Ritari Helmer Blå seisoi ääneti ja miettiväisenä kreivi Henrikin vieressä suutuksissaan siitä, että hänet nyt vietiin vankeuteen siihen linnaan, jota hän äsken voitollisena sotapäällikkönä oli auttanut porvaria ampumaan. Hän huomasi kyllä toimineensa hyvin ajattelemattomasti ottaessaan osaa kapinaan, mutta hänen mielestään kohteli kuningas häntä liian ankarasti; hänen kasvonilmeensä ja hehkuvat; poskensa osoittivat että hänen ylpeyttään oli syvästi loukattu. Juuri hänen seisoessaan siinä näihin ajatuksiin vaipuneena, souti vene Linnasaarelta kovaa vauhtia heitä kohti, suunnaten aivan lautan vieritse. "Haa, pippurisaksa!" huudahti ritari Helmer äkkiä ja hyppäsi kuin hurjistunut vieraaseen veneeseen. Kreivi Henrik näki ihmeekseen vankinsa painiskelevan veneen perällä saksalaisen kaupanvälittäjän kanssa sekä syöksyvän vastustajansa kanssa syvään virtaan, vieraan veneen kadotessa nuolen nopeudella pimeyteen.
"Pelastakaa hänet, pelastakaa hänet!" huusi kreivi lauttamiehille. Ritari Helmerin töyhtöhattu kellui veden pinnalla jonkun matkan päässä; se nostettiin sieltä. Mutta ei häntä eikä hänen tuntematonta vastustajaansa näkynyt missään; vuolas virta näytti silmänräpäyksessä vieneen heidät mukanaan, ja kaikki etsiminen airoilla ja venekekseillä oli turhaa.
"Herra olkoon hänen sielulleen armollinen!" sanoi kreivi Henrik huoaten. "En ole koskaan tuntenut uljaampaa ritaria; mutta hurja yltiöpää hän oli aina. Vankeudesta hän kuitenkin pääsi ja ehkäpä ankarasta tuomiosta huomenna; mutta kuningas on menettänyt uskollisen ystävän. Soutakaa, miehet, me emme löydä häntä. Ehkäpä hän on auttanut itseään; hän oli hyvä uimari."
Ohikiitävässä veneessä, joka odottamattomassa ja rajussa painiskelussa oli ollut vähällä kaatua, oli nähty pari herraa, yllään kaniikkipuvut, ja kööpenhaminalaiset soutajat luulivat tuntevansa yhden heistä arkkipiispan viekkaaksi ystäväksi Hans Rodiseksi.
Axelhuusin satamaan oli ankkuroitu kuninkaallinen pitkälaiva Waldemar Seier, jolla arkkipiispa oli tuotu tänne Hammerhuusista kardinaalin välittämällä kuninkaan suojeluskirjalla. Suojeluskirjan nojalla oli sekä laivanpäällikkö että koko hänen väkensä valalla luvanneet viedä arkkipiispan pois Axelhuusista minä hetkenä hän tahtoi, jos hän ei luullut olevansa täällä turvassa, sekä viedä hänet ja paavillisen nuntiuksen mihin vieraaseen satamaan he vain halusivat. Juuri kun kreivi Henrik aikoi nousta maihin Linnasaarelle, lähestyi suuri soutuvene kuninkaallista pitkälaivaa.
"Meidän ankara herramme, piispa, arkkipiispa ja punalakki", sanoivat soutajat. "He soutavat Volmarille."
"Soutakaa sitten heidän jälestään minkä jaksatte", käski kreivi Henrik. "Jouduimmekin viime hetkessä — kiirehtikää!" Ennenkuin he ehtivät pitkälaivalle, olivat kardinaali ja arkkipiispa jo nousseet laivaan jossa alettiin nostaa purjeita. Veneessä seisoi piispa Juhana muutamien pappien ympäröimänä ja toivotti onnellista ja turvallista matkaa ylhäisille vierailleen.
"Minä tuon teille samat tervehdykset kuninkaalta, minun herraltani, korkea-arvoisat herrat", huusi kreivi Henrik paljastaen päänsä. "Teidän turvallisesta lähdöstänne on huolehdittu. Niin pian kuin kuningas kuuli teidän tukalasta tilastanne ja roistojoukon kapinasta, kiirehti hän henkilökohtaisesti tänne teitä suojelemaan. Minut on käsketty saattamaan teidät ulos satamasta siksi kunnes olette täydellisesti turvassa."
"Tervehtikää Tanskan kuningasta minun puolestani ja sanokaa minun olevan kiitollisen hänen avustaan", vastasi kardinaali tulkkinsa kautta. "Minä olen itse ollut sen todistajana ja minun täytyy oikeudenmukaisesti kiittää hänen vihollisillensa osoittamaa jalomielisyyttä samoin kuin hänen sananpitäväisyyttään ja hänen kuninkaallista mielenlaatuaan. Minä poistun nyt tästä maasta vaikka en olekkaan onnistunut luomaan toivomaani rauhaa; mutta minä toivon vielä kerran näkeväni kuningas Eerikin ja Tanskan suotuisimpien tähtien vaikutuksessa."
"Kun te tuotte mukananne rauhan ja siunauksen, silloin teidän ylhäisyytenne on tervetullut", vastasi kreivi. "Mitenkä Tanskan kansa taipuu pannaan ja interdiktiin, siitä te olette nyt itse nähnyt mitä vakavimmat seuraukset. Kuningas, minun herrani, pyytää teidän ylhäisyyttänne viemään pyhän isän tiedoksi tämän sekä hänen nöyrät tervehdyksensä. Hän jättää turvallisesti oman ja kansansa lainmukaisen asian hänen pyhyytensä oikeusistuimen ratkaistavaksi. Mutta langetkoon hengellisen lain ja kanoonisen oikeuden mukaan tuomio miten hyvänsä, niin täytyy minun herrani, Tanskan kuningas Eerikin, tämän maan hallitsijana ja yleisen turvallisuuden suojelijana, mitä jyrkimmin julistaa arkkipiispa Jens Grand ainaisesti karkoitetuksi tästä maasta ja valtakunnasta."