"Niin, koettakaapa vain pettää meitä, kööpenhaminalaiset!" sanoi kuuluuttaja-airut päätään itserakkaasti nyökäyttäen. "Me olemme jo kerran ennenkin auttaneet kuninkaan pahasta pälkähästä."

"Mitähän nyt paavi ja kaikki maailman piispat hänelle tekevät?" sanoi aseenkantaja tyhjennettyään pikarinsa. "Onhan peli voitettu, toverit, kunhan vain kaikki tanskalaiset tästälähin olisivat yhtä urhoollisia kuin nämä Köpenhaminan miehet. Latinalaisia kirouksia vastaan me asetamme nuolemme, miekkamme ja linkomme, sekä hyvät tanskalaiset harmaakivemme. Jos he meiltä sulkevat kirkonovet, niin on meillä, Jumalan kiitos, kirveet ja miehiä, jotka jaksavat nostaa kirkonoven yhtä keveästi kuin tynnyrillisen vehnää. Nyt on drotsi, minun isäntäni ja herrani, matkustanut Ruotsiin kuninkaan morsianta hakemaan", jatkoi hän. "Siellä minäkin olisin hänen mukanaan, elleivät nuo kirotut hansalaiset olisi päässeet kimppuuni. Sanovat, ettei niitä kuninkaan häitä aivan helpolla päästä viettämään; ja ne hurskaat herrat, jotka aikovat sulkea meiltä kaikki taivaanvaltakunnan portit, ovat aikoneet estää sen. Mutta lyödäänpäs vetoa, toverit, — kuningas välittää vähät erikoisoikeusluvasta, tai miksi sitä kutsunevat, ja hän viettää häänsä milloin Jumala ja hän itse sen parhaaksi näkevät. Silloin tässä maassa vasta ilo ja riemu syntyy. Eläköön kuninkaan morsian!"

"Mutta onhan hän ruotsalainen", väitti eräs nuoremmista miehistä.

"No niin, tästälähin ruotsalaiset ja tanskalaiset ovat hyviä ystäviä ja toveria", jatkoi Knuut Fyenbo heiluttaen iloisesti pikariaan. "Koska meidän kuninkaamme antavat toisilleen sisarensa, niin voimme me tanssia ruotsalaisten tyttöjen kanssa, ja heidän reippaat poikansa tanssivat meidän tyttöjemme kanssa, eikä enää katsella happamesti toisiinsa senvuoksi, että on mitelty voimia toisenkinlaisissa tansseissa. Ruotsalainen prinsessa kuuluu olevan maailman kaunein kuninkaantytär, niin valkea ja hieno kuin liljankukka ja yhtä hurskas ja lempeä kuin siunattu Dagmar kuningatar. Eläköön hän ja meidän nuori, uljas kuninkaamme, sekä kaikki vapaat kunnon miehet ja kauniit tytöt sekä täällä että Ruotsin maassa! Eläköön kuningas ja hänen morsiamensa! Konna se, joka ei juo tätä maljaa!"

Kaikki reippaat juomaveikot yhtyivät maljaan. Mutta nyt keskeytti juomatuvassa vallitsevan iloisuuden kova riiteleminen sisemmästä vierashuoneesta, missä muutamia varakkaampia vieraita istui lautapelin ääressä. Asepoika ja nuoret miehet tunkeilivat uteliaina ovelle ja tirkistivät sisään.

"Vai niin, onko minun paksu rostokkilaiseni täällä?" huudahti Knuut Fyeniläinen. "Aikooko hän nyt vetää myöskin köpenhaminalaisia nenästä? Enpä usko hänen tälläkertaa onnistuvan." Ja nyt hän kertoi reippaille tovereilleen mitä oli tapahtunut Skanörin markkinoilla, mitenkä tuo mahtava hansalaisherra, jonka kanssa nyt riideltiin, oli tuonut lainsuojattomien vääriä rahoja maahan, ja että hän, yhdessä ovelan gotlantilaisen toverinsa kanssa, oli uskaltanut uhmailla kuningasta Sjöborgissa.

