Kuningas Eerik ja lainsuojattomat: Historiallinen romaani. Edellinen osa

by Bernhard Severin Ingemann

KOLMASTOISTA LUKU.

Koko päivän vallitsi kaupungissa tuskastuttava hiljaisuus. Kaduilla liikkui kyllä alituiseen ihmisiä, mutta kaikkialla oltiin jonkinlaisessa jännittävässä odotuksessa. Aurinko oli jo laskeutumassa eikä vieläkään oltu saatu minkäänlaisia tietoja kuninkaankartanon neuvotteluista. Omituinen kulkue veti silloin puoleensa toimettoman ja horjuvan roskajoukon huomion. Suuri ruumissaatto kulki Pyhän Klemensin kirkon ohi Gammelstrandille, mutta ei kuulunut laulua eikä kirkonkellojen soittoa, eikä näkynyt saattueessa kuoripoikia yhtävähän kuin pappia. Kulkueessa oli suuri joukko vieraita kauppiaita ja laivureita sekä niinkutsutut kaupanvälittäjät eli pippurisaksat, jotka, satalukuisina yllään jäykkä komea surupuku, saattoivat kahta suurta kalliilla samettisella paarivaipalla peitettyä ruumisarkkua. Hansalainen laivaväki kantoi kirstuja; heidän ylitsensä liehuivat Rostokin ja Visbyn liput. Pyhän Nikolain kirkon; luona pysähtyi kulkue. Aikomus oli kulkea kirkkotarhan kautta ja toivottiin että kirkossa toimitettaisiin sielumessu vainajille; mutta sitä ei sallittu. Piispan palvelijat sulkivat kirkkotarhan portit sekä kielsivät ruumiinkantajilta pääsyn kirkkoon ja siunatulle maalle, koska toinen vainajista oli kaatunut olutkapakassa lautapelin ääressä. Katkerasti tuomiten ja moittien piispallista hallitusta kulkue jatkoi matkaansa kirkonmuurien ulkopuolitse Bremersaaren laivasillalle, missä valkopukuiset soutajat vastaanottivat ruumiit ja koko surupukuisen saattojoukon venheisiinsä. Noustiin maihin Bremersaarelle, ja täällä, missä hansalaiset kauppiaat olivat itsevaltiaita, alkoi koko saattojoukko laulaa juhlallista, saksalaista hautausvirttä, sillaikaa kun Berner Kopmanin ja Henrik Gullandsfarin ruumiit kannettiin kahteen hansalaiseen laivaan, joilla ne vietiin kristillisesti haudattaviksi Rostokiin ja Visbyhyn. Heti kun laivat olivat nostaneet purjeensa, kokoontui ruumissaattue Bremer-saarelle olevaan suureen varastohuoneeseen, minkä oven yläpuolelle kiveen oli hakattu Bremenin vaakuna: kolme oluttynnyriä ja kaksi avainta ristiin asetettuina. Täällä tarjottiin lukuisalle laivaväelle ja kauppapalvelijoille tynnyrittäin kuulua Embdeniläistä olutta, minkä humaltava voima pian muutti surujuhlan hurjaksi räyhääväksi juomingiksi. Ei säästetty myöskään simaa eikä viiniä, ja suolaiset ruokavarat, joita yhä kannettiin, lisäsivät vain hautajaisvieraiden janoa. Suuri kansanjoukko, joka oli seurannut saattuetta kadulla, jäi pitkäksi aikaa seisomaan rannalle ja laivasillalle kuunnellakseen ja katsellakseen päihtyneitä pippurisaksoja, jotka täällä maalaistensa ja hyvien toveriensa joukossa näyttivät unohtaneen sen kaavamaisen jäykkyyden mihin he olivat pakoitetut oleskellessaan muukalaisissa kaupungeissa. Muutamat itkivät pitäessään hoiperrellen puheita rikkaan Berner Kopmanin ja Henrik Gullandsfarin surullisesta kuolemasta, sekä tämän maallisen rikkauden ja mahtavuuden katoavaisuudesta, sillävälin kun toiset lauloivat juoma- ja rakkauslauluja.

