Helmer hymyili ja taputti häntä olkapäälle. Pian he molemmat istuivat venheessä ja miettivät vakavina minnepäin olisi turvallisin paeta. Helmer istuutui perään miekka kädessä, ja voimakkain aironvedoin souti asepoika, nahattoman käden tuskista välittämättä, virtaa ylös, joka koilliselta puolen kierti kaupunkia. Tämän virran uoma oli siellä, minne myöhemmin pitkä Gotherkatu rakennettiin. He eivät pysähtyneet ennenkuin saapuivat Pustervikin kalastajamajoille, jotenkin leveään kolmikulmaiseen lahteen, kaupungin pohjoispuolella, missä kaupungin pohjoista puolta suojasi uusi paalutusvarustus. Kun aseenkantaja täällä lepuutti väsyneitä käsivarsiaan, neuvoteltiin siitä soudettaisiinko vasemmalla olevan kanavan kautta pohjoiselle portille, mistä pakoon pääsy kuitenkin oli epävarmaa vai jatkettaisiinko pakoa suuremmalla vaivalla, mutta varmemmin, virtaa ylös Sorretslövin järvelle. Viimeistä suunnitelmaa katsottiin viisaammaksi. Helmer tarttui nyt toiseen airoon, ja alettiin soutaa voimakkaasti edelleen. Yö oli tyven, Pyhän Annan sillalta asti soutaessa ei oltu nähty ainoaakaan ihmistä. Samassa lensi vinhuva nuoli pakolaisten pään yli; he kuulivat aivan takanaan kiivasta airojen loiskinaa ja näkivät kahden veneen lähenevän Pustervikin tasaiselta rannalta. "Murhaaja! Ottakaa hänet kiinni! Ampukaa hänet! Sata hopeaäyriä sille, joka hänet saa kiinni!" huusi voimakas ääni toisesta venheestä.
Helmer ja aseenkantaja tunsivat Henrik Gullandsfarin äänen ja jatkoivat soutamistaan. Toinen venheistä jättäytyi heidän taakseen estääkseen paluun; toista venheistä, joka oli täynnä kaupunginvoudin miehiä ja jota ohjasi Henrik Gullandsfar itse, soudettiin kahdella airoparilla heidän jälestään jokea ylös. Kokassa seisoi kaksi jousimiestä, jotka alituiseen tähtäsivät ja ampuivat, mutta näytti siltä että he olivat tottumattomia tämän vaarallisen aseen käyttöön, jonka nuoli tunkeutui vahvimmankin haarniskan läpi, tappaen ihmiset melkein heidän huomaamattaan.
"Te ammutte kehnosti, miehet!" huusi Helmer. "On häpeä tähdätä noin huonosti. Tuollatavoinko te rautajousta pitelette? Tulkaa vain lähemmäksi niin opetan teille käsiotteen", jatkoi hän, ja laskettuaan airon kädestään hän heilautti miekkaa paljastetun päänsä yli. "Niin totta kuin pyhä Anna on antanut minulle voimani takaisin, ei teille käy hiusvertaa paremmin kuin minun lankovainajilleni." Rautainen nuoli suhahti taas hänen päänsä yli, mutta hiuskarvaankaan hipasematta; toinen murskasi veneen laidan ja särki peräsimen. Helmer tarttui rautanuoleen, ja kun vene oli nyt melkein saavuttanut hänet, viskasi hän sen voimiensa takaa sinne mistä se oli tullutkin. Se suhahti molempien jousimiesten ohi, mutta osui Henrik Gullandsfaria otsaan, niin että kauppias kaatui selälleen hengettömänä ääntäkään päästämättä.
"Kuolema ja kirous! Helmer Blå on siellä, hän heitti nuolen", huusi joku voudin miehistä. "Pahus hänen kanssa taistelkoon. Takaisin!"
Kaupunginvoudin miehet ja jousimiehet pakenivat nyt myötävirtaa kaatuneen gotlantilaisen ruumis mukanaan.
Ritari Helmer tarttui taas airoonsa, ja molemmat uskaliaat pakolaiset soutivat nyt esteettömästi vastavirtaa Sorretslövin järvelle. Siellä he nousivat maihin vihreälle niitylle ja antoivat venheen kulkea myötävirtaa takaisin.
"No nyt sitä ollaan taas kuivilla", sanoi Helmer katsellen ympärilleen. "Me olemme kaupungin alueen ulkopuolella eikä ole enää kuin sata syltä kuninkaankartanoon. Kun kuningas saa kuulla tekomme, on mahdollista että hän sanoo meidän toimineen uljaasti, mutta kuitenkin ankaran lain mukaan hän antaa sitoa meidät ja sulkea torniin. Siellä me sitten saamme istua siksi kunnes hänen ja piispan neuvosto ovat päättäneet rangaistaanko meidät hengiltä otettaviksi vai ainoastaan elinkautisella vankeudella."
"Peloitteletteko te vain minua", huudahti Knuut Fyenbo ihmeissään. "Olemmehan kuninkaan suojeluksen alaisia heti kun joudumme kuninkaankartanoon."
"Mutta hän on täällä piispan alueella samoinkuin me; sen me olemme kiireessämme unohtaneet", huomautti Helmer. "Kuuluuhan täältä ympäristöltä enemmän kuin kuusitoista kylää pienelle Roskilden piispalle. Täällä määrää vain kirkko-oikeus ja piispanlaki, ja minä tiedän jo ennakolta — kuningas ei meidän tähtemme väistä hiuksenkaan vertaa siitä mikä on oikein, vaikka me olisimme hänen parhaita ystäviään ja olisimme sata kertaa pelastaneet hänen elämänsä."
"Kuolema ja kirous, mitä nyt on tehtävä. Siinä tapauksessa olisimme hulluja jos pakenisimme hänen suojaansa."