"Siinä voitte olla jossakin määrin oikeassa, drotsi", vastasi Helmer. "Minun ja kuninkaan langoilla on jotenkin suuri ero. Kuitenkin kun kuninkaamme avio-onni ja kunnia ovat kysymyksessä, ei varmaankaan yksikään tanskalainen ritari arvele asettua hänen sulhaspojakseen, tappara ja kirves kädessään, kuinka tuimaksi ottelu sitten käyneekin. Se täytyy meidän myöntää, että ruotsalainen tappelee kuin mies. Ruotsalainen ritaristo ei ole meitä miehuudessa huonompi; mutta kun laulamme:
"'Eerik kuninkaamme eestä!'
"ei kenenkään tanskalaisen miehen sydän ryömi vyön alle, vaikka ruotsalainen olisikin kymmenen kertaa voimakkaampi ja sillä olisi kymmenen Torkkeli Knuutinpoikaa leirissään."
"Elkäämme puhuko liian kovaa näistä asioista", sanoi Åke hillityllä äänellä, antaen toisten ritarien ratsastaa ohi sekä ratsastaen itse Helmerin seurassa hitaammin. "Rehellinen ja kunniakas sota on kuitenkin parempi kuin häpeällinen rauha", jatkoi hän, "kuitenkin varjelkoon Jumala ja Pyhä Yrjänä syttymästä sotaa juuri nyt, kun rakkaus ja hyvä tahto näyttävät tahtovan tehdä meidät urhoollisen naapurikansamme ystäviksi. Jos vain tämä onneton epätietoisuus voitaisiin poistaa, ylistäisin sekä Tanskaa että Ruotsia onnelliseksi. Sitten vasta, kun jalo ruotsalainen kuninkaantytär istuu Tanskan kuningatar-istuimella ja tanskalainen ruotsalaisella, voimme kerran toivoa näkevämme vanhan kansalliskaunan ja sukulaisvihan viimeisen kipinän sammuvan. Sanokaamme mitä hyvänsä ylpeydestämme ja kumartakaamme Tanskan suuruuksia Knut-suuren ja Valdemarien aikoina, me skandinavialaiset olimme kuitenkin alusta veljiä; me olemme jakaneet maineen ja kunnian keskenämme koko maailmassa, langobardien, götien ja normannien joukossa, ja meidän tulee liittyä yhteen taas, jos mieli tulla mitään pohjoismaisista mahdeista."
"Se voi kyllä olla totta", vastasi ritari Helmer, "ja minä olen melkein samaa mieltä kanssanne, sitten kun näihin kuninkaallisiin lastenkihlajaisiin on tullut jotakin muutakin kuin paljasta valtiotaitoa ja kylmää harkintaa. Alussahan se oli vain viisaan kuningatar Agneksen ja drotsi Hesselin viekas suunnitelma; mutta sellaiset liitot ovat harvoin tosia ja vilpittömiä. Ihmeellistä kyllä, että on käynyt niinkuin kävi; sillä senhän tietää melkein jokainen sekä täällä että Ruotsissa, että nuori kuninkaamme on melkein enemmän rakastunut kuin joku ritari Tristan tai Florez uusissa ritarikirjoissa, ja entäs kaunis prinsessa Ingeborg — kutsutaanhan häntä jo täällä toiseksi Dagmariksi, vaikka olemme vain kuulleet hänen olevan erittäin hurskaan ja lempeän, ja että hänellä samoinkuin Dagmarilla on kauniit, siniset silmät ja kaunis kultainen tukka. Haluttaapa minua suuresti saada nähdä häntä; sillä eihän kukaan tanskalainen tai ruotsalainen ritari voi häntä kyllin ylistää ja hänen tähtensä ollaan melkein valmiit unohtamaan omat kauniit naisemme. Siihen minä en kuitenkaan voi suostua."
"Minä näin hänet Helsingborgissa kreivi Gerhardin ja kuningatar Agneksen häissä", sanoi Åke ja hänen raskasmieliset silmänsä loistivat. "Silloin oli hän vielä melkein lapsi. Mutta senjälkeen on hän aina tuntunut minusta Jumalan enkeliltä, joka tuo rauhaa ja rakkautta näihin maihin ja valtakuntiin. Maailmassa on vain yksi nainen, jota tahtoisin verrata häneen kauneudessa ja luonteen jaloudessa", lisäsi hän liikutettuna, mutta vaikeni rykäisten ja hieman hämillään.
"Ei, sanokaa vain suoraan, drotsi Åke, en minä ole mustasukkainen", sanoi ritari Helmer iloisella ja ylpeällä katseella. "Te tarkoitatte varmaankin minun nuorta, kaunista vaimoani. No niin, sehän on kunniallista, jos kaikessa siveydessä ja kunniassa pitää nuorta naista kauniina. Hän on suloisin nainen koko maassa, sen sanoo jokainen, sekä täällä että Fyenillä, joka on hänet nähnyt, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Tiedänhän kuitenkin hänen eniten pitävän minusta, vaikka jouduinkin, niinkuin tiedätte, onnettomuuteen sekä hänen enonsa että hillittömien veljiensä kanssa. Nyt hän istuu Kogsböllessä minua kaivaten; mutta jos Jumala ja Pyhä Yrjänä sallivat, niin saa hän pian kuulla minusta, jos nimittäin saamme täällä toden teolla tekemistä."