"Sen hän saa kalliisti maksaa", huusivat kaikki yht'aikaa, ja hyökkäsivät sisempään vierashuoneeseen, missä Berner Kopman ja Henrik Gullandsfar sekä joukko muukalaisia kauppiaita olivat joutuneet kovaan riitaan muutamien kaupungin rikkaimpien porvarien kanssa, jotka syyttivät heitä epärehellisestä pelistä sekä väärien rahojen käytöstä. Asepoika ja nuoret miehet asettuivat köpenhaminalaisten puolelle, ja pian syttyi hurja ja verinen ottelu, missä taisteltiin ruukuilla, kannuilla, kepeillä ja nyrkeillä. Rostokkilainen ja Henrik Gullandsfar tarttuivat ensin miekkaan; he hosuivat uljaasti ja miehekkäästi ympärilleen. Pippurisaksat huusivat ja rähisivät kamalasti, mutta löivät aina harhaan pitkillä kyynäräkepeillään. Viimeinkin he pakenivat kaikki, Henrik Gullandsfar ensimäisenä. Berner Kopman tahtoi seurata heitä, mutta kiukustunut aseenkantaja asettui hänen tielleen ja pakoitti hänet epätoivoiseen taisteluun. "Pois tieltä, pojat!" huusi hän. "Jättäkää tuo mies, minun osalleni. Minulla on hänen kanssa pieni asia selvitettävänä."

Kaikki väistyivät syrjemmälle ja muodostivat piirin taistelevien ympärille. Kiihkeä, kömpelö rostokkilainen hosui ympärilleen sokean raivokkaasti saaden aina vähän, päästä haavan paljon pienemmältä, mutta ketterämmältä vastustajaltaan. "Kas, tuon sinä saat vääristä rahoistasi, mies parka, ja tuon petollisesta pelistäsi — ja tuon hävyttömästä kerskailustasi!" huusi poika jokaisella lyönnillä, minkä vastustajaansa tähtäsi. "Tämän siitä, että aijoit hirttää ritari Helmerin ja minut, ja tämän senvuoksi että uskalsit uhata meidän kuningastamme, senkin pippurisaksa!" Viimeinen lyönti oli pahin, kömpelö mies kaatui kuolettavasti haavoitettuna lattialle sinne heitettyjen viinikannujen ja lautapelien joukkoon.

Pois karkoitetut pippurisaksat olivat sillävälin meluavin hätähuudoin kutsuneet yövartijat apuun sekä ne muutamat kaupunginvoudin miehistä, jotka vielä uskalsivat ylläpitää järjestystä kaupungissa. Piispan famulus oli kaupunginvoudin puolesta saapunut sinne mukanaan asestettua väkeä, ja Berner Kopmanin kaatuessa, oli pyhän Klemensin oluttupa jo vartion saartama. Piispan famulus sekä aseelliset miehet tunkeutuivat nyt olutkapakkaan ympäröiden aseenkantajan, joka seisoi ääneti, verinen miekka kädessään, ja tuijotti kuolevaan rostokkilaiseen.

"Ottakaa hänet kiinni! Kahleisiin, senkin jumalaton miehentappaja, piispan ja neuvoston nimessä!" huusi piispan famulus kirkuvalla äänellä ja hypähti penkille seisomaan tullakseen paremmin kuulluksi. Hän oli pienenläntä mies, sinisen maallikkoveljespukunsa yllä oli lyhyt musta viitta, ja kädessä hänellä oli pergamenttikäärö, jota hän heilutti kuin komentosauvaa. Kaikki iloiset juomaveikot olivat vetäytyneet syrjään, ja drotsin aseenkantaja seisoi yksin rostokkilaisen ruumiin ääressä, katosta riippuvan himmeän öljylampun valaisemana. Hän heilutti uhkaavasti veristä miekkaa, eikä kukaan uskaltanut lähestyä häntä.