Lopulta kääntyi kuitenkin huomio täältä toisaalle. Kuului huuto: "Airut, airut!" Sankkoina parvina kiiruhdettiin pohjoisportille. Suuri pergamenttilehti ja valkea sauva kädessä ratsasti airut portista sitään, yhden henkivartijan ja suuren ratsumiesparven saattamana. Joka kadunkulmauksessa sekä kaikilla julkisilla paikoilla saattue seisahtui; kaksi valkoisilla hevosilla ratsastavaa torvensoittajaa antoivat merkin hiljaa olemiseen, jonka jälkeen airut luki kaupungin herran, piispa Juhanan ja köpenhaminalaisten raatimiesten ja valtuutettujen välisen sinetillä varustetun sopimuskirjeen. Porvarit tunnustivat tässä valtuutettujensa kautta rikkoneensa hengellistä ja maallista herraansa, piispaa, vastaan, sekä tehneensä itsensä syyllisiksi laittomaan ja rikolliseen kapinaan, jonka erikoiset kohdat luettiin. Kuninkaan esirukouksesta piispa kuitenkin antoi heille anteeksi nämä rikokset, jotavastoin raadin ja porvariston lähetit, kaupungin ja porvariston puolesta, olivat luvanneet, että kukin porvari palaisi heti velvollisuuksiinsa ja tottelisi kaikkia niitä lakia ja säädöksiä, jotka piispa kapitulin suostumuksella oli antanut tai tästälähin antoi heille, ja jonka heidän käsi piplialla julkisesti ja juhlallisesti tuli vannoa raastuvassa. Kaikki levottomien kiltaveljesseurojen talot, kellot ja tulot lankesivat piispalle väärinkäytettynä omaisuutena, kapinan sakkoina oli porvarien sitäpaitsi täytynyt luopua muutamista talonpaikoista Roskildessa ynnä muutamista vallihautojen ulkopuolella olevista pienistä maatilkuista. Tähän sopimukseen ei kukaan uskaltanut tehdä vastaväitteitä, sillä airut näytti heille kaupungin oman, kolmella tornilla varustetun sinetin, joka vihreistä silkkinauhoista riippui asiakirjoissa samoinkuin köpenhaminalaisen kapitulin sinetit.

Niinpian kuin kaupungin asukkaille oli ilmoitettu tämä sovittelu ja oli tultu käsittämään miten suopeasti koko tätä ikävää asiaa oli käsitelty, muuttui jännitys ja pelko yleiseksi tyytyväisyydeksi; mutta kiltaveljet olivat tyytymättömiä ja nurisivat.

