"Jumalan ja kaikkien pyhimysten nimessä me vastaanotamme kuninkaan suojeluksen", sanoi piispa katsellen levottomana ympärilleen, hänen poskensa hehkuivat ja hän näytti vain osaksi luottavan odottamattomaan suojelukseen.
"Piispa, piispa, ottakaa hänet kiinni, kivittäkää hänet!" huusi osa kiihtynyttä roistojoukkoa, joka muutamien kiltaveljesten johtamana oli eronnut porvarikulkueesta, ja käsissä aseita ja kiviä, kiirehti hengellisiä herroja kohti.
"Peräytykää, kansalaiset!" huusi ratsumiesten johtaja miekkaansa heiluttaen. "Me viemme hänet vangittuna kuninkaan luo."
"Vangittu! Piispa on vangittu!" huusivat kapinalliset riemuiten. "Se oli oikein! Eläköön kuningas! Koiranluolaan Grandin ystävät ja kaikki pappiskuninkaat!"
"Vangittu!" toisti piispa kauhistuneena ja löi yhteen kätensä. "Haa, senkin petturit roistot!"
"Rauhoittukaa, kunnianarvoisat herrat!" sanoi nuori henkivartija hiljaa. "Minä tottelen kuninkaani käskyä. Jos kieltäydytte minua seuraamasta, täytyy minun käyttää väkivaltaa. Mutta, jos te olette kuninkaan vieraita tai ei, niin kohdellaan teitä kuitenkin jokatapauksessa teidän säätynne ja arvonne mukaisesti."
Pian olivat hengelliset herrat kuninkaankartanon porttien sisäpuolella, ja he katselivat arvelevan näköisinä toisiinsa kun ovi toisensa jälestä sulettiin heidän jälkeensä, ja he vihdoinkin olivat holvikattoisessa tornihuoneessa, joka korkealla olevine ikkunoineen sekä raudoitettuine ovineen, mikä heti lukittiin heidän jälestään, muistutti enemmän vankilaa kuin vierashuonetta. Se oli kuitenkin mukavasti sisustettu, ja siellä oli kirjoitusvehkeet ja kaikenlaista sekä hartaus- että huvituskirjallisuutta. Huone oli kuninkaan salakammio.
Kun kuninkaalliset henkivartijat ja ratsumiehet linnanedustalla saartoivat raadin ja porvariston lähetit, tulivat nämä melkein yhtä hämmästyneiksi kuin äsken piispa ja hänen hengelliset seuralaisensa. Suuri kansanjoukko estettiin pääsemästä kartanoon. Suurin osa siitä oli aseilla varustettu, ja huutaen uhkauksia piispalle sekä riemutervehdyksiä kuninkaalle, se oli seurannut kulkuetta.
"Minun herrani ja kuninkaani nimessä!" huusi kreivi Henrik hevosensa selästä hattuaan heiluttaen. "Kuninkaan uskollisten porvarien läheteille on kuninkaankartano avoinna, mutta jokainen, joka kantaa aseita tai meluten ja rähisten häiritsee kuninkaankartanon rauhaa, on majesteettirikoksentekijä. Teidän herra piispanne on tällä hetkellä kuninkaan vankina, mutta hän on samalla hänen vieraansa ja hänen suojeluksensa alainen; siten jokainen hyökkäys piispaa vastaan on hyökkäys maan hallitsijaa vastaan. Kuningas tahtoo tuomita oikeudenmukaisesti ja hän haluaa aikaansaada sopimuksen teidän ja teidän herranne välille. Ennen auringon laskua julistetaan sovittelujen tulos. Se, joka ei poistu, tuomitaan heti kapinallisena."
Levoton kansanjoukko kääntyi äänetönnä ja alakuloisena takaisin kaupunkiin. Kapinallisten ylimielinen uhmailu siitä, että kuningas oli heidän puolellaan, oli pian laimennut. He olivat rohkeasti luottaneet hänen vihaansa piispaa kohtaan ja hänen suosiollisuutensa köpenhaminalaista porvaristoa kohtaan, mutta kun ei niistä enää näkynyt olevan jälkiäkään, alkoi heitä peloittaa hänen oikeudentuntonsa ja tunnettu ankaruutensa Eikä ollut heistä hyvä merkki sekään, että piispa hädissään oli etsinyt turvaa kuninkaankartanosta, mutisivatpa jo kiltaveljet mahtavien ja suurten aina lopulta sopivan keskenään, vaikka pohjalta olivatkin verivihollisia, saattaakseen köyhälistön välikäteen, olivatpa sitten oikeassa tai ei.