"Sitä minä en heiltä pyytänyt", vastasi kuningas kiivaasti ja ylpeästi. "Jos minä olisin tahtonut käyttää maallista valtaa täällä olevia hengellisiä vihollisiani vastaan, niin minä en olisi tarvinnut kapinallisen roskajoukon apua. Kaupunki on siitä saanut kärsiä; kapina on ja pysyy kapinana ja rangaistavana rikoksena, sattukoon se minulle sopivaan tai sopimattomaan aikaan. Minun mielestäni on piispan ja koncilion käytös omavaltaista ja laitonta", jatkoi hän, "minä vihaan pannaa ja kirkonkirousta kuin ruttoa, sen kaikki tietävät; mutta ei kenenkään siltä tarvitse uskoa minun suosivan kapinaa ja laitonta väkivaltaa laillista ylivaltaa kohtaan. Sitä vastaan minulla ei ollut mitään, että he mursivat auki suljetut kirkonovet. Meidän ja taivaallisen Herramme välille eivät Roskilden piispat voi asettaa sulkuja ja esteitä; eivät he Jumalan vuoksi ampuneet piispan linnaa. Eikä heidän hartautensakaan ollut kovin vakavaa; olisi luullut ulvovien susien laulavan Credoa eikä kristillisesti kastettujen ihmisten. Jos te, kuten minä, olisitte nähnyt eilisiltaisen temmellyksen Pyhän Nikolain kirkossa, kreivi Henrik, niin tuskinpa olisitte ottanut puolustaaksenne näitä kapinallisia."
"Minä ratsastin toissa yönä Pyhän Nikolain kirkkotarhan ohitse, herra kuningas", vastasi kreivi Henrik, "eikä ollut minun mieleeni se mitä siellä näin. Näytti siltä kuin joukko kummituksia olisi temmeltänyt haudoilla kuutamossa. Minä kuulin omituista mutinaa, mihin sekaantui huutoja ja rukouksia, jotka minun korvissani kaikuivat kirouksilta. Sanottiin Pyhän Eerikin kiltaveljien siellä rukoilevan ja suunnittelevan kapinaa piispaa vasaan. Sitä joukkoa en ainakaan minä tahtonut enempää puolustaa; heidän joukossaan kuuluu olevan hurjia haaveilijoita ja levottomia yltiöpäitä. Mutta elkää kuitenkaan vihassanne rangaisko heitä liian kovaa, herra kuningas, vaikka olisittekin voimakkaalla kädellänne pakoitettu tukemaan piispanhallitusta. Kun Herran palvelijat itse sulkevat kirkot ja estävät kunnollisen jumalanpalveluksen pitämisen, niin eipä ole ihmeellistä että alempi kansa omin päin koettaa toimia parhaansa mukaan hartaushetkien toimeenpanossa. Onhan melkein mahdotonta ajatella ettei silloin heidän hartauteensa sekaantuisi uhkaa, huimapäisyyttä ja haaveellisuutta. Mutta kenen on syy, teidän armonne? Kun Jumalan sana vaikenee, silloin paholainen lähettää heti pappinsa kansaa villitsemään."
"Niin, te sanoitte tosi sanan, kreivi, lauman villiintymiseen ovat paimenet syylliset. Hengellisen hallituksen asioihin minä en kernaasti kajoa. Mutta yhden asian olen luvannut ja sen minä tahdon rehellisesti pitää: jokaisen kirkonoven joka tästälähtien suletaan, annan minä muitta mutkitta murtaa auki, ja jokaisen papin tai piispan, joka estää minun tai minun kansani jumalanpalvelusta, karkoitan minä maasta ja valtakunnasta samoin kuin minä karkoitin arkkipiispa Grandin — vaikka paavi julistaisi minut tuhat kertaa pannaan senvuoksi. Kas, siinä minä olen samaa mieltä kuin rehellinen, uskollinen kansani ja nämä ehkä hiukan liian rohkeat köpenhaminalaiset. Enhän minä voi antaa kirjallista vakuutusta siitä mitä nyt olen puhunut", lisäsi hän, "mutta minä kuiskaan sen tuttavallisesti jokaisen tanskalaisen piispan ja tulevan arkkipiispan korvaan. Mutta ei senvuoksi kukaan voi sanoa minun olevan kapinallisten puolella. Jos väkivaltaa on käytettävä, niin olkoon se minun asiani; mutta rauha ja järjestys vallitkoon täällä."