Drotsi Åken kalpeille poskille oli kohonnut puna. "Tällä kertaa arvasitte kuitenkin väärin, ritari Helmer. Nainen, jota ajattelin oli toinen, en tahdo siltä kuitenkaan loukata teidän kaunista vaimoanne. Mutta jos aijomme joutua Kjögeen ennen puoliyötä, täytyy meidän ratsastaa joutuun", keskeytti hän äkkiä. "Ajanpitkään kunnollisessa ravissa luulen tanskalaisen oriini vetävän vertoja teidän arabialaiselle." Näin sanoen hän kannusti orittaan ja ritari Helmer kiirehti jälestä pelastaakseen rakkaan arabialaisensa kunnian, mutta hän puisti samalla päätään drotsin puuttuvalle arvostelukyvylle mitä tulee todelliseen naiskauneuteen.
KUUDES LUKU.
Kjögeen saavuttaessa oli jo kulunut kolme tuntia iltamessusta, ja oli aikoja sitten maatapano aika porvarillisten tapojen mukaan. Tässä kaupungissa ei silloin vielä ollut fransiskanien eikä karmeliittien suuria luostareita, jotka sittemmin tulivat niin kuuluisiksi. Matkustavaisten täytyi siis tyytyä yhteen niistä yksinkertaisista majapaikoista kuningas Eerik Silmänräpyttäjän ajoilta, joita usein pilalla kutsuttiin koiranluoliksi, (äyrityistuviksi), tai silmänräpytyshökkeleiksi, eikä ketään viekoiteltu siellä rikkomaan luostarissavierailu-kieltoa. Kahden viimeisen vuoden aikana oli kaupungissa usein käynyt hansalaisia kauppiaita, senjälkeen kun Eerik kuningas oli laajentanut heidän kauppaoikeuksiaan, ja milloin nämä toimeliaat kauppiaat saapuivat tai palasivat suurilta Skanörin ja Falsterbon markkinoilta, taikka sillinpyynnöstä Skånen rannikolla, poikkesivat he usein Kjögen poukamaan kauppalaivoineen odottamaan sopivampaa tuulta, tai lastaamaan tavaroitaan Kjögen porvareille. Lahti oli nyt täynnä hansalaisia kauppalaivoja, ja oli komeaa katsella lukuisien lyhtyjen valaisemia laivoja. Drotsi Åken oli vaikeaa saada sijaa seurueineen niin kutsutussa saksalaisessa krouvissa lähellä satamaa. Vieraiden joukossa, suuressa yleisessä tarjoiluhuoneessa, jossa myöhään yöhön saakka huviteltiin juomingeilla ja lautapelillä, vallitsi drotsin ja hänen ritariensa saapuessa kova meteli ja äänekäs puhe, joka kuitenkin heti lakkasi komeasti puettujen ritarien astuessa sisään, sillä heidät heti tunnettiin kuninkaan miehiksi ja henkivartijoiksi. Pitkän kiinnipaalutetun tammipöydän päässä istui paksu, kookas mies, päässään sopulinnahalla reunustettu lakki ja yllään lyhyt takki; se oli rikkaudestaan ja ylpeydestään kuuluisa Berner Kopman Rostokista, joka oli uhannut kuningasta Sjöborgissa. Hän pöyhisteli ylpeänä penkillään ja oli vielä suuremmaksi mukavuudekseen asettanut toisen säärensä pöydälle. Hänen suuret kasvonsa hehkuivat viinistä; hän piti hopeapikaria kädessään ja vieressään oli hänellä suuri viinikannu. Hänen sivullaan istui hänen hyvä ystävänsä ja kauppatoverinsa, Henrik Gullansfar Visbystä, suuri rahakukkaro kädessään, josta hän heitti muutamia kolikoita isännän hattuun. Heidän välissään oli lautapeli, jonka nappulat uivat oluessa ja viinissä ja jonka Berner Kopman potkaisi syrjään saadakseen sijaa raskaalle jalalleen. He istuivat täällä, ympärillään joukko hansalaisia kauppiaita, laivureita ja merimiehiä, jotka kaikki samoin kuin hekin, olivat varustetut leveillä lyömämiekoilla ja iloisesti joivat heidän menestyksekseen. Drotsin ja hänen miehensä tullessa sisään, jäivät nämä molemmat herrat istumaan mukaviin asentoihin, eivätkä vastanneet ritarien tervehdykseen, jolloin vieraiden joukossa syntyi tyytymätöntä kuiskailua ja mutinaa.