"Luvallanne sanon, herra marski, Te olitte kovin hätäinen; te olette siten jännittäneet yhä kireämmiksi kuninkaan ja hänen veljensä välit."
"Sitä parempi; katketkoot tai kestäkööt — siitä ystävyydestä ei tule totta. Mutta olette kuitenkin osittain oikeassa: noihin apinaseremonioihin minun ei olisi pitänyt sekaantua. Minun olisi pitänyt puhua suuni puhtaaksi ja puolustaa sitä heti kädelläni tai hengelläni. Mutta antakaa sen asian jäädä. Tiedättekö muuten että mestari Grand on täällä?"
"Grand — Arkkipiispako? — Missä?"
"Köpenhaminassa, kuninkaan turvakirjalla varustettuna. Olipa sekin tyhmä temppu. Sen olette varmaankin te neuvoneet."
"Se nähtiin välttämättömäksi", vastasi Åke tukahduttaen suuttumuksensa marskin loukkaavasta karkeudesta. "Neuvo ei sitäpaitsi ollut minun, niinkuin te erittäin kohteliaasti otaksutte. Valtakunnanneuvosto ja kuningas itse havaitsivat sen viisaimmaksi. Kardinaali vaati sitä ja tarjoutui välittäjäksi. Jos arkkipiispa taipuu ja peruuttaa pannakirouksensa voinee kai hän saapua tänne henkilökohtaisesti turvattuna."
"Ettekö vielä tunne sitä miestä paremmin?" sanoi marski. "Ennenkuin hän alentuu armoa pyytämään, antaa hän maan ja taivaan sortua. Tosin kuningas tässä kohden ei ole häntä paljoa parempi; mutta jos hän haluaa arkkipiispan hengiltä, ei hän piru vie olisi antanut hänelle turvakirjaa ja sallinut hänen laskea jalkaansa tanskalaiselle maaperälle, vaikka koko valtakunnanneuvosto olisi saanut pelosta vatsanväänteitä. Nyt istuvat Grand ja tuo kirottu punahattu, kahtena paavina Axelhusissa, eikä kukaan uskalla taittaa heiltä hiuskarvaakaan. Sieltäpäin voivat he nyt alkaa pelinsä ja kädenkäänteessä mullistaa koko maan. Kardinaalihan on jo vahvistanut tuon kirotun Veilekirkkolain ja Roskilden piispa antaa sulkea kaikki kirkkonsa. Nouskoon myrsky sitten pian, jos se kerran on välttämätöntä, ja sitten riippuu kaikki siitä, minne tuuli ja virta vievät tässä vastuksien ja vaikeuksien meressä."
"Jumalani, onko se mahdollista?" huudahti Åke kummastuneena. "Onko teillä varmoja tietoja, marski? Tietääkö kuningas siitä?"
"Minä olen antanut hänelle pari kaunista kirjepulveria tyhjään vatsaan; kuulettehan hänen kannuksistaan ja saappaankoroistaan, että hän on saanut ne kunnolla sisäänsä. Tehän olette jättänyt hänelle kirjeitä Ruotsista, drotsi? Ne olivat varmaankin vain rakkauden tunnustuksia ja kohteliaita lauluja hänen morsiameltaan. Oliko siellä joitakin järkeviä uutisia?"
"Ainoastaan hyvin vähän ilahduttavaa", vastasi Åke, katsoen levottomana kuninkaan ovelle. "En tiedä mitä prinsessa on kirjoittanut, mutta rehellinen mestari Pietari ei saa mitään aikaan valtakunnan neuvostossa kuninkaan häiden suhteen."
"Kuolema ja kirous", sanoi marski hieroen käsiään, "silloin on hänestä vaikea saada sanaakaan tänään. Siinä on teille solmu, jota huolimatta kaikesta valtioviisaudestanne, viisas herra drotsini, on vaikea aukaista. Mutta jos tunnen kuninkaan oikein, jättää hän teidän hienon viisautenne paholaiselle ja turvautuu minuun ja hyvään miekkaansa."