Kuningas vaikeni; hänen poskensa hehkuivat ja hänen vakavista silmistään leimahti kiihkoisa tuli kääntäessään katseensa ihanasta auringonnoususta ja luodessaan sen sumuiseen kaupunkiin, jonka korkeat kirkontornit kimaltelivat aamuruskon hohteessa. Nyt vasta hän avasi kirjeen ja pienen käärön, jonka Skanöristä tullut laivuri oli jättänyt hänelle drotsi Åkelta. Hän luki kirjeen tarkkaavaisena. Se sisälsi kuvauksen drotsin ja hansalaisten kauppiasten sekä Thrand Filisierin kohtaamisesta Skanörin markkinoilla kuin myöskin yksityiskohtaisen selvityksen siitä kahakasta, minkä tämä tuhattaituri ja hansalaiset väärentäjät olivat aiheuttaneet, ja mitenkä drotsin, osaksi pelastaakseen taiteilijan hengen, oli täytynyt lähettää hänet vankina Helsingborgiin. Käärössä oli yksi mestari Grandin taiteellisista kaukoputkista, sekä muutamia hiotuita lasia, jotka Åke oli ostanut Skanörin markkinoilta, ja jotka hän lähetti kuninkaalle uutena ja ihmeellisenä keksintönä. Åke ei voinut kirjeessään salata epäluulojaan tätä ihmeellistä tuhattaituria kohtaan, eikä sitä omituisen levotonta mielialaa, mihin tämän miehen mielipiteet ja lausunnot olivat hänet saattaneet.
Myöskin kreivi Henrik oli äskettäin vastaanottanutpa lukenut salaisen kirjeen drotsilta, missä Åke vannottaa hänen varoittamaan kuningasta vangitusta islantilaisesta sekä kaikkialla pitämään tarkasti silmällä niitä, jotka lähestyivät kuningasta. "Elkää luottako junkkariin", kirjoitti Åke. "Suokoon Jumala minulle anteeksi, jos erehdyn hänen suhteensa! Kagge elää ja on liitossa muukalaisten kauppiasten kanssa, jotka uhkasivat kuningasta Sjöborgissa; Helmer ja minun uljain asepoikani ovat joutuneet heidän kynsiinsä. Lainsuojattomien kosto on uupumaton. Elkää väistykö askeltakaan kuninkaasta. Suojelkaa hänen henkeään, sillaikaa kun minä huolehdin hänen onnestaan."
"Minun hyvällä drotsi Åkellani näyttää usein olevan hyvinkin omituisia päähänpistoja", sanoi kuningas ja pudisti hymyillen päätään koetellessaan lasia ja ihmetellessään näiden kojeitten vaikutusta. "Näyttääpä melkein siltä kuin minun rakas Åkeni olisi valmis yhtymään yksinkertaisen rahvaan käsitykseen, väittäessään tämän jalon taiteen ja tieteen hedelmät perkeleen töiksi."
"Mitenkä, herra kuningas?" kysyi kreivi Henrik ihmetellen.
"Hyvä ystäväni näkyy olevan vielä heikko sekä hengen että ruumiin puolesta", jatkoi kuningas. "Hän pelkää koko kauniin maailmamme joutuvan kadotukseen senvuoksi että silmät aukeavat siellä täällä näkemään asiat maailmassa oikeammassa valossa. Jumala ties minkä uuden vaaran hän arvelee nyt uhkaavan tämän taiteilijan kautta. Katsokaapas vain, kreivi!" Kuningas ojensi hänelle kaukoputken. "Tämä on suuren Roger Baconin keksintö, tuon viisaan englantilaisen munkin, josta me olemme kuulleet niin paljon puhuttavan. Eräs oppinut islantilainen, joka on tuntenut hänet ja omaksunut hänen taitonsa on tullut meidän maahamme. Tämmöisiä hän kulettaa mukanaan; hän kuuluu ymmärtävän paljon ihmeellisiä asioita sekä tuntevan luonnon salaisuuksia, jotka voivat olla suuresta merkityksestä sekä sotalaitokselle että koko maan menestymiselle. Åken mielestä pitäisi olla varuillaan hänen suhteensa eikä uskoa hänestä liian hyvää. Minä tahdon kuitenkin nähdä ja oppia tuntemaan sen miehen; hän on varmasti kunniaksi aikakaudelleen, eikä hänen tarvitse turhaan käydä minun luonani. No, mitä sanotte, kreivi? Minun mielestäni tämänlaiset silmälasit ovat hyödyllisiä sekä kuninkaalle että sotapäälliköille, silloin kun hänen tarvitsisi nähdä etemmäksi."
"Ihanaa, suurenmoista!" huudahti kreivi Henrik. "Kaupunki, joki, koko Solbjerg näyttävät olevan niin lähellä, että melkein luulen voivani koskettaa niitä kädelläni."
"Tämä tulitaituri on myöskin taitava rahanlyöjä ja metallien tuntija" jatkoi kuningas tyytyväisenä ja katseli kirjeeseen. "Sellaista miestä me juuri nyt tarvitsemme, kun maassa vilisee lainsuojattomien vääriä rahoja. Jos hän on liitossa vihollisieni kanssa niinkuin Åke tuntuu pelkäävän, niin tuskinpa hän silloin uskaltaisi astua minun silmieni eteen; ei ole vielä ainoakaan vihollinen kohdannut minua rankaisematta. Hän kuuluu uskonasioissa olevan harhaoppinen; mutta ei se kuulu minuun. Jos hän on kerettiläinen, niin on se hänen oma vahinkonsa. Mutta täytyyhän toki myöntää hänen maallisissa asioissa olevan viisaan miehen."