Eräs nuori innokas kansanlaulaja alkoi nyt ylistyslaulun kuninkaan voitosta suuressa Grönsundin taistelussa; mutta kuningas näytti ystävällisesti viittaavan häntä vaikenemaan, kun muisto siitä saattoi häiritä hänen vierastaan, Langelandin Eerik-herttuaa. Mutta nyt saapuivat kuninkaan äiti ja kuningatar Helvig parvelle nuoren kauniin morsiamen kera, ja kansan ilo ilmeni yhä äänekkäämpänä. Kansanlaulaja alkoi kohta laulaa kuningatar Dagmarin häistä: siihen liittyivät kohta kaikki tytöt ja sen tahdissa tanssittiin. Kuningas itse astui tanssijarivin etunenään. Lopuksi tytöt lauloivat:
"Ilo suuri nostatti Tanskanmaan, kun Dagmar maahan saapui; maamiehellä ja porvarilla ajat oli hyvät, veronkiskojilta säästyivät kalliit jyvät. — Tuli uljaasta Böömistä se neiti."
Mutta kun he nyt aikoivat virittää viime värssyn, niin kansanlaulaja korotti äänensä muiden yli, laulaen:
"Ilo suuri taas Tanskan nostattaa: sulo Ingeborg meille saahan: kuten Valdemar Seier, niin Erik myös toi Dagmarin Tanskanmaahan. — Tuli uljaasta Ruotsista se neiti."
Riemuiten nämä säkeet toistettiin. "Kiitos, lapset, kiitos!" — sanoi kuningas iloisen liikutettuna. — "Jos Jumala ja Pyhä Neitsyt tahtovat, niin Valdemarin ja Dagmarin päivät palaavat!"
Nuori kuningatar tervehti liikutettuna ja hämmästyen kaikkia häntä rakkaudella ympäröiviä ihmisiä.
Yleisen juhlahumun ja ilon vallitessa ei ollut ketään, paitsi Åke-drotsi, joka olisi keksinyt jotakin epäilyttävää par'aikaisissa naamiaishuveissa ja salapukuisten vierasten suuressa joukossa. Viimemainittu kiinnitti erikoisen huomionsa pariin naamioon, jotka usein tunkeusivat likelle kuningasta ja hävisivät jälleen. He esittivät naamioasussaan rahvaan kuvitelmaa vetehistä: heidän maalattuja kasvojaan verhosivat vihreät silkkihiukset, ja heidän panssarinsa olivat loistavista hopeasuomuksista. Heidän levottomuutensa näytti Åkesta epäilyttävältä, ja hän seurasi tarkoin näiden molempien naamioiden liikkeitä. Pian hänen epäluulonsa sentään hävisi; toista vetehistä hän ei enää nähnyt; pieni, kaunis kalastajatyttö tuli toista vastaan, ja pian nämä kaksi tanssivat niin rakkaasti yhdessä, että Åke arveli kysymyksessä olevan pienen lemmenseikkailun. "Miksi minä en saa noin tanssia hänen kanssaan?" — huokasi hän, ja hänen ajatuksensa lensi Vordingborgin neitsyttorniin. Hän katsoi osanottoisesti kaunista kalastajatyttöä, joka pitkine kutreineen ja iloisine vilkkuvine silmineen naamioitunakin kaukaisesti muistutti neiti Margareeta Stigin oikukasta siskoa Ulriikaa. "Ah ei!" — huokasi drotsi mennen eteiseen, — "ne raukat istuvat yhä synkässä tornissaan, — he eivät näe eivätkä kuule mitään tästä juhlasta — ja ovat kuitenkin viattomat! Se on vääryys, jumalaton vääryys! Tässä kuningas sentään on kova ja taipumaton. Tänä iltana hän on iloinen ja lempeä ja onnellinen. Ken ties!" — Åke ikäänkuin äkkiä sai rohkean toiveen. Hän palasi parvelle ja läheni kuningasta, jota enemmän huvitti kansan iloittelu kuin uljaampi ja konstikkaampi tanssi ritarisalissa. Mutta nyt drotsi jälleen näki toisen ruman vetehisen kuninkaan likellä Uudelleen hänessä heräsi epäluulo tätä naamiota kohtaan, ja hän huomasi välkkyvän tikarinkahvan hopeasuomusten välissä vetehisen rinnalla, missä hän usein kuningasta lähetessään piti kättään. Åke astui kuninkaan ja tunkeilevan naamion väliin, kysyen: "Kuka olet?"
"Rosmer!" — kuului outoääninen vastaus. — "Haa, haa, haa!" Ja sitten olento lauloi käheällä äänellä:
"Rosmer mereltä koteutui, ja kirota alkaa: 'tänne on kristitty piillyt, sellainen käden oikean hajuss' on enne.' —"
Samalla hän tarttui kalastajatytön käteen, ja katosi tanssin hulmeeseen. Drotsi katsoi yhä hänen jälkeensä; hän ajatteli maanpakolaisia ja kunniansamenettänyttä ritari Kaggea. Ajatus tästä vaarallisesta ja huimapäästä salamurhaajasta tuli lopulta hänessä niin eloisaksi, että hän luuli näkevänsä hänet sekä vetehisen että melkein jokaisen muunkin naamion takana. Hän vihjasi muutamia henkivartijoita pitämään silmällä naamioituja ja seurasi itse kuningasta ritarisaliin. Hän vihjasi kreivi Henrikillekin ilmi pelkonsa ja pian nähtiin lukuisa henkivartijajoukko kuninkaan läheisyydessä, vaikkei hän itse eikä kukaan muukaan ruhtinaallisista huomannut siinä mitään erikoistarkoitusta. Drotsin terävät silmäykset ja varovaisuustoimenpiteet näyttivät kuitenkin herättävän joidenkin vieraiden huomiota. Pian kuului parvelta tuttu kansanlaulu Vetehisestä ja Agnetesta, ja sen tahdissa esitettiin tanssi missä tuo vetehisnaamio kalastajatyttönsä kera oli esitanssijana; hän itse lauloi aina vain kertosäkeet käheällä ja hurjalla äänellä: