"Oletpa aikatavalla päissäsi, Martti!" sammalteli ratsumies Niilo kellahtaessaan pöydän alle. "Etkö ollenkaan hoksaa, että me olemme täällä vartioimassa emmekä kapakassa." — Sen sanottuaan sotamies painoi raskaan päänsä alasvierineelle oluthaarikalle ja nukkui siihen.
"Mutta minne ratsumies Niilo hävisi?" soperteli vanha torninvartija, joka jo oli ehtinyt tyhjentää kokonaisen suuren ruukullisen voimakkaasti päihdyttävää saksilaista olutta. "Annanpa vaikka hirttää itseni, jos hänet saan näkyviini."
"Hohhoi, se juoppolalli kuorsaa jo pöydän alla!" vastasi Yrjö. — "tepä vasta olette oivallisia vartijoita. Minä tässä saan ainoana selvänä vartioida kaikkien teidän edestänne. — Hei, Martti, ollaanpas me järkeviä, ja pitäkäämme vaari toimestamme! Täällä sinun hopearahasi likoavat oluessa ja simassa. Pannaan pöytä puhtaaksi, niin saamme heittää niistä arpaa! Se, jolle lankee korkein arpa, pistää rahat taskuunsa. Saat kernaasti heittää ensiksi."
"Sanasta miestä!" vastasi Martti. "Mutta ilman vilppiä ja petosta." Hän otti arpanopat ja heitti. "Jos osaat laskea, niin laske", sammalteli hän niihin katsomatta. "Kaksi, kolme — vain seitsemän sinä sait", sanoi Yrjö vetästen nopeasti arpanopat itselleen. "Katsoppas, nyt minä viskasin", hän pyöritteli noppia, asettaen ne osoittamaan korkean luvun. "Voittanut! Rahat ovat minun! Katso itse!" Hän vetää rahat itselleen.
"Kyllä minä sinuun luotan, — sinä olet rehellinen mies!" vastasi Martti ja täytti hoiperrellen hänen haarikkansa. "Rahat ovat sinun. Mutta nyt sinun täytyy, autuuteni kautta, juoda myöskin minun lemmittyni malja, sitten minä menen nukkumaan. Juo se malja pohjaan asti, muuten sinä olet roisto, joka täällä istut vain minua nylkemässä."
"Hyvä on, Martti-poikani! Kauniin Gilleleijen Kaarinan malja! Näetkös nyt, enkö minä ole rehellinen." sanoi Yrjö ja tyhjensi haarikan yhdellä kulauksella. "Nyt ei ole enää tippaakaan jälellä."
"Se oli oikein! Oletpa sentään kunnon mies", änkytti kokki ja kellahti lattialle, missä hän pian kuorsasi kaikkia muita äänekkäämmin.
"Senkin pöllöpää", murisi Yrjö, joka myöskin tunsi päänsä raskaaksi. "Häntä voi vetää nenästä niin paljon kuin vain tahtoo." Hetken kuluttua oli hänkin painanut päänsä käsivarsiensa varaan ja nukkunut. Kun hän alkoi kuorsata, nousi Martti Madsven aivan selvänä ja katseli tarkasti himmeän lampun Valossa kolmea nukkuvaa vahtimiestä. Heti kun hän oli tullut vakuutetuksi siitä, että he nukkuivat sikeästi, hiipi hän hiljaa lattiassa olevalle kololle, josta hän katseli alas vankiin. "Arvoisa herra!" kuiskasi hän. "Nyt minä olen juottanut heidät kaikki kolme pähkähumalaan. He nukkuvat kuin kivet. Teidän ei tarvitse epäillä minua. Minä olen aina ollut teille uskollinen. Minun on täytynyt kiusata ja pilkata teitä vain pettääkseni noita toisia. Minä olen valmis lähtemään teidän asioillenne, minne vain käskette."
"Puhutko totta, Martti?" kuiskasi vangittu arkkipiispa.
"Totisesti, sieluni autuuden kautta!" vastasi kokki. "Te olette pelastanut minun henkeni, ja salannut sen minkä kyllä tiedätte. Senvuoksi olenkin luvannut pyhälle Martinukselle pelastaa teidän henkenne maksakoon mitä hyvänsä."