Itse nuori Birger-kuningas, joka ei asuunsa paremmin kuin henkeensä ja voimaansakaan nähden vetänyt vertoja ritariveljilleen, ajoi kuningatarvaunujen jäljissä avaroissa vaunuissa, missä hän kallisarvoinen purppuraviitta päällään istui erään nuoren naisen vierellä Se oli hänen morsiamensa, Tanskan prinsessa Merete, kuningas Eerik Menvedin ja junkkari Kristofferin sisar, joka varhaisen kihlaussopimuksen takia jo lapsena oli jätetty kuningatar Helvigin hoidokkina Ruotsin kuningasperheeseen, eikä nyt ollut nähnyt äitiään eikä veljiään senjälkeen kuin äidin ja Gerhard-kreivin häissä. Tanskalainen prinsessa puhui nyt ruotsia äidinkielenään ja näytti jo tuntevan arvonsa Ruotsin vastaisena kuningattarena; hän ei kuitenkaan ollut yhtä kaunis eikä yhtä herttaisen lempeä kuin Ingeborg-prinsessa, ja hänessä keksittiin enemmän yhtäläisyyttä junkkarin ja onnettoman isänsä kuin Eerik-kuninkaan ja kauniin Agnes-rouvan kanssa.

Ruotsin kookas, vakava valtionhoitaja, marski Torkkeli Knuutinpoika seurasi melkein ruhtinaallisella loistolla ja arvolla kuningastaan ratsain Åke-drotsin ja Meklenburgin kreivin Henrikin välissä, jotka usein nyökäyttivät iloisina toisilleen; ja kaunis kesäinen juhlailo pyrki yhtä vilkkaana esiin ruotsalaisten herrain muhkeassa parvessa, joka keveästi jutellen saattoi kuningastaan ja arvossapidettyä valtionhoitajaa. Heidän joukossaan ei näkynyt drotsi Brunkea; hän oli nyrpeissään kihlauksesta jäänyt muun valtaneuvoston kera Tukholmaan.

Tanskan ritariston etunenässä nähtiin vahva, mutta, vähän suosittu marski Olavinpoika Biler. Raa'an karskina näöltään ja kömpelönä olennoltaan hän oli täytenä vasta: kohtana kepeälle, kapoiselle ritari Helmer Blålle, joka iloisena tepastelutti rakasta jälleenlöydettyä arabialaishevostaan ja tietämättään usein nyökäytti myöntyvästi, kuullessaan rahvaan ylistävän häntä itseään tai hänen hevostaan. Väliin hän kuitenkin katsahti hiukan epäröiden kuninkaaseen, ikäänkuin ei toivoisi tämän huomaavan häntä; ja väliin hän viittoi merkitsevästi drotsi Åkelle. Hänen vierellään ratsasti eräs hiljainen pappismies konkarilla; hän oli kuninkaan rippi-isä, mestari Petrus Dacialainen; hänen silmänsä siirtyivät usein kirkkaan kauniille kesätaivaalle, ja tyynessä ilossaan hän näytti ajattelevan enemmän taivaallisia ja jumalallisia asioita tai jotain kaukaista näkymätöntä kaunotarta kuin kaikkea häntä ympäröivää maallista loistoa ja ihanuutta.

* * * * *

Nuo lukuisat vallasväet ja häävieraat tuskin mahtuivat Helsingborgin linnaan. Pari tuntia tulon jälkeen nähtiin hääjoukon vielä lukuisampana lähtevän kirkkoon. Prinsessan kullattuja vaunuja vetäväin kolmen valkean parivaljakon edessä kiitivät nyt valtoimin ohjasperin kaksi turnajaisratsua, joita kuningas oli niin katkerasti kaivannut lähtiessään Sorretslövin kuninkaankartanosta. Ratsujen jälkiä aina Tukholmaan asti väsymättä seuranneet kaksi pientä tallipoikaa hyppivät nyt iloisina ylvästellen eläinten sivulla. Nähdessään noiden kahden tutun paraatihevosen pyörähtelevän morsiusvaunujen edessä, kuningas hämmästyi iloisesti. Drotsi Åke kertoi hänelle kohta parilla sanalla ritari Helmerin huimasta seikkailusta Köpenhaminassa, sekä ilmoitti hänen olevan mukana nuoteiden joukossa. Kuningas kääntyi taaksepäin ja huomasi ritareistaan reippaamman: "Vapaasti hän istuu satulassaan!" — sanoi hän, uhaten ritari Helmer Blåta, mutta iloisin hymyin ja nöykäyttäen tyytyväisenä.

