"Näinkö se jumalaton belialikuningas rikkoo turvallisuuslupauksensa", huudahti Grand. "Näinkö minut ja minun uskolliset ystäväni nyt kivitetään tänne, niinkuin profeetat ja martyyrit, että meidän veremme huutaisi taivaisiin ja kutsuisi iankaikkisen kadotuksen salamanleimauksen hänen päänsä yli?"
"Minä vakuutan Jumalan ja pyhän neitsyen nimessä, ettei kuninkaalla ole minkäänlaista osaa tässä hyökkäyksessä", alkoi provinsialipriori taas puhua jääden seisomaan. "Kun hän saa tästä kuulla, on hän varmaan ankarasti moittiva tämänlaista häpeämätöntä rauhanrikkomista. Mutta tässä jo näette interdiktin seuraukset, arvoisat herrat. Koko kaupunki on ilmikapinassa; tänne tullessamme väkijoukot hyökkäsivät pyhän Pietarin ja Neitsyt Marian suljettuja kirkkoja kohti. Jos te ette nyt pakostakin myönny, piispa Juhana, on ehkä Axelhuus valloitettu hyökkäyksellä ja hävitetty maan tasalle ennen keskiyötä. —"
Uusi kivi- ja nuolisade keskeytti provinsialipriorin puheen; hän teki ristinmerkin ja peräytyi. Suuri linkokivi putosi aivan arkkipiispan kasvojen eteen murskaten pöydän. Grand nousi nyt suuttuneena ja poistui vaaralliselta paikalta.
"Seuratkaa minua, hyvät herrat ja vieraat", kehoitti pieni piispa Juhana kirkuvalla äänellä ja avasi nopeasti oven. "Jos vain vahingoittumatta pääsemme pohjoisen käytävän kautta torniin, niin ei meihin enää ulotu ainoakaan kivi eikä nuoli. Linna kestää sekä piirityksen että hyökkäyksen. Minä näytän teille, etten anna kapinallisen roistojoukon pakottaa itseäni. Mutta meidän täytyy kiirehtiä; täällä me olemme mitä suurimman vaaran alaisia." Näin sanoen hän ensimäisenä kiirehti poistumaan parvekesalista. Kaikki seurasivat häntä pitkää käytävää myöten varmempaan olopaikkaan. Hyökkäys linnaan kävi kuitenkin joka silmänräpäys yhä kiivaammaksi, ja koko pohjoisessa osassa linnaa, joka oli kaupungin puolella, ei ollut yhtään turvapaikkaa nuolilta ja kiviltä. Muutamat huusivat ja kirkuivat olevansa haavoitettuja; juostiin umpimähkään eteenpäin ja työnnettiin kumoon toisensa; jokaisen huolenpito omasta turvallisuudesta oli kokonaan syrjäyttänyt kaikki arvo ja sääty rajat; ja useimmat hengelliset herrat kiirehtivät sekä arkkipiispan että kardinaalin ohi. Provinsialipriorin ja Esger Juulen saattamana pääsi paavillinen nuntius kuitenkin nopeasti ja vahingoittumatta käytävän läpi. Hitaasti ja vaivaloisesti astuvaa arkkipiispa Grandia tuki Metsäluostarin apotti, jonka kömpelö ruumis ei myöskään sallinut kiirehtimistä. Sillä pitkällä käytävällä, jonka läpi heidän oli kulettava, oli yhdellä sivulla avoin goottilaisten kaaripylväitten reunustama paksu, muurattu rintavarustus; ja sen yli lensi tuhka tiheään joukko nuolia ja kiviä, ja pakenevien prelaatien täytyi kulkea lyyhistyneinä ja melkein konttaamalla rintavarustusten suojassa.
"Jumalan tuomio kirotulle petturikuninkaalle!" ähkyi arkkipiispa. "Kapinoiva roskajoukko on hänen kätyreitään. Nyt hän iloitsee meidän pulaanjoutumisestamme, haluten käyttää sen meidän nöyryytykseksemme."
"Pyhä Benediktus ja pyhä Pietari meitä auttakoot! — Kumartukaa syvempään", huudahti paksu apotti ryömien rintavarustusten suojaan, "tuolla lensi taas linkokivi. Armias taivas, mikä ihmispaljous", jatkoi hän katsahtaessaan kaupungille. "Kuulkaa miten he huutavat! He nimittävät teidän nimenne, arvoisa veli, jumalattomasti kiroten. — Ne kulkevat edestakaisin veneillä — ne vetävät esiin yhä enemmän hyökkäyskoneita. — Minä näen heidän joukossaan yhden kuninkaan henkivartijoista."
"Katsokaa, se on kuitenkin tuon uskottoman itsevaltiaan alkuunpanema", huusi arkkipiispa Grand. "Hän yksin on syypää meidän ja koko maan onnettomuuteen. Haa, lähetä murhaenkelisi, vanhurskas Jumala! Nujerra juuriltansa kurja valapatto!"
"Tämän kautta, arvoisat herrat, ja te olette turvassa", kuulivat he onton äänen kuiskaavan heille käytävän päästä, ja kalpea, kookas mies, kasvoilla hurjistunut ilme, näyttäytyi käytävän perältä. Hänellä oli yllään saksalaisen kaupanvälittäjän puku, ja hänen otsassaan oli suuri, punainen arpi.
"Minun luostarivieraani — teidän ahdistettu ystävänne ja kostajanne!" kuiskasi Metsäluostarin apotti. "Kiitettyjä olkoot pyhä Benediktus ja Pyhä Pietari! Vanhurskas Jumala on kuullut meidän rukouksemme: murhaenkeli on täällä."
Ovella seisova kookas olento laski sormen suulleen ja katosi mukanaan molemmat prelaatit, jonka jälkeen käytävän ovi suljettiin.