Varhain seuraavana aamuna seisoi eräs aliairut drotsi Åken makuuhuoneessa, suuri sulkahattu toisessa kädessään ja pitkä, terävä miekka toisessa. Drotsi pukeutui nopeaan, jännitettynä kuunnellen tarkkaan, mitä hänelle kerrottiin. Nuo kolme syytettyä ritaria olivat yöllä hävinneet niiden nihtien kera, jotka keskiyöllä olivat tulleet vahtien sijaan heidän ovelleen. Tallista oli viety ritari Brockin ja hra Papaen hevoset. Linnassa ei näkynyt ainoatakaan heidän asemiehistään, mutta se suuri, lihava hevonen, jolla Krummedingeksi itseään sanova ritari oli saapunut, seisoi vielä tallissa. Airut, joka toi Åkelle tämän tiedon, ojensi samalla hänelle sen miekan, minkä hänelle illallispöydän ääressä tuo salaperäinen kypäräpää ritari oli luovuttanut, sekä pyysi drotsia huomaamaan erään kummallisen laitteen siinä. Kahva oli ontto ja sisälsi nestettä, jota saattoi sulalla pyyhkiä terään. Muuan koira, jolle oli vedetty naarmu ihoon tällä miekalla, oli kuollut kouristukseen.
"Haa, myrkytetty ase!" — huudahti Åke kauhistuneena ja ojensi miekan inholla takaisin. — "Vie se kohta käräjäsaliin! Kai voit valalla todistaa, keneltä sait sen?"
"Se on vaikeata, herra drotsi, kun ei kukaan tiedä, kuka hän todella oli", vastasi airut. — "Mutta sen voin vannoa, että sain tämän siltä äänettömältä kypäräpäiseltä ritarilta, jota kutsuttiin herra Krummedingeksi. Lisäksi voin ilmoittaa, herra drotsi", — jatkoi hän, — "että junkkarin kamaripalvelija, ritari Palle on yöllä kuollut haavastaan, vaikka se oli niin pieni, että me kaikki nauroimme viime hetkeen asti hänen tuskilleen. Välskäri vannoo häntä haavoitetun kolmisärmäisellä, myrkytetyllä tikarilla."
"Herrra armahtakoon!" — huudahti Åke. — "Hänen kuolinhädässään oli siis todella syytä! — Haa, meillä on ollut täällä vieraanamme salamyrkyttäjiä! Ehkäpä hän on täällä vieläkin." — Drotsi läksi nopeasti. Vähän senjälkeen kuului linnanpihalta marski Olavinpojan karski ääni, ja ennenkuin soitettiin aamusaarnaan, ratsasti portista ulos täyttä ravia päällikkö mukanaan ratsujoukko. Sanottiin, että itse marski ratsasti metsälle; hän ajoi metsästäjäparven kera koirineen Fruelundin läpi. Drotsi tutki linnan läpeensä. Ennenkuin aamusaarna oli lopussa, toi marski metsästäjineen kytketyn miehen vanhaan Valdemar-torniin. Se oli tuo äänetön kypäräpää ritari; hänen partansa ja kulmakarvojensa väri oli vaihtunut, ja kohta tiedettiin, että hän oli yksi lainsuojattomista.
Se touhu, minkä linnassa sai aikaan kaikki hovitalous ja lukuisain vierasten kestitseminen, veti kuitenkin päähuomion pois näistä vakavista yrityksistä. Kaikkien mieltä kiinnittivät odotetut turnajaiset ja ritarijuhlat. Asemiehet puhdistivat herrojensa aseita ja loistavia satulavaippoja; muhkeita ratsuja kengitettiin ja ruokittiin. Lauhkea kevätilma lupaili iloista juhlapäivää. Kaupungista ja maalta parveili linnaan korupukuista kansaa. Uljasasuiset ritarit juoksivat kiireissään edestakaisin. Kaikki ajoradalle päin olevat linnanikkunat olivat jo täynnä juhlapukuisia naisia ja useimmat näyttivät unhoittaneen sekä aamusaarnan että messun juhlan takia. Jotkut kyllä kuiskuttivat, ettei muka turnajaisista tullutkaan mitään; mutta ei kukaan sitä oikein uskonut. Kansa oli nyt kerran päässyt liikkeeseen, ja vielä tehtiin valmisteluja, jotka kiinnittivät odotusta. Sillävälin nähtiin kuninkaan kuten tavallista ratsastavan messuun ruhtinaallisten vieraittensa ja henkivartionsa kera. Hän oli totinen ja mietteliäs. Junkkari Kristoffer ratsasti ääneti ja synkkänä hänen vierellään; kaulassaan hänellä oli ne suuret, rinnan yli ulottuvat madonnakuvaiset kultaketjut, joita tavallisesti itse kuningas kantoi, ja tätä kunnian osoitusta pidettiin merkkinä siitä, että veljesten väliltä oli häipynyt kaikki väärinymmärrys. Junkkarin silmät kuitenkin karttoivat kuninkaan katsetta, eivätkä veljekset vaihtaneet sanaakaan kirkkomatkalla ei mennen eikä tullen.