Hallandsåsin markkinapaikalla Itäportin ulkopuolella, missä airut viimeksi oli lukenut sopimuskirjan, oli saattuetta seuraava kansanjoukko kasvanut hyvin lukuisaksi, osaksi juopuneita päiväläisiä ja kapakka-asukkaita, jotka sopimuksen kautta tulivat estetyiksi jatkamasta vallattomuuksiaan ja hillitöntä vapauttaan, mihin kapina oli antanut tilaisuuden. Täällä alkoi nyt kuulua tyytymätöntä surinaa, mutistiin piispan saaneen myönnytyksiä kaikessa ja porvarien vain vääryyttä osakseen. Mutta nyt esiintyi eräs mies, jota nämä ihmiset aivan yleisesti kunnioittivat, eräs hyvin paksu ja väkevä kapakan isäntä. Hänen suuri nenänsä oli punainen ja kätensä kuin karhunkämmenet, hän oli tunnettu koko kaupungin pahimmaksi juopoksi ja tappelupukariksi, ja hänen olutkapakkansa Hallandsåsissa oli levottomimpien ja nurjimpien juoppojen kokoontumispaikka. Hän nousi oven edustalla olevalle suurelle oluttynnyrille. "Se on oikein ja kohtuullista, kunnon toverit ja liikeystäväni, rehelliset, arvoisat porvarit!" huusi hän voimakkaalla tutulla äänellään ja kirosi karkeasti. "Vain näön vuoksi on piispalle tehty myönnytyksiä. Onhan hän sitäpaitsi valtias meidän hyvässä kaupungissamme, ja hän on kyllä oikeutettu vaatimaan että kukin saa juoda oluensa rauhassa ja saa maksaa kullekin omansa. Jos hän myöntää meille mitä tarvitsemme sielumme ja ruumiimme ravinnoksi niin eihän meillä ole valittamisen syytä. Kunhan hän vain sallii pappien laulaa teille messujaan ja antaa minun kaataa hyvää olutta teille aamusta iltaan ja joskus hiukan kauvemminkin, niin totta vie, parempaa piispaa emme voi toivoa, ja minä maksan vastustelematta hänelle kahden äyrin veroni joka vuosi. Sakot eivät mitään merkitse, kansalaiset, sillä ne ovat siihen pannut vain näön vuoksi. Ja mitä vahinkoa niistä teille on? Raskaimmat ne ovat rikkaille sekä näille tekopyhille kiltaveljille, jotka eivät käy kapakoissa eikä Herran huoneissa meidän muiden kristittyjen kera. Senkin jöröjukat, eivät he ole parempaa ansainneet. Ihmiset, jotka eivät tahdo käydä ripillä eivätkä välitä tuomioistuimista eivätkä ole kanssakäymisessä rehellisten ihmisten tai meidän kanssa, heillä ei ole mitään tekemistä meidän hyvässä kaupungissamme, menkööt he menojaan kaikkine lahkolaisineen ja kerettiläisineen. Toverit, sielunne ja autuutenne puolesta ei teidän enää tästä lähtien tarvitse olla levottomia! Siitä asiasta on meidän kunnon kuninkaamme ottanut huolehtiakseen. Ettekö kuulleet mitä hän lupasi meille eilen, ja mitä sopimuksessa sanottiin? Ilman kapitulin suostumusta ei piispa voi käskeä meitä mihinkään. Ja koettakoon petkuttaa kapitulia! Siellä on viisasta väkeä; he kieltävät teiltä yhtä vähän synninpäästön jokapäiväisistä pikkuerehdyksistänne kuin minä kiellän teiltä mitä tarvitsette ja jonka maksatte. Muriskoot vain kaikki roistot ja kiltaveljet", jatkoi hän puiden leveää nyrkkiään, "kyllä me ne miehet pidämme kurissa. Kuninkaan ja piispan terveydeksi minä juon tänään kilpaa jokaisen rehellisen miehen kanssa; mutta jokainen, joka rakentaa riitaa ja eripuraisuutta meidän rauhallisten ihmisten kesken, saa maistaa meidän nyrkkejämme. Tulkaa nyt sisään lapset, niin saatte hyvän ryypyn. Eläköön kuningas ja meidän herra piispamme!"

"Eläköön kuningas ja piispa!" huusi suuri joukko vaikutusvaltaisen kapakoitsijan ystäviä, ja tyytymättömät livahtivat tiehensä.

"He tulevat, he tulevat! Kuningas ja piispa ovat täällä!" kaikui nyt huuto suusta suuhun, ja ihmisvirta Hallandsåsilta virtaili taas Itäkatua pitkin suurelle Lahtarikadulle, missä kaikki kaupungin lahtarit ja lihakauppiaat asuivat, ja mistä myöskin oli kuulunut jonkinlaista nurinaa sopimuskirjaa vastaan. Kaupungin varakkaimpien porvarien tyytyväinen mieliala ja etupäässä kuninkaan näkeminen, sekä pienen Juhana piispan masennettu ylpeys ja nöyrä olento olivat tukahuttaneet kaikki tyytymättömyyden ilmaukset. Katse maahan luotuna, hyvin pelokkaan näköisenä, ratsasti nyt tämä prelaati henkisen seurueensa kanssa kuninkaan oikealla puolen oman kaupunkinsa läpi, Meklenburgin kreivi Henrikin ja kuninkaan viidenkymmenen ritarillisen henkivartijan seuraamana. Kaikkialla tervehdittiin kuningasta riemuiten, piispaa ei oltu huomaavinaankaan, mutta järjestys vallitsi kaupungissa. Ei ainoakaan kapinoitsijoista uskaltanut lausua moittivaa sanaa hänelle, kun hän ratsasti kuninkaan rinnalla, eikä kuulunut ainoaakaan tyytymätöntä ääntä. Kulkue pysähtyi raatihuoneelle, missä raadin ja kaupungin valitsemat miehet käsi raamatulla vahvistivat juhlallisesti sopimuskirjan.

