Sorretslöviä lähestyttäessä oli aurinko juuri laskenut, ja kreivi Henrik ehdoitti kuninkaalle että poikettaisiin vielä ennen pimeän tuloa Pyhän Yrjänän hospitaaliin katsomaan piispan spitali- ja ruttotautisten armeliaisuuslaitosta, se kun oli vain pyssynkantaman päässä kuninkaankartanosta. Tämän ehdotuksen kuullessaan säpsähtivät piispa ja metsäluostarin apotti huomattavasti; mutta sen huomasi vain Kreivi Henrik, joka juuri heidän tähtensä oli ääneen lausunut tämän esityksen, jonka hän kyllä hyvinkin arvasi kuninkaan hylkäävän.
"On jo liian myöhäistä, kreivi, ja onhan minulla sitäpaitsi vieraita", vastasi kuningas. "Jos teitä haluttaa niin menkää yksin katsomaan sairaalaa ja kertokaa sitten käynnistänne minulle. Minä tiedän sen kyllä olevan piispalle kunniaksi, vaikka minusta olisi ollut sopivampaa ruttosairaalan sijoittaminen johonkin toiseen paikkaan. Tiedän kyllä, ettei siellä nykyään ole yhtään ruttotautista." Kreivi Henrik kumarsi ääneti ja ratsasti heti mukanaan pari nuorta ritaria Sorretslövin niityn poikki sairaalaa kohti.
"Arvoisat herrat, sallikaa minun seurata teitä, minä haluaisin myöskin nähdä tämän hurskaan armeliaisuuslaitoksen", sanoi Metsäluostarin arvokas apotti ja koetti kiirehtää ratsuaan saavuttaakseen heidät, mutta nämät eivät kuunnelleet häntä, ja ennenkuin apotti ehti pyhän Yrjänän hospitaaliin, seisoi kreivi Henrik jo sairashuoneessa tarkastaen terävin katsein erästä potilasta, joka näytti nukkuvan, mutta jonka pää oli niin kääreihin kiedottu että hän oli kuin naamioitu. Ylinnä sairaan otsalla näkyi kuitenkin suuren arven alkua. "Mikä on sairaan nimi?" kysyi kreivi Henrik ankaralla äänellä hämmentyneiltä ja levottomilta Pyhän Yrjänän veljeksiltä.
"Ei kukaan tunne häntä, arvoisa herra", vakuutti guardiani. "Pari vierasta kaniikkia kaupungista toivat hänet tänä aamuna tänne pahoin runneltuna ja haavoittuneena; he olivat löytäneet hänet puolikuolleena Kallebonrannalta. Meidän täytyi heti laastaroida hänen kasvonsa, ja niiden poistaminen olisi nyt hengenvaarallista."
"Niin totta kuin elän, on tuo mies lainsuojaton Åke Kagge", sanoi kreivi Henrik, ja kaikki peräytyivät kauhistuneina vuoteen äärestä. "Te olette ottaneet suojataksenne kuninkaanmurhaajan", jatkoi kreivi, "ne, jotka toivat hänet tänne olivat maankavaltajia, sillä sellaisiksi ovat luettavat kaikki ne, jotka piiloittavat lainsuojattomia."
"Lainsuojaton tai ei, täällä hän saa rauhassa kuolla tai pelastua, jos se on Jumalan ja Pyhän Yrjänän tahto. Sitä ei voi kuningas eikä ainoakaan kuninkaanpalvelija estää", kajahti nyt voimakas ääni hänen takaansa, ja Metsäluostarin kookas apotti seisoi hospitaalin sairashuoneen ovella. "Tähän armeliaisuuden rauhanmajaan ei ulotu minkään itsevaltiaan käsi", jatkoi hän. "Minä käsken teitä, veli guardiani, sekä teitä armeliaisuusveljet, jotka täällä palvelette pyhää Yrjänää, minä velvoitan teidät piispan ja teidän taivaallisen Herranne nimessä vaalimaan tätä sairasta niinkuin veljeänne, pelkäämättä ihmisiä ja kysymättä hänen nimeään ja asemaansa tässä maailmassa. Ehkä hän kärsii syntiensä palkan, mutta siinä tuomitkoon vanhurskauden Herra. Jos korkeamman rangaistus on häntä kohdannut, niin hän seisoo pian tuomarinsa edessä. Rukoilkaa silloin hänen sielunsa puolesta ja haudatkaa hänet kristillisesti. Mutta jos ihmisten apu ja rukoukset tai jonkun pyhimyksen avut ja ihmeet hänet parantaisivat, niin sallikaa hänen vapaasti lähteä täältä pyhän Yrjänän nimessä, menköön hän ystävien tai vihollisten luo, menköön hän maailman iloon ja kunniaan, tai häpeään ja kuolemaan mestauslavalle. Teidän tehtävänne täällä on lääkitä ja virvoittaa; maailmassa on kylliksi paljon itsevaltiaita, jotka kiusaavat ja sortavat onnettomia ihmisiä."
