Kreivi Henrikin silmät loistivat ilosta; hän kiitti sydämellisesti kuningasta ja saattoi häntä parvekesillan yli linnanpihalle, missä kuninkaan lukuisa seurue jo ratsain odotti heitä. Kreivi Henrik hypähti iloisena satulaan kädessään uusi valtakirjansa, ja marskina ollen hän heti jakoi tarpeelliset käskyt pakolaisten takaa-ajosta ja kiinniotosta.
Kun ratsastettiin kuninkaankartanon pihalta, kaipasi kuningas kahta rakkainta turnajaisratsuaan ja suuttui siitä kovasti. "Totta totisesti, olipa se pahinta kaikesta!" sanoi hän ja loi ympärilleen niin ankaran ja synkän katseen, että nuoret ritarit katsahtivat pelokkaina toisiinsa, ja vanhalla maakuntapriorilla näytti olevan lepyttävä sana huulilla.
"Komeat, tuliset ratsuni! Miten uljaina ne olisivat tanssineet prinsessa Ingeborgin kirkkovaunujen edessä meidän hääpäivänämme", jatkoi kuningas kääntyen mestari Olaun puoleen. "Tämä ei tunnu minusta hyvältä enteeltä. He olisivat mieluummin saaneet polttaa kuninkaankartanon poroksi kuin ryöstää minulta nämä kuninkaalliset eläimet."
Nyt vasta saatiin kuulla, että jo edellisenä iltana oli kaivattu sekä ratsuja että molempia tallirenkejä, joiden oli niistä huolehdittava, ja joita turhaan oli etsitty kaikkialta.
"Minä vastaan siitä, että ne löydetään", sanoi kreivi Henrik ja lähetti heti muutaman miehistään niitä etsimään. Ratsastettiin edelleen mutta kuninkaan hyvä tuuli oli karkoitettu muutamiksi tunneiksi. "Niiden laisia minä en enää saa mistään", sanoi hän viimein lempeällä äänellä ja katseli Örekrogiin vievää tietä pitkin salmen yli, leivosten visertäessä iloisesti hänen päänsä yläpuolella ja hänen pitkien, keltaisten kiharainsa liehuessa kevättuulessa. "Aina kun ajattelin meidän hääpäiväämme kuvailin niiden tanssivan hänen vaunujensa edessä. Kuitenkin, sekin lie ollut vain lapsuusaikojeni haavekuvia. Luulenpa kiihkeiden toiveiden voivan tehdä meidät taikauskoisiksi ja lapsellisiksi. Kunhan meillä vain morsian kerran on vaunuissa, niin kyllä me saamme ne kirkkoon vedetyiksi."
"Siihen saatte kaksi kertaa niin monta kättä kuin täällä Tanskassa on sydämiä", sanoi kreivi Henrik ja pisti viheriän pyökinoksan hattuunsa. "Me tuomme nyt kesän mukanamme Helsingborgiin, kuninkaani. Kas, miten Tanskanmaan metsät kaareutuvat göötiläisiksi kirkoiksi ja morsiussaliksi!"
"Ei ainakaan sitä kirkkoa ja hääsalia voida minulta sulkea", huudahti kuningas hiukan katkerasti ja kohotti katseensa yli metsän kirkkaalle taivaalle. "Eikä myöskään tuota ikuista Jumalan kirkkoa", jatkoi hän, "käyköön miten tahansa sen esikuvan täällä tomussa. Eikö se ole totta, mestari Olaus?"
"Hurskas ja rakastavainen sydän on hengen oikea temppeli, herra kuningas", vastasi lempeä, tyven maakuntapriori. "Siellä missä on rakkautta ja elävää uskoa, ei siunausta Jumalan avulla puutu."
Kuningas nyökäytti ystävällisesti heille molemmille, ja nyt ratsastettiin joutuisasti Örekrogiin vievää tietä.