"Ei ollut ihmekään, että se mies jäi satulaan" — murahti joku merimies — "voihan hän miltei heittää pitkät koipensa ankkureiksi hietaan."
Torvet toitottivat. Kilpailijat tervehtivät toisiaan kohteliaasti ja kisat näyttivät nyt olevan lopussa; mutta musiikkia jatkui yleisön riemuitessa ja jutellessa.
"Saa nähdä tohtiiko junkkari panna nuttuaan likoon! Ei, kyllä hänen on parasta tyytyä, katselemaan" — lausui joku rohkea, kova ääni aivan junkkari Kristofferin takana.
"Mieluimmin hän antaa uskollisten miestensä panna päänsä tosivaaraan kuin uskaltautua itse pilanpäiten tuleen", mutisi toinen.
Junkkari Kristoffer näytti kuulleen nämä lauseet; hän karahti tulipunaiseksi. Torvet vielä raikuivat ja kuningas oli lähdössä ajoradalta; silloin junkkari äkkiä kannusti raskasta ratsuaan ja ratsasti peitsi kädessä häntä vastaan.
"Jos näen oikein, niin herra veljenikin tahtoo koetella kerta kanssani!" — sanoi kuningas säpsähtäen — "No niin, puhalluttakaa turnajaissävel, airut! Uusi peitsi, mutta ei lasinen, kuten äskeinen!"
Torvenpuhaltajat soittivat nyt vanhaa juhlallista sotalaulua. Aliairut ojensi kuninkaalle suuren, tylppäpäisen peitsen. Huomio oli taas korkealle jännittynyt, ja nuori kuningatar näytti hiukan levottomalta. Kuningas oli asettunut paikoilleen; hänen kasvonsa eivät olleet yhtä lempeät ja iloiset kuin ennen; hänen valkoinen oriinsa korskui kärsimättömänä. Junkkari oli ratsastanut kauas takaisinpäin eikä näyttänyt vielä valmiilta.
"No, nopeaan, herra veli!" — huusi kuningas. — "Käydään reippaasti leikkiin, kuten sopii meidän juhlassamme." Ja nyt he molemmat läksivät liikkeelle. Kuningas ratsasti eteenpäin komeata tanssintahtia, kuten näytti, ollakseen käyttämättä hyväkseen ylivoimaisuuttaan ja suurempaa tottuneisuuttaan; mutta junkkari kannusti orittaan ja ajoi tuimasti eteenpäin. Kuningas melkein pysähtyi ja näki hämmästyen, että veljen peitsenpää ojentui suoraan hänen avoimia kasvojaan kohti. "Minne tähtäät? Rintaan, neljän raajan välimaille!" — huusi hän. Mutta junkkari ei tuntunut kuulevan ei näkevän; hän ajoi hehkuvin poskin ja tuijottavin silmin suoraan samaan suuntaan. Mutta nyt kuningas näytti ankarasti kiivastuvan. "Alas siis!" — huusi hän, ja samassa Kristofferin peitsi sinkosi sivuun ja junkkari itse syöksyi takapäin satulasta. Kuningas hyppäsi oitis maahan auttamaan häntä, torvet toitottivat, ja ilma kajaili kansan haltioituneista riemuhuudoista. "Et kai loukkautunut?" — kysyi kuningas. — "Miten sinä ohjaat peistäsi?"
"Kehnosti teitä vastaan, suurivaltias herra voittajani!" — mutisi Kristoffer. — "Mutta se kuuluu asiaan. Kuulkaa, kuinka kansa kirkuu iloissaan siitä näytöksestä, minkä annoitte sille!" — lisäsi hän katkerasti ja puoliääneen. — "Jos olisin taittanut niskani, olisi juhla ollut täydellinen."
"Älä anna tämän pikku tapaturman häiritä mieltäsi!" — sanoi kuningas. — "Sellaista voi sattua parhaallekin. Toisella kertaa minulla voi olla huonompi onni."