisin. Hän oli lähettänyt ritari Papaen muun seurueen kanssa edeltäpäin ja tuli vasta tuntia myöhemmin, ainoastaan ritari Brockin seuraamana, kaupunkiin. He ratsastivat hitaasti pitkin pimeätä tietä, puhellen keskenään hiljaa ja herkeämättä. He näkivät kaupungin soihtujen ja roihujen valaisemana rauhan kunniaksi. Monesta talosta kuului laulua ja harpunsoittoa. Linnassa oli ritarisali valaistu; sieltä kaikui myös soitto ja laulu, ja kuningas otti vieraineen osaa juhlaan. Ajoradalla työskenneltiin lyhdyn ja kynttilän valossa, ja puusepät puuhailivat aitauksen ja korkean lavan rakentamisessa seuraavan päivän turnajaisia varten, mihin kuningas itse aikoi ottaa osaa.
"Hm, tuohon kuluneeseen lastenleikkiin ei hän koskaan väsy", mutisi Kristoffer, heidän ratsastaessaan ajoradan ohi ja nähdessään nämä valmistukset. "Hän tuhlaa moiseen turhuuteen enemmän, kuin mitä minulla on tuloja Kallundborgista ja Samsöstä vuodessa; hän köyhdyttää sillä koko maan ja taittaa lopuksi niskansa tuossa narripelissä."
"Sen lisäksi ovat hänen hovimiehensä liiaksi kohteliaita ja nöyriä", — vastasi ritari Brock — "eipä taida olla ainoatakaan noiden puolensadan Riikinkukko-henkivartijan ja Pyöreänpöydän-ritarin joukossa, joka ei kernaasti antaisi työntäistä itseään joka päivä satulasta ritarillisen herransa huviksi."
"Sellainen kohteliaisuus palkittaisiin heille huonosti, jos he uskaltaisivat yrittää sitä" — vastasi junkkari. — "Vähäisimmistäkin turnajaisista pidetään ankaria ritarikäräjiä, ja hän pitää lähes tarkempaa tiliä tuulenpieksännästä kaikkia vieraita lakeja ja kunniatapoja vastaan kuin siitä, mitä tässä maassa on hyödyllisiä tapoja."
"Pitääkö hän vierasten ritarienkin ja miekkailijain puolta tällaisissa juhlissa?" — kysyi Brock. — "Olen ensi kertaa katsomassa tätä ihanuutta."
"Kyllä", — mutisi junkkari. — "Joka turhamaisuutta voi mairitella, sille kelpaa mikä koru tahansa. Tähän asti hän on todella käynyt voittamattomasta Artur-kuninkaasta."
"Ehkäpä hän sentään voisi tavata suurempansa" — lausui Brock hillitysti ja katsoi varovasti ympärilleen. — "Itse en koskaan miekkaile pilan päiten; mutta varautukaa huomisen varalle, arvoisa junkkari! Tunnetteko vanhan tarun syyhyisestä, rakastuneesta epäjumala Balderista ja rohkeasta Hotherista?"
"Kuinka?" kysyi junkkari säpsähtäen.
"Minulla on hyvä ystävä — tunnen erään vieraan ritarin, hyvän miekkailijan, joka varmaankin sellaisessa hauskassa leikissä mielellään esittäisi Hotherin osaa —"