Åke säpsähti. "Minä en nähnyt häntä kuolemansa jälkeen", vastasi hän. "Kuitenkin ovathan kaupunginvouti ja veljeskunnan päällysmies ilmoittaneet hänen kuolemansa, niin ettei voine olla epäilystä sen todenperäisyydestä."
"Pyhän-Hengen-veljeskunnan päällysmies on tosin pyhä Jumalan mies", vastasi Helmer pilkallisesti hymyillen, "häntä ei kai voine epäillä petolliseksi maankavaltajaksi, vaikka hän olisikin mestari Grandin hyvä ystävä ja voisi toivoa pelastavansa niin korkean ja pyhään sukuun kuuluvan kunniattoman elämän. Minä kuulin ensi kerran tuon epäiltävän huhun, silloin kun ruumis oli heitetty roistojen hautaan ja oli se jo sammuttamattoman kalkin turmelema; sehän oli terveydellisistä syistä erittäin hyvin ja varovasti tehty. Väitetään siinä olleen ruumiin Pyhän-Hengen sairaalasta, jolla oli parta ja silmäripset oivallisista tanskalaisista sian harjaksista."
"Voisiko se olla mahdollista!" huudahti Åke. "Olisiko hän elossa ja vapaana? Hm, silloin tulee hän meille myrkyllisemmäksi viholliseksi kuin kaikki lainsuojattomat yhteensä. Kunniaton voi uskaltaa mitä hyvänsä — hänellä on tuskin enää mitään kadotettavaa."
"Olkoonpa miten hyvänsä", vastasi Helmer. "Jos Åke Kagge on maanpäällä, niin ovat, Jumala paratkoon, minun käsivarteni ja hyvä miekkani myöskin, ja missä tavannenkin hänet, on hän minun vallassani."
"Jos se roisto on elossa ja joutuu meidän käsiimme, niin voimme ainoastaan sitoa hänen kätensä ja senjälkeen pestä omamme lipeässä", vastasi drotsi.
He jatkoivat taas matkaansa hetken vaitelijaina ja vakavina. Joka kerta kun drotsi Åke ajatteli marski Stigin onnettomia tyttäriä neitsyttornissa, kohosi huokaus hänen sydämestään, ja tuntiessaan kuninkaan tärkeän kirjeen rinnallaan luuli hän tuntevansa siellä kuninkaan ja valtakunnan tulevien kohtalojen painon.
"Me saimme ainoastaan lyhyen määräyksen", tarttui, Helmer Blå taas puheeseen väsyneenä pitkään vaitioloon. "Loput saisimme tietää teiltä, drotsi; mutta te näytte unohtaneen puhetaidon Vordingborgissa."
"Tehän tiedätte tärkeimmän", vastasi Åke. "Se koskee kuningas Erikin korkeinta onnea täällä maanpäällä, ja voinette kai oivaltaa, että sukulaisuusvapautus on hyvin epävarma arkkipiispan ja paavin välisten asioiden ollessa tällä kannalla. Jollemme saa taivutetuksi kuningas Birgeriä ja hänen valtaneuvostoaan hyväksymään häitä ennen juhannusta, vieläpä vastoin paavia ja papistoa — niin — enempää en saa sanoa ääneen —" lisäsi hän hillityllä äänellä, "niin että pelkäänpä asioiden käyvän huonosti, ritari Helmer."
"Tuskinpa sentään huonommin kuin oli käydä minulle silloin kun tahdottiin vastustaa minun häitäni?" sanoi Helmer. "Urhoollinen kuninkaamme tietää yhtähyvin kuin minäkin kuinka sellaisia solmuja paraiten aukaistaan." Näin sanoen löi hän reippaasti kilisevään miekkaansa.
"Se kävi laatuun teidän lankojenne suhteen, uljas Helmer", sanoi drotsi, "silloin oli kyseessä vain puoli tusinaa huonoimpia ritareitamme. Mutta nyt ovat kysymyksessä maa ja Valtakunta. Kuningas on kiivas luonteeltaan, kuten tiedätte, ja aivan liian halukas noudattamaan teidän reipasta kosintatapaanne. Jos hänen täytyy voittaa morsiamensa sodalla ja laivastolla, niin saamme tänne kesäksi verihäät; josta on yhtävähän hyötyä Tanskalle kuin Ruotsille."