"Eestä Eerik kuninkaamme!"
laulettiin täälläkin. "Eläköön kuningas ja hänen urhoolliset miehensä!" huudettiin. "Tuokaa hänelle ja Tanskalle Dagmar, rakkaat herrat!"
KAHDEKSAS LUKU.
Ritari Helmer Blå oli toisten nuorten ritarien kanssa seurannut kerskailevaa rostokkilaista ja hänen laivaväkeään heidän majataloonsa; he olivat sopineet keskenään, että he omin päin kurittaisivat ja nöyryyttäisivät ylimieliset hansalaiset. Majatalossa oli drotsin asepoika näytellyt väärää rahaa, millä erästä talonpoikaa oli petetty Berner Kopmanin markkinateltassa, ja väitettiinpä rostokkilaisten tuoneen mukanaan monta kirstullista näitä samoja rahoja. Väitettiin näiden väärien rahojen olevan lainsuojattomien lyömiä, sillä he olivat edellisenä vuonna saaneet käsiinsä muutaman kuninkaan parhaista rahanlyöjistä. Usein ennen oli kuultu valitettavan vääriä rahoja olevan liikkeellä, ja kun nyt kuultiin rostokkilaisten tuoneen niitä oikein tynnyrittäin, niin oli suuttumus heti kohonnut ylimmilleen, ja pian oli syntynyt tappelu kauppiaitten ja laivurien kesken. Hansalaisia Skanörin laivasillalta karkoittaessa oli ritari Helmer hyvin tulisesti ahdistaen seurannut asestettua laivaväkeä ja oli auttanut vyöryttämään mereen muutamia heidän kirstuistaan, jotka sisälsivät väärää rahaa. Lopulta hän ja drotsin asepoika, rohkea Knuut Fyenbo, olivat hyökänneet venheeseen heidän jälestään, estääkseen heitä pakenemasta; mutta täällä ylivoima heidät sai vangituksi, ja heidät laahattiin rostokkilaisten laivaan.
Pahoin haavoitettuna, kädet ja jalat sidottuina oli Helmer ja hänen toverinsa heitetty laivaruumaan. Täällä he saivat koko yön maata oluttynnyrien, silakkanelikoiden ja ryytisäkkien keskellä, joita ei vielä oltu purettu laivasta. Laiva keinui aikatavalla; oli alkanut pahanlainen rajuilma ja näytti olevan vaikea pelastaa sekä laiva että lasti. Viimein kuitenkin talttui myrsky. Laivan rajut liikkeet asettuivat, vähitellen se alkoi liukua eteenpäin hitaasti ja melkein huomaamattomasti, ja pian vallitsi kannella hiljaisuus. Uupunut laivaväki tuntui nukkuvan. Ritari Helmer huomasi nyt heikon valojuovan päänsä yläpuolelta; aluksi hän arveli sen päivänvaloksi, mutta hän huomasikin pian kuun paistavan alas luokseen kannessa olevasta raosta. Yläpuoleltaan hän kuuli yön hiljaisuudessa kahden miesäänen puhelevan, jotka hän pian tunsi Berner Kopmanin ja Henrik Gullandsfarin ääniksi. "Minä en saa nukutuksi suuttumukselta ja polttavilta haavoiltani", murisi rostokkilainen. "Katsokaa, tässä on nyt se kauppavapaus ja turvallisuus, joka on meille kirjeellä ja takuilla vakuutettu, tässä on rauha, joka on odotettavissa silloin kun kananpoika istuu valtaistuimella, ja oikeus saavutetaan ritarien keihäänheitolla. Rutto ja kirous pöyhistyneille ritariroistoille! senkin matelevat kuninkaanorjat ja lautastennuolijat! He ovat puolustavinaan kansaa ja porvaristoa, senkin mokomat, vaikka he taistelevatkin vain itsensä ja korkean herransa puolesta. Jos minä en olisi lausunut noita rohkeita sanoja pöyhistyneelle ritarikuninkaalle Sjöborgissa, ja jos minä en olisi ottanut tuota lainsuojatonta kuninkaallista metsäriistaa laivaani, niin olisivatpa tainneet meidän rahamme olla heille yhtä hyviä nyt kuin ennenkin. He ovat kaikki oikeata ryövärijoukkoa, nämä roistot, jotka kutsuvat itseään ritareiksi ja aatelismiehiksi sekä täällä että Saksassa. Niin kauan kun on valtaistuimia ja linnoja maailmassa, ei kauppa eikä porvaristo pääse oikeuksiinsa. Heti auringon noustua hirtetään nuo molemmat äsken vangitut roistot isoon mastoon."
"Kuuleppas, poikani?" kuiskasi Helmer Blå laivaruumassa fyeniläiselle vankeustoverilleen. "Taitavatpa puhua meistä! Hullusti tässä käy! Jospa vain voisimme porata laivan upoksiin ennen heitä ja hukuttaa kerskuvat ryytikaupustelijat, niin voisimme kuitenkin tyytyväisinä mennä hautaan heidän seurassaan."
"Vähän siitä olisi iloa ja vielä vähemmän huvia, herra Helmer, mutta olisihan se kuitenkin parempi kuin antaa noiden veitikoiden hirttää meidät", vastasi asepoika. "Minä olen hangannut vasemman käteni vereslihalle", jatkoi hän, "mutta olenpa onnistunut pian vetämään sen pois ansasta. Jos vielä saisin jatkaa puolen tuntia, niin saisin meidän siteemme irroitetuiksi. Minulla on hyvä puukko taskussani; tässä on suuri laivapora ja kirves. Monta haavaa tässä; vielä isketään ennenkuin he saavat nuoran silmun kaulaamme."
"Jumala ja pyhä Yrjänä meitä auttakoon!" kuiskasi Helmer, ja vetäisi syvään henkeä. "Jos pääsen elävänä täältä ja saan vielä kerran nähdä rakkaan Annani", lisäsi hän salaa huoaten, "niin minä lupaan pyhälle Yrjänälle uuden alttarivaatteen, ja jokaisen pitkänenäisen hansalaisen otsan, jonka tapaan, minä lyön veriseksi."
"Sepä vasta olikin hurskas lupaus, ankara herra", kuiskasi asepoika, "saattepa nähdä sen auttavan. Nyt minun käteni luisuu silmukasta, mutta kylläpä ottaakin kovalle."
"Hiljaa!" kuiskasi Helmer ja vieritti itseään lähemmäksi ruuman katossa olevaa rakoa.