Kreivi Henrik loi hämmästyneen katseen käskevään prelaatiin, joka puhui vakuutuksella ja todellakin hurskaan innon elähyttämänä. Ylpeän soturin kasvot sävähtivät äkkiä hehkuvan punaisiksi, ja näytti siltä kuin hän olisi hävennyt ahdistaneensa tällaista kurjaa ihmistä, joka ei voinut liikuttaa ainoatakaan jäsentä ja näytti olevan enemmän kuollut kuin elävä. "Jumalan ja Pyhän Yrjänän nimessä", sanoi hän peräytyen pari askelta, "täyttäkää velvollisuutenne sekä tätä rikollista että minun kaikkien ritarien pyhimystä kohtaan. Minä en vaadi kenenkään väärin tekemään; mutta sen minä vielä kerran sanon teille: Te olette ottaneet suojaanne lainsuojattoman ja kunniattoman murhaajan, ja saatte senvuoksi itse vastata seurauksista!" Hän loi vielä kerran katseen epäluulonalaiseen sairaaseen, joka makasi hiljaa eikä hänen pahasti runnelluilla kasvoillaan huomannut minkäänlaista ilmettä. Senjälkeen kreivi poistui sairaalasta annettuaan apotin ratsastaa edeltä. Kuninkaankartanoon palatessa kreivi ei lausunut sanaakaan hengelliselle herralle, joka ylpeänä ja äänetönnä loi häneen riemuitsevan katseen. Kreivi Henrik ei puhunut kuninkaalle mitään tekemästään havainnosta, koska hän ei ollut varma siitä oliko nähnyt oikein; mutta koko illan hän oli harvinaisen hiljainen ja mietteisiinsä vaipunut. Onneton rikollinen tuntui hänestä nyt niin kurjalta ja mitättömältä, että hänestä tuntui turhalta pelätä sellaista vihollista.
Illallisaterian aikana kuninkaankartanossa keskusteli kuningas enimmäkseen raadin ja Köpenhaminan porvariston lähettien kanssa, jotka nyt ensi kertaa istuivat samassa pöydässä kuninkaan ja heidän herransa piispan kanssa, ja he tuntuivatkin alussa olevan jotensakin hämillään tästä odottamattomasta kunniasta. Kuningas puhui taas mielihyvällä siitä uskollisuudesta, innosta ja urhoollisuudesta, jota köpenhaminalaiset olivat osoittaneet sekä Stig-marskin aikuisissa taisteluissa että norjalaisen sodan aikana, ja hän lupasi heille korvauksen kaikista tappioista, joita he vastedes tulisivat kärsimään hänen ja valtakunnan tähden niin kauan kun lainsuojattomat häiritsivät valtakunnan rauhaa. Hän sai pian rehelliset, vaatimattomat porvarit puhumaan vapaasti ja avonaisesti kaupunkinsa eduista ja puutteista, sen kaupasta ja elinkeinoista. He kiittivät kuningasta ja piispaa heidän viisaasta kaupunginlaistaan sekä niistä monista vapauksista ja oikeuksista, jotka jo olivat kaupungille suodut; mutta he eivät epäröineet kertoa miten tärkeää olisi kaupungin edistymiselle Hansakaupunkien yksinoikeuksien supistaminen ja porvareille he toivoivat suotaviksi samat kauppavapaudet kuin muukalaisille.
"Niin, sitä minä olen jo kauan ajatellut", sanoi kuningas, "ja sitä asiaa kannattaa miettiä. Minä odotan siitä asiasta lähempää ehdotusta ja mietintöä teidän herraltanne piispalta, sekä teidän yhteiseltä neuvostoltanne."
Porvarien kasvot loistivat ilosta tämän kuultuaan; mutta piispa ei näkynyt olevan kovinkaan mielissään tästä kuninkaan hartaasta osanotosta piispankaupungin asioihin. Mutta Axelhuusin hengelliset herrat eivät ottaneet tuskin ollenkaan osaa keskusteluun. Kuningas itse vaikeni usein, vaipui syviin ajatuksiin ja näytti usein vain ponnistamalla voivansa pidättäytyä osoittamasta suuttumustaan piispalle ja Metsäluostarin apotille, joiden hän tiesi olevan Jens Grandin läheisimpiä ystäviä. Aterian jälkeen porvarit hyvästellessään kiittivät sydämellisesti kuningasta siitä suojasta ja rauhasta, jonka hän oli suonut heidän hyvälle kaupungilleen, ja sen jälkeen he palasivat kaupunkiin ylistellen kuninkaan lempeyttä ja viisautta. Kreivi Henrik sekä ritarit poistuivat suureen parvekesaliin lautapelien ääreen, ja kuningas jäi melkein yksin hengellisten herrojen seuraan.