Yleinen rauha oli siten palautettu, piispallisen hallituksen arvo suojattu ja kapinallisten ylimielisyys lannistettu. Levottomat kiltaveljesten seurat oli hajoitettu, eikä ollut enää pelättävissä kapinan uusiintumista, kun porvarit itse piispan suostumuksella olivat liittyneet kaupunginvoudin väkeen ja piispan palvelijoihin estääkseen enempiä levottomuuksia. Näennäisestä voitostaan huolimatta oli piispa kuitenkin hiljainen ja vähäpuheinen. Hän ei voinut häpeää tuntematta vastaanottaa kuninkaan jalomielistä suojelusta, ja hän näytti tuntevan itsensä loukkaavalla tavalla nöyryytetyksi maallisen suojelijansa rinnalla. Kapina sekä uhkaava hengenvaara olivat opettaneet hänet tuntemaan voimattomuutensa. Kuningas oli kyllä Sorretslövin kartanossa kohdellut häntä arvossa pidettynä vieraana, mutta kylmän kohteliaasti, ilmaisematta kuitenkaan sanallakaan suuttumustaan häneen. Ainoastaan sanat piispan riippuvaisuudesta kapitulin suostumukseen oli kuningas vaatinut liitettäviksi sopimuskirjaan, mutta sen hän oli tehnyt läsnäolleen ylisuperiorin suostumuksella kovaäänisesti ja käskevästi, mikä ei sietänyt minkäänlaista vastustelemista. Vielä äsken niin varman, ja ylimielisen Roskilden piispan, joka pari päivää sitten istui kardinaalin ja arkkipiispan välillä hyvin varustetussa linnassaan ja joka omassa kaupungissaan oli toteuttanut levottomuutta herättävän kirkonsulkemiskiellon, täytyi suuttumustaan salaten tunnustaa joutuneensa täydellisesti alakynteen. Senjälkeen kun kardinaali oli poistunut valtakunnasta, arkkipiispa karkoitettu maasta ja hän itse joutunut alemman rahvaan pilkan ja ivan esineeksi, voi hän ylläpitää kirkon valtaa maassa harvojen paavillismielisten prelaatien ja pappien kanssa vain kapitulin ja tanskalaisen papiston avulla, ja jos kuningas valtansa nojalla ja omalla sekä kansansa jumalanpelolla halusi antaa tukea hengelliselle hallitukselle.

Kokouksessa raatihuoneella oli piispa koko ajan vaitelias ja alakuloisen näköinen. Myöskin täällä kuningas kohteli häntä kylmän kohteliaasti; hänen ilmeensä oli ankara ja totinen, sillä toinenkin tärkeä ja vakava asia näytti painavan hänen mieltään aina siitä saakka kun hän oli kuullut arkkipiispan viimeiset sanat kreivi Henrikille.

Raatihuoneelta koko saattue ratsasti Neitsyt Marian kirkkoon, missä paitsi tavallista Avea laulettiin Te Deum sovinnon johdosta. Täältä ratsasti kuningas heti takaisin Sorretslövin kuninkaankartanoon, mistä hän oli päättänyt seuraavana aamuna matkustaa. Piispa, Metsäluostarin apotti, ynnä muut hengelliset herrat, seurasivat häntä tavanmukaisesta kohteliaisuudesta, samoinkuin raadin ja porvariston lähetit. Piispa ei halunnut palata linnaansa Axselhuusiin, ennenkuin kaikki kapinallisten hyökkäyksen tuottamat vauriot oli korjatut ja nöyryyttävä kapina unohdettu. Hän aikoi senvuoksi seuraavana päivänä seurata kuningasta Roskildeen, missä myöskin oli syntynyt levottomuuksia senjohdosta että piispa sielläkin oli koettanut toteuttaa interdiktin. Hän oli siis tänä iltana tavallaan koditon, jonka vuoksi hän vastaanotti mielihyvällä kuninkaan kutsumuksen viettää seurueensa kanssa yönsä kuninkaankartanossa, minne sitäpaitsi kaikki, jotka olivat kuningasta seuranneet, olivat kutsutut juhlalliselle ilta-aterialle.