Kirkossa vahvistettiin kihlaus kaikin roomalaiskirkon tavoin Aarhuusin ja Riiben piispojen avulla, ja maakuntaesimies Olaus ynnä kaikki munkit ja papit virittivät ihanin, syvin äänin rikassointuisen ja täytelään Gloria in excelsis. [Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa!] Kun toinen piispoista yhdisti kuninkaallisen morsiusparin kädet ja luki kirkon siunauksen heille, laski toinen Tanskan kuningatarkruunun morsiamen kauniille vaaleille kutreille, ja nyt liittyi kuorolauluun mahtava pasunaääninen virta, ja kansa yhtyi juhlalliseen virteen. Kauniimpaa näkyä ei kukaan tanskalainen eikä ruotsalainen ollut nähnyt kuin sen, kun korkea morsiuspari, hartauden ja ilon kyynelet loistavissa silmissään, vaipui polvilleen vihkipallille tuhatkynttiläisen pääalttarin eteen, syvien, ihanien hymnien soidessa, ja melkein koko suuri hääjoukko ynnä ihastunut kansa polvistui vaistomaisesti heidän kerallaan äänekkääseen, hartaaseen rukoukseen. Pasuunat vaikenivat, eikä kuulunut hengähdystäkään sinä hetkenä, jolloin morsiuspari korkealla ja kirkkaalla äänellä vannoi rikkomatonta rakkautta ja uskollisuutta elämänsä loppuun asti. Kaikki munkit ja monet kansan seasta toistivat vanhan maakuntaesimiehen syvän "amenen". Iloinen Te-Deum torvien ja pasuunain säestämänä päätti kirkkojuhlan.

Vihkimisen jälkeen lähimmät sukulaiset syleilivät syvästi liikutettua morsiusparia korkeassa kuorissa. Viimeksi läheni junkkari Kristofferkin veljeään, kuningasta, ja teetteli kylmää ja jäykkää syleilyä; mutta silloin se pimeyden henki, joka niin kauan oli uhkaavana seisonut veljesten välillä, ikäänkuin äkkiä olisi lähennyt heitä ja kasvanut hirviöksi: he tuijottavat mykkinä, miltei kauhuissaan, toisiaan ja heidän kätensä vaipuivat. Oli kuin lempeät kyynelet olisivat pysähtyneet kuninkaan silmissä ja jäätyneet veljen hirveän kylmyyden takia. "Ei petollisuutta tällä pyhällä hetkellä, Kristoffer, jos sielusi autuus on sinulle rakas!" - Kuiskasi Hän ankaran varoittavasti. — "Nyt veljiä Jumalan kasvojen edessä — tai — Jumala anteeksi antakoon minulle! — vihamiehiä kuolemaan asti!"

Kristoffer kumarsi vaieten ja kalpeni. Hänen huulensa näyttivät liikkuvan, mutta ääntäkään ei kuulunut. Kuningas kääntyi poispäin hänestä tulisin katsein; mutta näytti siltä kuin joku näky avoimesta taivaasta olisi äkkiä sammuttanut hirveän vihan ja tuskan liekin kuninkaan vilkkaista silmistä, kun hän kääntyi ja näki hiljaisen, liikutetun morsiamensa lempeänä ja armaana levittävän kätensä häntä kohti. Hän painoi armaan kiihkeästi povelleen, ja lempeä kyynel kiilsi jälleen hänen silmissään. "Tämän sielun kuitenkin olet antanut minulle, Herra Jumala!" — kuiskasi hän, — "ja minulla on oikealla kädelläsi veli, joka ei vihaa minua."

"Rakas Eerik, mikä sinun on?" — kysyi morsian kummastuneena ja katsoi häntä silmiin; mutta hän näki nyt kuninkaansa luottavasta kohotetun katseen kiintyneenä kuorin oven päällä olevaan ristiinnaulitun-kuvaan ja hän kulki vaieten, hiljaisen onnellisena hänen käsivarteensa nojaten kirkonkäytävää pitkin suuren hääsaaton etunenässä. Kuningas näytti jälleen rauhalliselta ja iloiselta; mutta hän oli kumman hiljainen; kukaan ei kuitenkaan ollut huomaavinaan hänen ilonsa tuskallista keskeytystä.

* * * * *