Messusta kuningas läksi kaikkine miehineen oitis ritarisaliin, ja siellä julistettiin airueitten kautta, että siellä pidettiin ritarikäräjiä ja linnaoikeutta. Mutta marski oli peruuttanut turnajaiset ja muut julkiset huvit, ja kaikki pyrkivät nyt ritarisaliin näkemään, kuinka kuningas käytti oikeutta ritariensa kanssa. Hän istui erikoisen ankarana ja totisena korkealla norsunluisella tuomarintuolillaan, suuren loiston ympäröimänä. Hän tutki ensin eräiden nuorten ritarien asioita; heitä oli syytetty pienemmistä hairahduksista sekä ritarilain rikkoumuksista. Ne, jotka eivät voineet todistaa syyttömyyttään maallisilla oikeustavoilla tai jotka, jos heitä vastaan jäi epäilyksiä, turvautuivat ritarilliseen kunnianpuolustukseen miekoin ja terävin keihäin, ne karkoitettiin hovista ankarasti. Mutta ne, jotka tunnustivat ja katuivat vähäisempiä hairahduksia, saivat luvan voittaa rohkeilla urostöillä itselleen jälleen paikan ja arvon kuninkaan miesten joukossa.
Drotsi esiintyi sitten omassa ja kuolleen ritari Pallen nimessä syyttämään Åke Krummedingeksi sanottua ritaria mainitun ritarin salamurhaajaksi sekä ritari Brockia ja hra Papaeta maankavaltajiksi ja salaliittolaisiksi valtakuntaa ja kuningasta vastaan, ja hän tarjoutui siinä tapauksessa, ettei hänen esittämiään todisteita pidetty pätevinä, omasta ja kuolleen ritarin puolesta tukemaan syytöstään miekalla ja keihäällä, taistellen henkensä uhalla pettureita vastaan ja alistuen Jumalantuomioon. Kun kaksi niin raskaan syytöksen alaisista ritareista oli laittomasti paennut, julistettiin heidät epäilyksenalaisiksi ja haastettiin kuuden viikon ja yhden päivän kuluessa saapumaan ja puolustautumaan, elleivät halunneet joutua pettureina tuomituiksi; mutta niin sanottu Åke Krummedinge, jonka oikea nimi oli pätevästi saatu selville, tuotiin tuomioistuimen eteen. Hänellä olivat päällään samat vanhat varustukset kuin hänen tullessaan, sama kypärä ja kilpi, jotka hän oli tuonut metsäluostarista ja jossa nyt vasta huomattiin Videin mainio vaakuna; mutta hänellä ei ollut mitään teräasetta ja häntä ympäröi vankka vartio. Kiiltävä mustuus oli poissa hänen pujoparrastaan, joka nyt oli kuin sianharjasta, sekä hänen tiheistä kulmakarvatöyhdöistään, joita rahvas piti ihmis-suden merkkeinä ja joista varsinkin maanpakolainen Åke Kagge hyvin tunnettiin. Hän oli kalpea ja pälyi villisti ympärilleen. Kuullessaan nimensä sekä syytteen ja nähdessään kuninkaan taajassa ritaripiirissä, hän ikäänkuin häpeili noloa ja nöyryytettyä ryhtiään; hän kohotti päätään ja astui esiin kasvoillaan ylpeä ja uhmaava ilme, vieläpä oikaisten ryhtinsä ritarillisemmaksi. "Terve sinulle, kuningas Eerik Eerikinpoika!" — lausui hän äänekkäästi, — "terve teille, uljaat hovimiehet, jotka kunniakkaasti palvelette hovia! Kristus varjelkoon jokaisen tanskalaisen poikaa siitä onnettomuudesta, mikä tuo minut tänne! Mutta jos täällä on saapuvilla vapaita ja rohkeita Tanskan miehiä, niin siltä mieheltä ei puutu puoltoa, joka tuli maanpakolaiseksi Tanskan vapauden ja Tanskan ritariston kunnian tähden."
"Elä puhu vapaudesta ja kunniasta sinä, joka voit kerskua vain röyhkeydelläsi ja tihutöilläsi", — lausui kuningas halveksivan kylmänä ja tyynenä. — "Hurskaan ja rehellisen miehen nimen turvin sinä olet luikerrellut minun saliini kunnian miesten keskuuteen ja käyttänyt väärin ritariston pyhiä oikeuksia, peittääksesi petostasi. Naamiosi on pudonnut petturi, myrkytetyt aseesi ovat paljastaneet sinut! Juudastyön takia sinut karkoitettiin Tanskasta; olet sentään uskaltautunut eteeni. Olet jo rohjennut tehdä linnassani yhden salamurhan; mutta toista sinä mietit. Voitko sitä kieltää? Onko sinulla sanaa puolustukseksesi, kurja!"
Vanki puri huultaan ja kiristi hampaitaan. "Jos en tullut juuri pyhältä haudalta", mutisi hän, "niin tulin kuitenkin ystävien ja sukulaisten haudoilta sekä murhattujen asetoverien ruumiiden luota. Se narri, jolta sulin täällä suun, oli hengetön lihamöhkäle, johon vain koetin tikariani. Mitä muuta minulla on mielessäni, se ei ketään liikuta. Mutta mitä olen luvannut, se oli vakaa aikomukseni täyttää. Petoa vastaan on mikä ase tahansa kunniallinen, kuningas Eerik, ja kun lainsuojattomalla ei ole mitään oikeutta eikä turvaa, niin kuinka, uskotte, että hän sallii Teidän kurjain lakienne sitoa itseään?"
"Jos olette pohtineet asiaa, kunnon miehet", — lausui kuningas, — "niin julistakaa tälle röyhkeälle rikolliselle tuomio inhimillisten ja jumalallisten lakien mukaan!"